Beatles yhtyeen musiikkia on sovitettu ja tulkittu useissa musiikin genreissä, myös jazzin keinoin. Turussa Linnateatterin lavalla lauantai-iltana asiaan tarttui pianisti Sid Hille, joka oli koonnut rinnalleen kitaristi Varre Vartiaisen, Platypus yhtyeessä mukana soittavan basisti Ari Pekka Anttilan sekä aina eleettömän varmaotteisen rytmittäjän, rumpali Mika Kallion, jonka kanssa Sid on tehnyt myös duo keikkaa. Laulajana esiintyi Susanna Eronen.

Aihe tuntui kiinnostavan, sillä paikalle ilmestyi yleisöä "tuvan täydeltä", eikä kuulijoiden tarvinnut tosiaankaan pettyä kuulemaansa.

Sid Hille on tunnettu kokeilevasta tyylistään. Hänelle ei ole vierasta yhdistää jazzia ja sinfoniaorkesterin jousia, siis miksi ei myös huippusuosittua Beatles musiikkia voisi avata jazz musiikin ehdoin.  Hille oli nuoruudessaan suuri Beatles fani, hän osasi käytännöllisesti katsoen kaikki Beatles kappaleet ulkoa, ja sen pohjalta hänelle tuli ajatus pukea ihannoimansa yhtyeen musiikkia uuteen jazzsilliseen kuosiin. Pitkän sävellys projektin tulos oli nyt kuultavissa Turku Jazzin tämän vuoden kohokohtana, eräänlaisena festivaalin pääkonserttina. Käytännössä hän aloitti asian kehittelyn jo vuonna 2000.  Ohjelmakokonaisuuden pääosa ajoittui vuodesta 1966 eteenpäin, jolloin Revolver albumi oli omalla tavallaan jonkinlainen taiteellinen käännekohta Beatlesien tuotannossa, Sid Hille selvittää. Hän haluaa musiikkinsa hengittävän dynaamisesti. Muusikoiden tekemiseen voi taas vaikuttaa välillisesti oikeanlaisella valinnalla, hän on sanonut. Siinä hän oli onnistunut aivan loistavasti. Ape Anttilan valinta on varmaan ollut helppo, kun yhteistyö hänen kanssaan on ollut pitkäaikaista muissa yhteistyöprojekteissa. Mika Kallion valinta oli täysin nappiin osunut, sillä mielestäni hän on vapaan ilmaisun täydellinen mestari, joka osaa eläytyä kokonaisuuteen ja muiden soittoon mestarillisesti. Hän pyöritti taustarytmiä taitavasti "höntyilemättä" turhia ja hän osaa pitää myös volyymit oikealla tasolla. Varre Vartiaisen kitarointi sopi tähän projektiin vallan mainiosti, hänen loistavan pehmeät soolonsa korostivat paikoitellen hyvinkin herkkää tunnelmaa.

Konsertti alkoi hienosti sovitetulla kappaleella ja hyvällä tunteen purkauksella "Come together", mikä herätti yleisön kuuntelemaan. Kuulijalle tuli heti selväksi se tapa, miten populääri musiikki taivutetaan vaivattomasti jazzin henkeen. Se toimii, kun sen osaa toteuttaa oikein.  Lennon ja McCartney ovat olleet melkoinen pari työstämään ajatonta musiikkia. Heidän säveltämäänsä musiikkia saimme kuulla tasaiseen tahtiin. Mukana oli tuttuja kappaleita, mutta myös melko tuntemattomia. "Bird Can Sing", "The Fool on the Hill", "And I Love Her", "Black Bird", "For Noone", varsin bluesvetoinen "All the Things We Said Today", "Strawberry Hills Forever" ja "I'm Only Sleeping" seurasivat toinen toistaan hyvällä sykkeellä. On tietenkin selvää, että kappaleita oli hyvin vaikeata tunnistaa pelkästään soitettuna, mutta Susanna Erosen lauluosuudet toivat aina esille kappaleen todellisen taustan ja tunnistettavuuden. Lopuksi tuli taivaallisen tunteellinen John Lennonin "Imagine", mikä sai yleisön lopullisesti ekstaasin partaalle. Ja koska yleisö vaati "jälkilöylyä", niin saimme kuulla vielä ylimääräisenä kappaleena "Tomorrow Never Knows". Tuoretta Beatlesia jazzin keinoin oli kunniahimoisesti toteutettu kokonaisuus yhteen musiikin historian merkittävimpään virstanpylvääseen, mikä toimi hienon hienolla pehmeällä "tatsilla".

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti