Menneiden vuosikymmenten valovoimainen rumpali ja orkesterinjohtaja Ossi Allto on kuollut.

 

 

Osmo Adolf Aalto
s. 17.8.1910, Helsinki
k. 20.1.2009, Helsinki



Taitelijanimi    Ossi Aalto
Orkesterinjohtaja, rumpali

Kokoonpanot:
Black Birds, rumpali 1927
The Saxophon Jazz Band, rumpali 1928-30
Dallapé, rumpali 1936-39
Erkki Ahon orkesteri, rumpali 1940-45
Ossi Aallon orkesteri, rumpali, johtaja 1945-48
Ossi Aallon sekstetti, rumpali, johtaja 1948-54
Ossi Aallon kvintetti, rumpali, johtaja 1954-



Osmo Aallon nimi putkahtaa esille suomalaisen tanssimusiikin historiassa ensi kerran vuonna 1927, jolloin hän oli mukana perustamassa Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun Black Birds -nimistä yhtyettä. Siinä olivat mukana myös  kokoonpanon johtaja, pianisti Harry Bergström  tämän viulistiveli Rainer, trumpetisti Urho Johansson ja pasunisti Klaus Salmi. Vuotta myöhemmin "Mustarastaat" esiintyivät jo arvostetussa Kulosaaren Casinossa ja pääsivät sitä tietä esittämään taitojaan myös radiossa, mikä oli tuohon aikaan varsin tavatonta.

Kesällä -28 Aalto liittyi saksofonisti Allan Teräsvuoren kokoamaan The Saxophon Jazz Bandiin, joka tanssitti yleisöä ravintola Franziscanerissa Helsingissä ja jossa soittivat myös pianisti Asser Fagerström sekä basisti-sousafonisti Eero Lindroos eli sittemmin Lauressalo. Näihin aikoihin Aalto rakensi suksenpalasta, saranasta ja kahdesta pienestä symbaalilautasesta rumpukalustonsa täydennykseksi maamme ensimmäisen high-hatin eli jalkalautasen, jota hän käytti ahkerasti musisoinnissaan ja niitti paljolti tämän vuoksi mainetta maamme edistyksellisimpänä rumpalina.

The Saxophon Jazz Band hajosi vuonna 1930, minkä jälkeen Osmo Aalto soitti mm. Cuba-nimisessä kahvilassa Helsingissä ja tenorisaksofonisti Yrjö Saarnion isännöimässä The Rhythm Maniacs -kokoonpanossa Turun suunnalla. Keväällä -36 Aalto pestattiin maineikkaaseen Dallapéhen, joka oli esiintynyt vuoden päivät ilman rumpalia. Orkesteri oli nyt uransa huipulla ja niitti mainetta paitsi useammalla kiertueella myös lukuisilla levytyksillään. Valitettavasti juuri yksikään noista äänitteistä ei tuo esille Aallon taitoja jazzrumpalina, lukuun ottamatta ehkä letkeästi svengaavaa taltiointia Ikkunan pesijä vuodelta 1938 (Odeon A 228518), jossa laulusolistina kunnostautui paremmin ksylofonistina tunnettu Eino Katajavuori.



Osmo Aallon yhteistyö Dallapén kanssa katkesi keväällä -39, kun orkesterin Amerikan vahvistus Bruno Laakko sai kiinnityksen ravintola Lepakkoon ja houkutteli mukaansa vähin äänin käytännössä kaikki entiset muusikkotoverinsa. Yksi näistä loikkareista oli rumpali Aalto, mutta tämä jakso hänen urallaan päättyi turhan nopeasti talvisotaan ja Yhdysvaltojen passilla liikkuneen Laakon pakoon maasta. Ehtipä tuo Lepakoiksi nimetty joukkue sentään levyttää Tukholmassa juuri sodan kynnyksellä elokuussa -39 historialliset esityksensä Aleksanterin jazzyhtye ja Kissa vieköön (Columbia DY 278).

Välirauhan aikana Aalto soitti erityisesti nuorison suosikiksi nousseessa Erkki Ahon septetissä ravintola Riossa Helsingissä, Toivo Kärjen toimiessa muodostelman pianistina ja kirjoittaessa sille myös jazzhenkisiä sovituksia. Jatkosodan syttyminen kesällä -41 vaimensi joskaan ei kokonaan tyrehdyttänyt tanssiorkestereiden toimintaa Suomessa. Niinpä Ahonkin keväällä -42 14-miehiseksi vahvistunut orkesteri jatkoi esiintymisiään tanssikiellon vuoksi sinnikkäästi konserttien merkeissä mm. Helsingin Messuhallissa ja Rion paikalle avatussa kahvila-ravintola Veljeshovissa.

Kokoonpanossa tapahtui joitakin pakon sanelemia muutoksia. Esimerkiksi orkesterin kantaviin voimiin kuulunut Topi Kärki oli joutunut niin monien muiden muusikkojen tavoin rintamalle, mutta jatkoi siellä sovitustyötään Erkki Aholle. Tällöin syntyi orkestrointi mm. vanhasta tutusta St. Louis Bluesista, minkä Aho ikuisti big bandeineen maaliskuussa -44 Helsingissä (Rytmi B 2052) etunimensä nyt Ossiksi omaksuneen Aallon toimiessa rumpalina. Samaan sarjaan kuuluivat myös Raija Valtosen laulama Dinah (Rytmi B 2050) ja Olavi Virran nimissä tallennettu Whispering (Rytmi B 2051).

Orkesteritoiminta vilkastui sodan päätyttyä nopeasti, vaikka tanssikielto oli yhä voimassa. Erkki Ahon 15-miehiseksi kasvanut big band nousi kuin Fenix-lintu tuhkasta maamme ykköseksi lajissaan ja joulukuussa -45 se siirtyi jo pitkään muodostelman managerina toimineen Ossi Aallon johtoon. Kokoonpanon viimeinen esiintyminen Ahon nimissä tapahtui nostalgisesti nuorten jazzinharrastajien Jive-Clubin joulujuhlassa.

Ossi Aallon orkesterissa soittivat parhaimmillaan Leo Kähkönen, Göran Ödner, Erkki Eloranta, Onni Hovi ja Eero Väre saksofoneja, Ossi Runne, Matti Welling ja Urpo Huttunen trumpettia, Ahti Pilvi ja Erkki pasuunaa, Martti Huttunen kitaraa, Erik Lindström bassoa, Veikko Tamminen pianoa sekä tietysti Aalto itse rumpuja Ödnerin, Vären ja Cora Leen toimiessa vokalisteina. Ulkomaisten esikuvien mukaan rohkeasti kansainvälisen tason big bandiksi pyrkinyt joukkue esiintyi vuosikaudet Helsingin Työväentalossa ja kesällä -46 se vieraili menestyksekkäästi Tukholman Nöjesfelt-huvipuistossa, luoden samalla suhteita sikäläiseen muusikkokuntaan.

Syksymmällä samana vuonna joukkue uursi uusia uria huolehtimalla musiikista Brechtin ja Weilin Kerjäläisoopperan ruotsinkielisissä esityksissä Helsingissä, ja seuraavana kesänä oli ohjelmassa jälleen kiertue Ruotsissa. Näissä yhteyksissä orkesteri esiintyi myös useissa suorissa radiolähetyksissä, joita ei kuitenkaan taltioitu ainakaan virallisesti. Niinpä tuolta oloissamme ainutlaatuiselta Ossi Aallon big band -kaudelta ei ole muita tunnettuja levytyksiä kuin ns. rekonstruktio vuodelta 1965, jolloin Yleisradio yritti koota vuoden 1947 muodostelman tv-2:ssa ja radiossa esitettävää muisteluohjelmaa varten. Hanke onnistuikin varsin hyvin, sillä vain kaksi pasunistia ja yksi trumpetisti jouduttiin korvaamaan uusin soittajin. Todisteena voidaan kuulla äänite Jersey Bounce, mikä on sisällytetty Suomen Jazz-arkiston julkaisemalle CD-levylle "Suomalainen jazz 1929-1959, osa 2" (F-Music 4509-97735-2).

Aallon big bandin voittokulku jatkui aina vuoteen 1948, jolloin kokoonpano muuttui ainakin muonavahvuudeltaan vaatimattomammaksi. Rytmi-lehden seuraavana vuonna järjestämässä suosikkiäänestyksessä Aalto voitti kuitenkin sekä orkesteri- että rumpalisarjan, päästen tämän saavutuksensa turvin levyttämään keväällä -50 sekstetteineen esitykset Embryo ja Blue Moon (Decca SD 5112). Kokoonpanona oli Rolf Kronqvist (tp), Antti Pirtinheimo (ts), Göran Ödner (as, vcl & arr), Veikko Tamminen (p), Pentti Kannas g, Tor Petrell b ja Aalto dr. Seppo Pohjola (bars), Sacy Sand (b & voc) sekä tietysti Aalto itse (dr & ldr).

Viimeisellä Ruotsin vierailulla kesällä -51 olivat mukana Rolf Kronqvist (tp), Antti Pirtinheimo (ts), Veikko Tamminen (p), Ödnerin sijasta Seppo Pohjola (bars), Petrellin tilalla Erik Lindström, vokalistina Sacy Sand sekä Ossi Aalto itse (dr & ldr). Tällä miehistöllä syntyivät Tukholmassa heinäkuussa äänitteet I Cross My Fingers ja Robbin’s Nest (Cupol FC 5006), jotka jäivät arvostetun rumpalin ja orkesterinjohtajan viimeisiksi, vaikka hänen uransa jatkui vielä pitkään.

Aalto piti fyysistä kuntoaan yllä pelaamalla tennistä, ollen myös tällä alalla varteenotettava kyky ikäluokassaan. Hänen soitannastaan voidaan nauttia myös Timo Wuoren 2002 tuottamassa CD-kokoelmassa Erkki Aho - Rytmi Swing 1944–46 (Artie Music AMCD 1003)

Teksti lainaus Pomuksen sivulta (http://pomus.net/001488) kirjoittajana Erkki Pälli
Wanhat kuvat Jazz & Pop Arkisto, värikuva Matti I. Korhonen/Jazzrytmit

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti