Saariselkä
20. - 21.01.2012





















| Timo Lassyn soolouran toinen etappi |
| Festivaaliraportit |
| Matti Laipio |
| 01.11.2009 19:54 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Five Corners Quintet on ollut myönteinen ilmiö suomalaisessa jazzissa. Yhtyeen levyt ovat myyneet jazzlevyiksi poikkeuksellisen paljon myös ulkomailla. Levyt ovat puolestaan poikineet yhtyeelle laajoja kansainvälisiä kiertueita. FCQ:n menestys on välillisesti myös vauhdittanut sen muusikoiden soolouria.
FCQ:n saksofonisti Timo Lassy julkaisi toisen soololevynsä, Round Two’n, Jazz Happeningissa ja myös esiintyi Pakkahuoneen Klubilla lauantaista julkaisutilaisuutta edeltäneenä yönä. Keikka oli onnistunut. Paikka oli täynnä innokasta yleisöä, johon Lassyn tarjoilema 60-lukulainen soul-jazz upposi erittäin hyvin. Yleisön innostus heijastui myös soittajiin, joina Lassyn lisäksi olivat myös levyllä mukana olevat pianisti Georgios Kontrafouris, basisti Antti Lötjönen, rumpali Teppo Mäkynen ja perkussiomies Abdissa Assefa. Round Two on tehty Klubilla kuultua suuremmalla kokoonpanolla, sillä Timon vahvistuksena on levyllä kolme muuta puhaltajaa, jotka ennenkaikkea tuovat täyteläisyyttä levyn kokonaissoundiin. Mutta sovitukset ovat siksi väljiä, että kappaleet toimivat hyvin ilman tätä apujoukkoa. Klubin keikka osoitti tämän toimivuuden. Lassy on mainio muusikko sikäli, että hän on tyyliinsä pystynyt yhdistämään menneiden sukupolvien saksofonistien vaikutteita luontevalta kuullostavaksi omaksi ilmaisukseen. Vahvana valttina on myös hänen muhkea soundinsa niin tenorilla kuin baritonilla. Nyt entistä vahvemmaksi ulottuvuudeksi on tullut myös säveltäminen, sillä levyllä (ja keikalla) kuullut kappaleet ovat Timon omia. Toki ne ovat eräänlaisia pastisseja 60-luvulla soitetusta musiikista, mutta samalla tavalla lähes kaikki tuolloin levytetyt kappaleet syntyivät. Ei 60-luvullakaan pyörää aina ruvettu uudestaan keksimään. Keskustele / Kommentoi |
| Viimeksi päivitetty 01.11.2009 21:29 |
![]() | Tänään | 321 |
![]() | Eilen | 3235 |
![]() | 05.11.2008 lähtien | 1895676 |
Kahdeksas Kaavi Blues -festivaali |
Pori Jazz Kids Festival |
Jazztähdet saapuvat Äänekoskelle |
Naistähdet täydentävät IBBF:n ohjelmiston |