Moanin' at Midnight - Howlin' Wolfin elämä

James Segrestin & Mark Hoffmanin tuore Howlin' Wolf -elämänkerta tuo Esa Kuloniemen taitavana suomennoksena valtayleisölle melko tuntemattomaksi jääneen bluestaiturin elämän lähelle. Howlin' Wolf ("Ulvova Susi"), oik. Chester Arthur Burnett, 1910-1976) oli USA:n sodanjälkeisen bluesscenen tärkeimpiä laulajia ja myös merkittävä lauluntekijä. Yhtenä bluesin keskeisistä hahmoista Susi on ollut esikuvana kokonaiselle rock-muusikkopolvelle. Hän eli rankan elämän kovissa olosuhteissa, mutta teki siitä koskettavia lauluja. Hän säilytti itsekunnioituksensa loppuun asti, ja elämänkerta kunnioittaa hänen pyrkimyksiään.

Wolf aloitti levytysuransa varsin myöhään, nelikymppisenä. Paljon hyvää musiikkia kuitenkin ehdittiin tehdä, koska live-esiintymiset jatkuivat lähes kuolemaan asti, sairastelusta huolimatta. Hänet tunnetaan eritoten persoonallisena laulusolistina, mutta levyillään hän soittaa toisinaan myös huuliharppua ja kitaraa. Hänellä oli yksi koko 1900-luvun koko populaarimusiikin tunnistettavimmista lauluäänistä - ääni, josta ei voi erehtyä, ja tähän kytkeytyneenä vielä vahva ja intensiivinen lavakarisma.

Ennen varsinaista muusikonuraansa Wolf työskenteli monissa tehtävissä. Tekijät ovat antautuneet melkoiseen vaivannäköön tutkiessaan Wolfin moninaista työ- ja ammattihistoriaa (metsätyömies, bändiliideri, radioääni, jne.). Useimmista aikalaisistaan poiketen Wolf osoitti myös poikkeuksellista taitavuutta liikeasioissa ja itsekuria uuvuttavilla kiertueilla, ja näin muodoin hän vaurastui merkittävästi. Kirja tuo nähtäville myös Wolfin suoran luonteen, joka vieroksui tekopyhyyttä ja vilpillisyyttä niiden kaikissa muodoissa, olivat ne sitten hengellisiä tai maallisia. Muusikkona Wolf oli "liiteröitsijä" (wood shedding) - siis Charlie Parkerin sukua tässä mielessä. Mutta niin olivat kaikki muutkin tuohon aikaan.

Wolf eli läpi akustisen maalaisbluesin evoluution sähköiseksi kaupunkibluesiksi ja sopeutui siihen, pistäen "paikat deltalla pölisemään". Huomattava ikäero useimpien bändimuusikoiden kanssa loi hyödyllistä jännitettä, mutta myös vahingollista jännitystä Wolfin ja nuorten muusikoiden välille. Mm. Wolfin temponlasku oli pielessä, mikä tuli kiusallisella tavalla esiin erityisesti kitaristina, joten hän hakeutui jazzkitaristi Calvin Newbornin oppiin. Opittuaan C-duuriskaalan Wold uhkasi yksin tein erottaa bändinsä jäsenet heidän teoreettisten puutteidensa takia. Toisaalta, eivät ne potkujen perusteet ole tänään yhtään sen kummempia.

Kaikkien raspikurkkujen edelläkävijä oli bluesmestari vailla vertaa; ainutkertainen ja silottelematon ja raakaääninen tulkitsija. Toisaalta hän lauloi falsettiosuuksia yllättävän puhtaasti. Wolf on osaltaan vaikuttanut maskuliinisen jazzvokalismin kehittymiseen, joskin elämänkerta jättää tämän aspektin melko vähälle huomiolle. Yhden soinnun blueskiertoihin rakentuvat riffit ovat suorastaan hypnoottisia vaikutukseltaan, vaikka studiolevyjen sävelmät yleisesti ottaen ovat melko lyhyitä, useimmiten alle kolmeminuuttisia. Wolfin aikaan ei soitettu maratonsooloja.

Ajanhenki eläväksi

Alkuteoksen otsikko lupaa selvitystä bluesmestarin elämästä ja ajasta. Ajanhenki - erityisesti sen vihamielinen rotuhygienia-ilmasto - välittyykin vahvana ja mausteisena. Ehkä historiallisten tapahtumien osalta ilmenevät tiedot ovat fragmentaarisia, mutta riittäviä kytkeäkseen päähenkilön oman aikansa henkiseen hegemoniaan, trendeihin ja musiikkiscenen tapahtumiin. Wolf koki osansa väkivaltaisuudesta, myös omiltaan ja vieläpä omalta isältään. Traagiset tapahtumat johtivat Wolfin itsensä miestappoon, mikä vaikutti hänen luonteensa kehittymiseen aikuisiässä.

Paikanhengestä tekstissä kuvautuvat erityisen tarkasti Mississippi, Memphis ja Chicago. Referaattikirjallisuus on laajaa, ja haastateltujen muusikoiden, tuottajien ja ystävien määrä on mahtava. Siis hyvin tarkkaa tutkimustyötä, jota Kuloniemen pesunkestävä blues-miehen suomennos elävöittää. Nimihakemisto kirjan lopussa tosin auttaa tiedon haussa. Laaja diskografia on avartava, ja elähdyttävä jakso on myös sessiografia.

Kirja avautuu luvulla Köyhä poika, ja päättyy lukuun Ryömintävaihteella monttuun. Väliin mahtuu 11 pitkähköä lukua, joista osa on otsikoitu laulujen mukaan, osa viitteenomaisesti, kuten On paras häipyä tai Satuloin tammani. Kirjan otsikointi on siis osittain arvoituksellista; apokryfiset otsikot ovat ehkä mielikuvitusta ruokkivia, mutta hieman hämmentävät lukijaa. Tarinan rakenne noudattaa tosin kronologista ajanjuoksua, mutta toisinaan on vähän vaikea arvioida, mitä tuleman pitää.

Esim. Pentti Savolaisen laatima elämänkerta oopperatähti Martti Talvelasta, (Elämän valoja ja varjoja, WSOY 2007) oli hyvä esimerkki näppärästä otsikoinnista: päälukujen otsikot ovat siinäkin lennokkaita (tyyliin Karjalasta kajahtaa), mutta luvut on jaettu edelleen alalukuihin ja niillä on asialliset ja ymmärrettävä otsikot. Rohkeampi ja monipuolisempi kuvien käyttö olisi myös elävöittänyt kirjan ulkoasua - jo levykansien käytöllä saisi paljon aikaan. Tosin tästä ikäpolvesta ei kuvia uran alusta ole kovin paljon, mutta Wolfin yleisesti tunnetuimmasta projektista, Lontoon sessiosta, ei ole mukana kuvia, ja tämä on niinkin tuore kuin vuodelta 1971.

Lontoon Howlin' Wolf-sessio (yhdessä aikansa johtavien popparien kanssa; Eric Clapton, Bill Wyman, Charlie Watts jne.) on blues-puristien vieroksuma aikaansaannos, mutta itse asiassa se on varsin jämäkkä paketti ja yllättävänkin hyvä, soittajien taustat huomioon ottaen. Se toi myös uudelleen kosolti hyvää bluesmateriaalia eurooppalaisten muusikoiden ohjelmistoon, kuten Little Red Rooster, Highway 49 ja Wang Dang Doodle:

Tell Automatic Slim, tell Razor Totin' Jim
Tell Butcher Knife Totin' Annie, tell Fast Talking Fanny
A we gonna pitch a ball, a down to that union hall
We gonna romp and tromp till midnight
We gonna fuss and fight till daylight
We gonna pitch a wang dang doodle all night long
All night long.

Aitoa Willie Dixonia, tietenkin. Sen kiihkeä kitarariffi yhdistyneenä Wolfin raakaan ääneen on jotakin aivan mieletöntä, mutta voin teille kertoa, että sanojen opettelu korvakuulolta suomalaiselle bluesfanille oli aikoinaan aika tuskallista, kun ei ollut tätä nykyajan Internetiä. Joka tapauksessa Wolfin edustama suuntaus oli jo unohtumassa 1970-luvun puolivälissä heavyn, diskon ja muun sellaisen jalkoihin, mutta Wolf ei antautunut, vaan hoiti tunnollisesti, kuolemaansa saakka, omaa perustehtäväänsä noudattaen ominta tyyliään.

Mahtisuden levytettyyn tuotantoon kannattaa ja tulee ehdottomasti tutustua. Vuonna 1966 julkaistu Real Folk Blues sisältää Howlin' Wolfin Chess-singlejä vuosilta 1956-1966. The London Howlin' Wolf Sessions on edelleen laatuisaa tavaraa, mutta ensikertalaisen kannattaa aloittaa Wolf-diggailu alkuperäisistä levytyksistä. Live and Cookin' at Alice's Revisited vakuuttaa skeptisimmänkin suden lavasäteilystä. Ja Howlin' Wolfin tarina kuuluu jokaisen blues- ja jazzentusiastin kirjahyllyyn itseoikeutettuna monumenttina.

James Segrest & Mark Hoffman: Moanin' at Midnight, Howlin' Wolfin elämä (Moanin' at Midnight, The Life and Times of Howlin' Wolf, Johnny Kniga 2010, 476 s.)