Saariselkä
20. - 21.01.2012





















| Kuopio täyttyy hyvästä musiikista 10.-13.6.2010 |
| Festivaaliuutiset |
| Toimitus / Kuva: Fred Stén |
| 27.02.2010 18:14 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Suuren suosion saavuttanut festivaali palaa entistä kovatasoisemmalla ohjelmistolla Kuopion kesään. Lumo 2010 keskittyy tänä vuonna vahvasti rytmimusiikkiin perinteikkäämpää jazz-musiikkia unohtamatta. Festivaalin taiteellisena johtajana jatkaa trumpetisti Jukka Eskola.
Lumo 2010-festivaalin ohjelmisto rakentuu viime vuoden tapaan suomalaisen musiikin kovimmista nimistä. Festivaalilla esiintyvät mm. Emma Salokoski Ensemble, Jukka Perkon Nelitahti, Marzi Nymanin Iso Orkesteri, Jukka Eskola Quintet, Petteri Sariola sekä Tuomo. Esiintyvistä kokoonpanoista löytyvät mm. seuraavat muusikot: Lauri Porra, Jukkis Uotila, Varre Vartiainen, Anssi Nykänen, Harri Rantanen, Teemu Viinikainen, Teppo Mäkynen ja Antti Lötjönen. Lisäksi festivaaleilla kuullaan viime vuoden tapaan ainutlaatuisia erikoiskokoonpanoja. Kannattaa siis tulla paikalle, koska näitä kokoonpanoja ei tänä vuonna tulla kuulemaan missään muualla. Tapahtuman järjestäjät antavat myös tänä vuonna esiintymismahdollisuuksia tulevaisuuden tähdille.
Lumo 2010-päätapahtuma pidetään Ravintola Wanhassa Satamassa, joka sijaitsee Kuopion matkustajasatamassa. Lisäksi viikolla pyöritetään Lumo-klubia Ravintola Maljassa. Viime vuonna loppuunmyydyn tapahtuman lipunmyynti on alkanut. Ennakkolipun voi ostaa Kuopion Levykauppa Äxästä sekä festivaalin verkkosivujen kautta. www.lumojazz.fiKeskustele / Kommentoi |
| Viimeksi päivitetty 27.02.2010 18:43 |
![]() | Tänään | 1637 |
![]() | Eilen | 2882 |
![]() | 05.11.2008 lähtien | 1883236 |
Kahdeksas Kaavi Blues -festivaali |
Pori Jazz Kids Festival |
Jazztähdet saapuvat Äänekoskelle |
Naistähdet täydentävät IBBF:n ohjelmiston |