Perjantai-illan Tampere Jazzhappeningin Pakkahuone täyttyi etnisellä mausteella kuorrutetusta maailman musiikista. Lontoon uudenajan nuoret soittajat kietoivat musiikin hang-soittimen ympärille Portico Kvartetissa, saaden aikaan syvällisen mielen rauhan. Kotimaassaan yhtye on niittänyt jo laajalti mainetta omanlaatuisella soundillaan. Karibialta, Kuubasta, kotoisin oleva loistava maailmanluokan pianisti, Roberto Fonseca, on maailmalla saanut melkoista mainetta ja tunnustusta hienon hienolla ja erikoisella tekniikallaan.

Hän liittää kuubalaisen rytmin peruselementit afroon ja itäeurooppalaiseen kansanmusiikkiin. Illan päätteeksi lavalla oli turkkilainen Taksim Trio. Yhtyeen soitto perustui itämaisten perinnesoittimien omalaatuiseen ääneen. Pohjana soittajilla oli ilmiselvästi vahva perinne Lähi-idän ja Kaukasuksen alueen kansanmusiikkiin.

Lontoolaista futurismia

Portico Quartet koostuu neljästä Itä-Lontoon Hackneystä kotoisin olevasta nuoresta muusikosta. Yhtye on ollut koossa nelisen vuotta ja he soittavat nykyaikaista vaihtoehtoista jazz-musiikkia. Tyypillistä heidän musiikilleen on hang-nimisen teräsinstrumentin käyttö. Ryhmän säveltäjä on saksofonisti ja elektroniikan käsittelijä Jack Wyllie. Yhtyeen johtaja "hangisti" Nick Mulvey soittaa erikoista hang soitinta. Ulkonaisesti se näyttää pallogrilliltä, mutta sen ääni kuulostaa kalypso musiikissa yleisesti käytetyn tynnyrin pohjasta taotun rummun soundilta. Ääni syntyy pääasiassa instrumentin omasta vibraatiosta. Se on aivan omalaatuista ja erikoista, joskin myös aika lailla saman toistamista.

Yhtyeen soitto oli varsin erikoista. Se kuulosti synteesiltä, tiukan pursottimen läpi ajetulta tulevaisuuden maailmanmusiikilta, jossa on avaruudellista laajuutta. Polku johtaa jonnekin kauas tulevaisuuteen. Se tuntui etäiseltä ja jännittävän uudelta samalla kuitenkin miellyttävän tutunomaiselta. Soitto toimii akustisella pohjalla ja erityisesti hangin käyttö luo välittömästi viehättävän ja suoraviivaisen yksilöllisen soundin, joka on helposti tunnistettavissa. Musiikki toimi pitkälti juuri hangin transsimaisen soundin ympärillä, se oli omalla tavallaan kaunista kuunneltavaa, mutta samalla aika yksitoikkoista. Jack Wyllien saksofoni loi kuitenkin oman syvällisen yhteyden ulkomaailmaan ja herätti välillä kuulijan ulos tästä transsinomaisesta ympäristöstä.

Kuubalaista hienostunutta pianotaituruutta

Roberto Fonseca on syntyjään musiikillisesta perheestä. Hän heilui rumpupalikoiden kanssa jo neljävuotiaana, mutta siirtyi muutama vuosi myöhemmin pianon pariin minkä jälkeen hän tuli tunnetuksi jo 15 vuotiaana esiintyessään kotimaassaan Havannan "Jazz Plaza" festivaaleilla. Ibrahim Ferrerin orkesterissa hän seurasi Rubén Gonzálezia ja ehti esiintyä yli 400 kertaa Ferrerin maailmankiertueella. Vuonna 2007 julkaistun "Zamazu" levyn kautta hänestä tuli tunnettu lavatähti kansainvälisesti. Hän sai arvostusta monelta taholta ja häntä alettiin pitää erityisen lahjakkaana pianistina, säveltäjänä ja orkesterinjohtajana. Hän kuuluu nykyajan uusiin tähtipianisteihin, joka osaa siirtää musiikillisia rajoja pelkällä taidolla.

Tampereella soitto kulki jouhevan rytmikkäästi ja tiukan melodisesti. Kun seurasi hänen keskittynyttä soittoaan, niin merkittävää oli, että hän hänellä ei tuntunut olevan mitään kiirettä siirrellä sormiaan pianon koskettimilla. Vaikka soitto oli hyvin intensiivistä, niin kuitenkin hänellä oli aikaa ja tilaa tauottaa soittoa hämmästyttävällä tavalla. Voisi sanoa, että hänen soitossaan oli jonkinlainen perkussiivinen ote. Hän menee syvälle pianon sisimpään ytimeen ja antaa kuulijan nauttia erilaisista soittamisen tyyleistä. Soitto kulki latino rytmien ja afrobeatin riehakkaissa pyörteissä välillä valtavalla mukaansatempaavalla tempolla ja välillä taas hiljennyttiin hitaaseen balladiomaiseen tunnelmointiin. Kaikki kvintetin soittajat, perkussionisti Joel Hierrezuelo, rumpali Ramsés Rodrígues, ja basisti Omar González esittivät mainiota yhteensoittoa. Saksofonisti Javier Zalban soolot olivat välillä suorastaan hämmästyttävän raikkaan energisiä..

Lähi-Idän etnoa

Jos lähdetään liikkeelle mandolinon ja kanteleen kanssa ja vahvistetaan sitä puupuhaltimella, niin ollaan kansanmusiikin alkulähteillä. Turkkilaisen Taksim Trion kohdalla ei kuitenkaan ole kyse aivan samasta. Hüsnü Senlendiricin klarinetti sinänsä on varmaan sama tuttu soitin kuin länsimaissa, mutta Ismail Tunçbilekin baglama ei varmaan ole ihan sama kuin mandoliini ja Aytaç Doganin kanun vielä vähemmän kannel. Äänet saattavat kyllä olla aika läheistä sukua, mutta näistä soittimista syntyy itämainen musiikki, mikä vei meidät Turkin ja Kaukasuksen alueelle. Pitkältihän tässä on kyseessä yksinkertaisesti kansanmusiikista. Se vie meidät aikajanassa takaisin kauas menneisyyteen. Taksimin musiikki ammentaa perinteensä sieltä jostain vuosisatojen takaa. Soittajat ovat oman instrumenttinsa hallitsijoita ja mestareita ja he muokkaavat musiikkiaan lähtökohtaisesti omista kokemuksistaan. Heille soittaminen on tavallaan pyhää, oman luonteen ja kansallisten taustojen tulkintaa. Kaunista soittamistahan tämä oli, muttei se mitenkään erityisesti säväyttänyt. Varsin mystisen yksitoikkoista, mikä alkoi aika ajoin puuduttaa. Taitava instrumenttien hallinta ei sinänsä kuitenkaan kovin suuresti innostanut, sillä musiikki toisti itseään varsin voimakkaasti. Pääasia oli kuitenkin, että yleisö tuntui viihtyvän tämän musiikin parissa erinomaisesti.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti