Rajalan Oskun persoona on tuttu kaikille suomalaisen jazz-kentän aktiiveille. Hänen Jazzrytmit -lehteään luetaan, hänen festivaaleillaan nautitaan jazzista ja hänen järjestämälleen jazz-laulukilpailuun osallistutaan. Hänen olemuksensa on tuttu niin Baltian maissa, kuin New Orleansissa. Osku tekee asioita ja saa osakseen kritiikkiä, arvostusta ehkä liian vähän, mutta se ei miestä haittaa. Pääasia on, että suomi-jazzin kattila porisee.

Sinulla on taustalla työura Suomen puolustusvoimissa ja monta vuotta tivolissa. Siitä ainakin oppii logistiikan?

Kävin koulun Rovaniemellä, jossa asuin lapsuuteni ja nuoruuteni. Koulun jälkeen olin Kemijoki OY:n palveluksessa. Tein mittamiehen hommia maastossa, sitten kului pari vuotta teknisessä koulussa tie- ja vesipuolella, jonka jälkeen siirryin armeijan leipiin Panssariprikaatiin Parolaan. Prikaatin esikunta nappasi toimen miehen ja suoritin päällystöopiston loppututkinnon moottorikoulussa, jossa hankin myös liikenneopettajan pätevyyden ABCE-ajoneuvoluokkiin.

Valtion leivissä sinulla oli aikaa opiskella myös siviilipuolen taitoja, eikö armeijan pitkä, mutta varma leipä olisi taannut selkeän tulevaisuuden?

Armeijan aikana suoritin mainonnan peruskurssin Markkinointi-instituutissa. Vaikka armeija oli osaltaan hyvin mielenkiitoinen ja tekninen tuttavuus paloi mieli toteuttaa enempi itseäni. Niinpä jätin sotilasuraani seitsemän vuoden jälkeen vääpelin arvoisena ja perustin Rovaniemelle kaupunkilehti Napapiirin. Tein omaa lehteä pari vuotta, jonka jälkeen taitoin ja toimitin mm. Napapiiri Expressiä ja Uusi Rovaniemi-lehteä. Minulla oli tuolloin oma mainostoimisto ja latoomo ja asiakkaina useita eri alan liikeyrityksiä ja ydistyksiä.

Sitten veri veti kiertämään ja tutustumaan isänmaamme äidinkasvoihin, kaikessa sen monimuotoisuudessaan?

Vuonna 1985 minua pyydettiin Suomen Tivoliin. Koska elämän tilanteeni oli kutsulle otollinen otin sen vastaan ja toimin markkinointi-, mainos- ja tiedotuspäällikkönä. Suomi tuli tutuksi kolmen ja puolen vuoden aikana ja teimme nuorison "remutivolista" Euroopan suurimman yhtenäisen kiertävän huvipuiston koko perheelle._Tämä tivoliprojekti oli eräänlainen mainos- ja markkinointialan korkeakoulu meikäläiselle, koska toimintaskaala liikkui televisio-ohjelmien tekemisestä pieniin paikallislehtiin unohtamatta yhteistyötä suurten yritysten, kuten mm. Toyotan, Hartwallin, Samppon,Säästöpankkien ja Finnluxin kanssa.

Et tehnyt työtä pelkästään painetun median kanssa, vaan olit myös suosittu radiokasvo?

Muutin Kuopioon vuoden 1989 elokuussa taittamaan City -lehteä ja saman tien toimittajaksi paikallisradio Oikealle Asemalle pariksi vuodeksi. Yli kymmenen vuotta sitten perusti Jazzrytmi-lehden ja sitä onkin tehty siitä lähtien, vuoteen 2002 Kuopiossa ja sen jälkeen Pieksämäellä.

Suurimman panoksen olet mielestäni tehnyt Jazzrytmejä toimittamalla. Se ei varmaankaan aina ollut kovin helppoa?

Kaikki alkoi kai omasta lehdentekijän ammatista johtuen. Teimme Jazzsavo ry:lle omaa lehteä, joka muuten näin jälkikäteen selailtuna oli tuon ajan lehdeksi mahtava julkaisu... Hellevaaran Penan kanssa sitä sorvattiin ja monistettiin ja nidottiin ja olihan mukana muitakin, Vauhkosen Soili, Airaksiset, Hakasen Leena,..
Varsinainen alkusykäys tuli Laipion Matilta, joka Jazzliiton hallituksen puheenjohtajana esitti, että liitto tekisi lehden Vanhalla ylioppilastalolla toukokuussa 1994 järjestettävään Jazz Jamboreehen... hyvä ajatus meinasi kuitenkin mennä tyystin perseelleen ilmoitushankinnan epäonnistuttua... mutta koska lähes kaikki silloiset festivaalit olivat mukana lehdessä ja Jamboreessa, päätimme Kuopiossa tehdä lehden kasaan omin nokkinemme. Kuopion Puhelinyhdistys saa ykkösnumeron onnistumisesta ison kiitoksen.
No lehdestä tuli kerralla kysytty juttu ja niin liittokin läksi tukemaan sitä hyvin ansiokkaasti ensi alkuun, jolloin se meni kaikille liiton jäsenille jäsenlehtenä.
Sitten tapahtui liiton sisäisissä asioissa harmittava selkkaus ja väärinymmärrys allekirjoittaneen osalta, kun silloinen puheenjohtaja, lehtialanspesialisti ja jazzin kävelevä tietosanakirja Matti Laipio lempattiin pois palliltaan. Näin jälkikäteen se oli suuri virhe ja nimenomaan tiedotus- ja yhteistyörintamalla helvetillinen tappio.
Kun liiton toiminnanjohtaja vielä nimitteli lehdessä, että ... kaiken maailman autokauppiaat ja hammaslääkärit luulevat olevansa jazzin soittajia... alkoi liiton ja lehden välit viilentyä ja liiton avustus loppui vähitellen tykkänään. Eräs liiton henkilö yritti tosissaan sabotoida ja suorastaan tappaa lehteä muutaman vuoden ajan. Se on näkynyt mm. opetusministeriön avustuksissa, jotka ovat naurettavat lehden sisältöön ja todellisiin kustannuksiin verrattuina. En tiedä mikä on kulttuurilehti, ellei Jazzrytmit ole sitä.
Kuopiossa lehteä rahoitettiin muilla töillä, mutta nyt Pieksämäellä kaikki on pois omasta lompsasta. Viime vuonna rahoitin lehteä muutamalla tonnilla, enkä saanut silti yhtään palkkaa...
Ilman loistavaa talkookirjoittaja- ja valokuvaajarinkiä ei Jazzrytmit syntyisi. Myös kaikki siinä ilmoittavat ovat avainasemassa suomalaisen jazzin tiedonkulun jatkumiselle.

Ensimmäinen jazzkokemus (-levy, -konsertti)?

Lapsena kuuntelin radiota paljon. Kotona myös grammari, muttei jazzia...
Koulupoikana kuuntelin radiosta jazzkonsertteja.
Ruotsin tv näkyi Rovaniemellä paljon ennen Suomen telkkaria, joten sieltä kai sain enemmän jazzia... kuin myös elokuvista, joita kävin katsomassa Abut 3-4 kertaa viikossa. Teimme omia kaitaelokuviakin.
Ensimmäinen jazzlevy oli varmasti jotain Armstrongia tai Sinatran klaania.
Ensimmäinen jazzkonsertti taisi olla Usan ilmavoimien big bandin esiintyminen Rovaniemellä.
Lusmusimme paljon myös Valistustalolla, jossa Seppo Hanskit, Esko Rahkoset, Tommi lainkarit ynnä muut bändeineen harjoittelivat. Siellä irtosi välillä tosi jazzia...
Myös Lyseon oma teiniorkesteri veivasi välillä jazzia...

Miksi media on tärkeää?

Media on yksi valtiomahdeista.
Mediakenttä on nykyisin pirun laaja ja moni vannoo internetin voimaan. Internet onkin mahtava työkalu, muttei se painettua sanaa ihan heti korvaa.
Kyllä media määrittää pelinappuloiden kulloisenkin paikan ja on voimakas työrukkanen vaikkapa uuden bändin, festarin levyn tms lanseerauksessa.
Jazzrytmien päämääränä on ollut toimia valtakunnallisena jazzin ja rytmimusiikin tiedonvälittäjänä. ja siinä olen mielestäni onnistunut. Eli kun tyylisuuntarajoitteiset ilkkuvat, että jazzrytmit on paska lehti, kun se kirjoittaa siitä, kun jossain pizzerian nurkassa Pihtiputaalla, Sallassa tai Lappajärvellä soitetaan. Näinpä hekin tahtomattaan saavat ripauksen sivistystä ja tietoa, että jazz pelaa muuallakin kuin heidän kellarimurjuissaan...
Sitä paitsi Helsinkiä nykyisin kotipaikkanaan nimeävistä soittajista suurin osa on tullut sinne opiskelujen ja soittotilaisuuksien takia muualta Suomesta, ehkäpä Pihtiputaalta, Sallasta ja Lappajärveltä...
Toisaalta on sääli, etteivät suomalaiset osaa hyödyntää jazzin saralla esim. ulkolaista mediaa. Kun niitten edustajia kutsutaan suomeen, niin pyöritään Umon nurkissa ja muissa klubeissa. Ei ymmärretä esimerkiksi Kaamoksen, Ylläksen, Ruskan, Santaparkin, Kalotin, Kolin, Balticin, Alandian yms. maisemallista ja matkailullista elementtiä, joka pitäisi ehdottomasti yhdistää jazziin. Näin saataisiin palstatilaa ja televisionäkyvyyttä aivan eri tavalla suomalaiselle jazzille...

Festivaalit?

Yli 30 järjestettyä festivaalia tällä hetkellä.

Jazzin monipuolisuus, onko hyvä juttu, kuunteletko kaikkea freestä New Orleansiin?

Olen kaikkiruokainen musiikin suhteen. Kuuntelen jazzin lisäksi kaikkea rytmimusiikkia, olen pohjimmiltani aikalailla vanhan rockin ystävä. Myös iskelmät ja klassinen saavat oman sijansa, kuten kirkkomusiikki ja kansanmusiikki.
Jazzin kategoriassa en nosta mitään tyylisuuntaa toisen edelle, sillä jokaisella niistä on oma mielenkiintoinen historiansa ja kannattajakuntansa. Toisina päivinä vanha traditionaalinen New Orleans -poljento tuntuu erinomaisen hyvältä, toisinaan miellyttää vaikkapa Edward Vesalan koulukunta, milloin hardbop, milloin swing... kaikki menee, kunhan hetki ja mieliala niiden kuunteluun on sopiva.
Livetilanteessa esityspaikka ratkaisee monesti, onko musiikillinen nautinto kohdallaan. En voi oikein kuvitella, että satoja ihmisiä vetävä ravintolasali kello 23 jazzfestivaalin aikaan olisi sovelias esimerkiksi free jazz esitykselle. Sen sijaan esityksen sijoittaminen johonkin erikoiseen, intiimiin miljööhön, esim. taidemuseoon on oiva veto järjestäjiltä ja nautinto kuulijoille.
New Orleans -jazzista ja yleensä koko kaupungista jauhetaan niin paljon paskaa ja pahaa, että oksettaa. Menkää katsomaan ja kuuntelemaan, millainen fantastinen musiikin monikirjopaikka se oikeasti on... kaikkea löytyy, kunhan menee oikeaan osoitteeseen...Dixielandia soitetaan oikeastaan vain jokilaiva Natchezilla...

Miten saadaan sponsoreita, kun urheilu, kulttuuri, hyväntekeväisyysjärjestöt yms. tarvitsevat toiminnalleen ulkopuolista rahoitusta?

Sponsorikysymys on vaikea nykysuomessa. Kysyjiä ja yhteistyöntarjoajia on niin valtavasti ja monelta eri alalta. Peruslähtökohtia on oikeastaan kaksi tai kolme... sinulla täytyy olla niin hyvä idea ja tuote, että yhteistyökumppani huomaa siinä hyvän sauman tulla itsekin huomatuksi. Minulla sellainen olisi tarjolla Lady Summertime -kilpailussa...
Toinen varteen otettava keino on suhteet... eli isojen poikien hiekkalaatikolla on olemassa aina suhdeverkosto. Kun tuon verkoston jäseneksi pääsee tai omaa siellä hyvät kaverit, niin polku tasoittuu kummasti...
Kolmas keino on löytää firmoista jazziin mieltyneet persoonat, joiden kanssa hioo yhteistyökuviot.
Lisäksi kannattaa muistaa, että pienistä puroista kasvaa suuret virrat...

Lady Summertime?

Se on kovan luokan kansainvälinen jazz-laulajattarien kilpailu, johon viime kesänä osallistui 13 laulajatarta yhteensä 10 maasta. Mielenkiintoa laulajattarien puolelta ja he lähettävät karsintaäänityksiä heti kun edellinen kilpailu on käyty.

Miten mennään ulkomaille, sillä sinnehän halutaan kun kotimaan festivaalit on kierretty?

Ulkomaiden suuntaan kannattaa lähteä lähialueilta eli luoda kontaktiverkosto naapurimaihin. Näin pääsee helposti ja halvemmalla kanssakäymisiin heidän kulttuurinsa kanssa. Heidän kanssaan yhdessä on helpompi levittää verkostoa muihin maihin, koska heilläkin on sinne omat suhteensa.
Kielitaitoakin maastamme pitäisi löytyä ihan tarpeeksi, suomalaiset vain turhan usein pelkäävät käyttää puhekielenä esim. englantia. Myös maassamme vierailevat artistit ovat oiva keino levittää reviiriä ulospäin.. Täytyy kuitenkin aina muistaa, että meneepä minne tahansa, niin maassa pitää elää maan tavalla... ja kunnioittaa heidän perinteitään ja traditioitaan.

Minne sitten kannattaa suunnistaa Eurooppaan, Yhdysvaltoihin vai jonnekin muualle?

Me suomalaiset tiedämme oikeastaan hirvittävän vähän vaikkapa pohjoismaisesta jazzista, Baltiasta ja Euroopasta puhumattakaan. Me vain kuvittelemme tietävämme. Jazzrytmit -lehti menee noin 150 ulkomaalaiseen mediaan ja saan osin niiden kautta melkoisesti äänitteitä eri maista. Näin pystyn saamaan pienen siivun tietoa siitä, missä muualla mennään... olo tuntuu välillä hyvin pieneltä.

On kuitenkin muistettava pienuudessaankin se, että meillä on melkoinen joukko nuoria ja miksei vanhempiakin soittajia, jotka liikkuvat paljon ulkomailla viemässä hienoa osaamistamme sinne. Ja heistä tykätään. Mutta täytyy muistaa kuitenkin se, että suomalainen jazz on kuin finni ylioppilaan otsassa (sorry vaan) koko maailman jazzin soiton piirissä.Amerikka on ainoa aito jazzin kotimaa. Jazz on siellä syntynyt ja siellä jalostunut, eikä sille tosiseikalle voi mitään. Viimeisinä vuosikymmeninä jazzin painopiste on vaihdellut ja eri maanosat ovat vääntäneet omiaan, mutta perussielu on Amerikassa..

Kaikesta päätellen Kuopiolla on tärkeä paikka sielussasi

Kyllä Kuopio on helvetin kova suomalainen jazzkaupunki. Siis kouluttajana ja yhdistystoimninnan saralla. Otetaan esimerkiksi Mika Kallio, Aki Rissanen, Tero Saarti, Jukka Eskola, Kari Pelttari, Antti Lötjönen, Timo Kämäräinen, Pauli Lyytinen, Erja Lyytinen ja moni, moni muu.

No mikä on jazzmiehen sielun tila tänään täällä Pieksämäellä ja lemmikkikissat kerjäävät huomiotaan pitkään jatkuneen juttutuokion jälkeen?

Katsotaan taas vuosi eteenpäin, onko mahdollista jatkaa Jazzrytmien tekoa... haluaisin tehdä vielä ainakin tämän vuoden lisäksi vielä pari vuotta vähintään, silloin tulee 60 vuotta mittariin, Jazzrytmit on silloin ilmestynyt 15 vuotta, joka on yhtä pitkä aika, kuin Paavo Einiö teki aikoinaan Rytmi -lehteä ja lehtiä olisi silloin tehty 98 kappaletta (typistyneen ilmestymistiheyden vuoksi vuoden 2008 lopussa oli 93 ilmestynyttä lehteä). Ne pari puuttuvaa voisin tehdä kaupantekijäisiä, että koossa olisi jämptti sata... näillä tasaluvuilla olisi sitten mukava olla suomalaisen jazzin historiassa...

Eli koostan toimituksellisesti lehden, työstän materiaalin ja taitan sen painokuntoon. Hoidan osoiterekisterin ja kirjoitan ja kuvaan omalta osaltani lehteen.
Jazzrytmien lisäksi joudun tekemään mainos-, markkinointi ja konsultointitöitä elääkseni. Tammikuun lopussa sain päätökseen Mikkelin Työväen Näyttämöpäivien koko mainosrevohkan, joka minulla on ollut 4 vuotta tehtävänä.

Olet ehtinyt kokea kaikenlaista ja varmasti voisit kirjoittaa suomijazzista kirjan, kunhan ensin saat ne 100 lehteä kasaan, mikä on tähän mennessä paras jazzkokemus?

Ohhoh...niitä on paljon, vaikka kysyt parasta... se on kuitenkin ehkä synninpäästö Ylläs jazz bluesissa, kun Tricia Boutté ja Riverside Rascals sunnuntaiaamuna kello 10.00 soittivat Äkäslompolon vapaapalokunnan autohallissa. Juontaja Hellevaara kysyi liki 200-päiseltä toppatakkikansalta, kuinka moni oli tehnyt syntiä festivaalin aikana. Veljekset Korhonen eturivistä nostivat ainoina kätensä... no se siitä, mutta kun mustiin smokkeihin pukeutunut Riverside-joukko seisoi Trician taustalla hänen laulaessaan ilman säestystä Amazing Gracea. Kyyneleet valuivat Trician poskille ja suurimmalla osalla yleisöä myös tunnelma oli käsinekosketeltavan herkkä... kolme päivää ja yötä jazzin ja rytmimusiikin pauloissa bailannut yleisö hiljeni kunnioittamaan jazzin alkujuuria hyvin alkeellisissa olosuhteissa... ulkona paukkui -30 asteinen pakkanen...

Jazzliitto/Arkisto'
Jazzliiton hallituksessa 1993-99 ja 2005-2007
Arkiston hallituksessa pari vuotta 1994-96
Jazzliiton varapuheenjohtajana muutaman vuoden

Artikkelin on kirjoittanut Harri Aavaharju vuonna 2005 Osku Rajalan vastaanottaessa Classic Jazz ry:n luovuttaman Louis Armstrong -palkinnon. Päätoimittajan vaatimattomuus esti tuolloin haastattelun julkaisun.

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti