Turku Jazzin lauantai-ilta Apollo Clubilla huipentui kahden hieman erilaisen jazzyhtyeen näytökseksi. Viimeistään nämä esiintymiset osoittivat, että jazzmusiikki voi olla myös yleisöön menevää "kuumaa tavaraa". Timo Lassy on tekemässä vahvaa nousua kansainväliseen arvostettuun joukkoon artisteja, joilla on omaa sanomaa. Hän ampaisi suomalaisten jazzpiirien tietoisuuteen U-Street All Stars yhtyeensä kautta ja on vahvistanut asemaansa The Five Corners Quintetin kanssa kansainvälisillä areenoilla.

Hänen toinen albuminsa omalla nimellä, "Round Two", julkaistiin viime marraskuun alussa Tampereella. Hänen nimeään kantavan Bandin ohjelmisto koostuikin pääasiassa tämän ja hänen aikaisemman levynsä "The Soul & Jazz of Timo Lassy" sisällöstä ja sieltä valikoiden juuri niitä vauhdikkaampia, perinteikkään jazz soundin rinnalle yhdistettyjä kuumia ja tiukkoja latino ja soul rytmejä.

 

Apollo klubi oli ääriään myöden täynnä ja innokkaat kuulijat saatiin mukaan reippaan rajulla menolla ja varmaotteisella esiintymisellä. Timon puhaltaminen oli välillä raivoisan väkivahvaa ja hyvin yleisöystävällistä, välillä taas hyvinkin sielukasta. Timo käytti paljon baritonisaksofonia soitossaan, mikä entisestään lisäsi sointujen räväkkää kiehtovuutta.  Se sai kuuntelijat innostumaan ja "hyppäämään soulfunkyn groove junaan" kaikella tarmolla.  Kun Bandin muutkin soittajat, Georgios Kontrafouris pianon takana ja väkivahvat "komppaajat" Antti Lötjönen, basso, Teppo Mäkynen, rummut sekä Etiopiassa syntynyt, mutta Suomessa ikänsä asunut perkussionisti Abdissa "Mamba" Assefa, olivat aivan huippuluokkaa omine laadukkaine sooloineen, niin ei ollut ihme, että yleisöllä oli aihetta "fiilistelyyn".

 

Maan alta avaruuden painottomuuteen

 

Tulsassa, Oklahomassa, perustettu kokeilevan jazzin yhtye Jacob Fred Jazz Odyssey on ollut Suomessa ja Turussa aikaisemminkin, mutta ainakin Tampereella 2005 se muistaakseni esiintyi triona. Nyt Turussa saimme kuulla kvartettia, jossa yhtyeen "nokkamies" Brian Haas oli pianon takana, Josh Raymer, rummuissa, Chris Combs soitti sylikitaraa ja Matt Hayes, kontrabassoa. Soittajat ovat musiikillisia impressionistisia kameleontteja. Yhtyettä on maailmalla paljon hehkutettu, mutta se saattaa jakaa mielipiteitä melko rankastikin. Yhtyeen soittoa voisi luonnehtia psykedeeliseksi "underground" musiikiksi, jonka punkrockin soundit lentelevät päämäärättömästi kuin avaruusromu painottomassa tilassa. Sen verran sekopäinen olo jäi ainakin itselleni, etten tiennyt oikein missä mennään. Tuntui kuin oltaisiin hippi festivaaleilla. Mutta ei se mitään, kaikkea voi silti kuunnella. Olen kuullut yhtyettä tosiaan aikaisemmin, mutta jotenkin epämääräinen kuva siitä oli jäänyt.

 

Soittajat yrittivät löytää jotain uutta, mitä kuitenkaan ei ole olemassa, tehdään ikään kuin mahdottomasta mahdollista. Onko se sitten pyrkimystä jatkuvaan uudistumiseen - en tiedä. Paljon yhtye on kuitenkin ehtinyt maailmalla kiertää 16-vuotisen olemassa olonsa aikana.  Kaikki merkittävät jazz paikat ovat tulleet tutuiksi ja yleisön vastaanotto on ollut raivoisaa. Niin kävi myös lauantai-iltana Turussa. Yleisö ei olisi halunnut antaa heidän lopettaa ollenkaan.  Ei kait suuri yleisö ihan väärässäkään voi olla. Brian Haasin runnova tyyli soittaa pianoa ei ainakaan koskettimia helli, mutta se on omiaan antamaan raivoisan ilmapiirin, jota Chris Combsin slidetaiturointi täydensi voimakkailla looppauksilla. Se, mikä soitossa kiehtoi, oli omistautuminen improvisaation keinoihin.  Vaikka kappaleilla oli nimet, ne olivat ikään kuin sävellyksiä, niin tuntui siltä, että ryhmä keksi omiaan lavalla soittaessaan. JFJO on kuin ikuinen projekti, mikä on jatkuvassa prosessin tilassa. Sitä pitää vääntää, mistä yleisö pitää, siinä on ainakin tulevaisuutta.

 

Siis makeaa mahan täydeltä, nautiskelua, oli Turku Jazzin lauantai-ilta Apollo Clubilla. Jäinkin miettimään, että kuinka paljon paikalla olleesta kuulijakunnasta todella oli tullut nimenomaan kuuntelemaan näitä kahta yhtyettä vai oliko osa mukana ehkä puoli vahingossa aamuyöntunneilla alkavaa disco-jytistelyä odotellessa. Oli miten oli, nyt he saivat kuitenkin upean näytteen siitä miten laaja-alaista ja riemukasta menoa ajan hermolla uudistuva nykyajan jazzmusiikki voi olla. Näin ehkä löydetään uusia jazzmusiikin ystäviä tulevaisuudessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti