Edward Vesala oli erikoisen monipuolinen persoona suomalaisen musiikin saralla. Hän oli vahvasti mukana eri musiikin genreissä sekä säveltäjänä että rumpalina.  Parhaiten hänet ehkä tunnetaan vapaasta jazzin ilmaisutavastaan. Hän ehti ennen kuolemaansa olla mukana kymmenissä äänitteissä oman kokoonpanonsa Sound & Furyn ohella myös rivisoittajana.

 

 

Soittajat vaihtuivat usein ja vetäessään yhtyettään Vesala piti sitä tavallaan eräänlaisena työpajana ja hänestä tuli samalla uusien muusikoiden kouluttaja. Hän sai myös merkittävää kansainvälistä tunnustusta jo 1970-luvulla tehdessään yhteistyötä, vielä tänäkin päivänä erittäin tunnettujen, eurooppalaisten free jazz-muusikoiden kanssa.

 

 

 

 

 

 

Keuda-talon lavalle nousi eilen uusi Sound & Fury kokoonpano saksofonisti Jorma Tapion johdolla. Alkuperäisen yhtyeen "konkari" soittajista Tapion lisäksi olivat lavalla Jouni "Tane" Kannisto, Matti Riikonen, Pepa Päivinen ja Jimi Sumén.  Yhtye soitti yksinomaan Vesalan kynästä lähteneitä sävellyksiä, jotka Iro Haarla oli sovittanut. Mukana oli myös keikoilla aikoinaan harvemmin kuultuja kappaleita.

Eilinen konsertti Keravalla oli tällä kokoonpanolla kolmas.  Lavalla esiintyikin villi ja vapaa 9-miehinen "Sound & Fury".  Soittajat koostuivat neljältä vuosikymmeneltä. Uutta polvea yhtyessä edustivat Julius Heikkilä, kitara, Ilmari Heikinheimo, rummut, Hannu Risku, lyömäsoittimet sekä Sampo Lassila, kontrabasso.  Nuoruus ja kokeneisuus kohtasivat suurella kiihkolla ja raivolla heti ensimmäisestä kappaleesta alkaen ja samalla tiukalla otteella jatkettiin hellittämättä lähes koko setti.  Mutta kyllä Vesalan tuotannosta löytyy myös balladisävytteisiä kappaleita, josta "Wedding of All Essential Parts" oli hyvänä osoituksena. Pääsääntöisesti kuitenkin mentiin eikä meinattu.  Edettiin pirunmoisella tanssin rytkeellä kamelin polkuja seuraten. Löytyipä matkan varrelta lintukin korkeassa huoneessa.  Loistavaa pelittämistä armoa antamatta, se oli kuin katujyrä olisi ajanut yli tuhoten kaiken liikkuvan alleen. Melkoista meininkiä, jota oli antoisaa kuunnella ainakin sellaisen kuulijan, joka ei ollut aikaisemmin Vesalan musiikkin lähemmin tutustunut.

 

 

Minimalistista ilmaisua äänellä ja saksofonilla

 

Laulaja Sidsel Endresenin uransa alkoi nousta1980-luvulla. Suuremman jazzyhteisön tietoisuuteen hän nousi 1990-luvun soololevyillään, jotka hän teki ECM levy-yhtiön tuottamana, sekä duona Bugge Wesseltoftin kanssa.  Hän on myös "keikkaillut" paljon duo kokoonpanoissa Wesseltoftin ja Christian Wallumrødin kanssa.  Porissa hän esiintyi 2007 ehkä vähän poikkeuksellisesti monikansallisen Speeq trion laulusolistina. Kansainvälisesti häntä on tituleerattu Pohjolan runollisen kamarijazzin ja luovan lauletun jazzin edustajaksi. Hän ei oikeastaan pidä itseään jazzlaulajana varsinaisesti ollenkaan, vaan sanoo ottavansa vaikutteita monista etnisistä lähteistä sekä erilaisista äänen ilmaisukeinoista.  Näin hän on kehittänyt oman erityisen tyylin improvisoida käyttäen käsitteellisiä mielleyhtymiä kielen ääntämisessä, jolloin syntyy puhtaasti inhimilliseen ääneen perustuva omalaatuinen äänimaailma.

Sidselin esitys eilen toi mieleen kaihoisan kaikuefektin Norjan vuonojen kupeella rauhaisassa maalaisympäristössä.  Hänen esitystapansa on hyvin luonnollista eikä hän alistu mihinkään kaavamaisuuksiin. Hänen laulunsa ei ole perinteistä, vaan tavallaan se on äänen käytön akrobatiaa.  Se saa kuuntelijan vakaasti keskittymään. Se saattaa transsimaiseen tilaan tai vastaavasti se voi olla jollekin kuulijalla täysin yhdentekevää.  Håkon Kornstadin saksofonin ja elektronisten laitteiden aikaansaama "kiertoilmaisusäestyksen" aikaansaamassa hartaassa ympäristössä Sidselin laulun sanaton kerronta latasi kuulijaan vaikuttavan taiteellisen vivahteikkaan ilmapiirin. Se oli musiikkia täynnä mystiikkaa, omalaatuisuutta ja villiä kauneutta. Tätä ei voi pitää vaihtoehtomusiikkina, siitä joko pitää tai ei.

 

Improvisoidun musiikin ytimessä

 

Other Dimensions in Music (ODIM) on kursailematon yhtye, jonka esiintymiset perustuvat lähes yksinomaan vapaaseen ilmaisuun esityshetkellä. Yhtyeen juuret ovat 1980-luvulla. Vaikutteita on otettu monilta musiikillisilta alueilta.  Yhtyeen jäsenet ovat toimineet monien freejazzin ennakkoluulottomien mestareiden kanssa. Yhteisiä soittovuosia yhtyeen jäsenillä on takana paljon, joten heiltä saattoi odottaa maukasta keitosta eilen Keuda-talon salissa.

Yhtyeen basisti William Parker tunnetaan jo vuosikymmeniä yhtenä käytetyimmistä basisteista maailmassa. Hän on ollut mukana varmasti sadoissa eri projekteissa ja levytyksissä viimeisten neljän vuosikymmenen aikana. Parker toimi mm. Cecil Taylorin kokoonpanossa käytännössä koko 1980 luvun.  Hän jos kukaan tietää mitä basson varressa tehdään.  Tätä basson rutistajaa yhdessä rumpali Hamid Draken saatiin kuulla mm. viime vuoden Tampere Jazz Happeningissä yhdessä Raoul Björkenheimin kanssa.  Hamidilla ja Williamilla on ollut jo pitkään yhteisiä projekteja.  Yhtyeen varsinaiset vetäjät trumpetisti Roy Campbell ja saksofonisti Daniel Carter ovat jo pitkän aikaa sitten kääntänyt kelkkansa freen vapaamuotoiseen ilmaukseen.

Keravalla Campbell vaihteli soitinta kevyen rennosti trumpetin, taskutrumpetin, huilun ja flyygelitorven välillä käyttäen erilaisia sordiinoja äänen moduloinnissa. Carter sitä vastoin tyytyi viileän eleettömästi tällä kertaa soittamaan pelkästään alttosaksofonia.  Esitys lähti mielestäni hieman väljähtyneellä otteella liikkeelle Carterin pysyessä paljolti taka-alalla, mutta ei kulunut aikaakaan, kun homma alkoi toimia ja rytmi löytyä.  ODIM on kollektiivinen yhtye, luovasti improvisoiva kvartetti, jonka ilmaisunäkemys on sielukasta ja siitä puuttuvat sellaiset raivoisat irtiotot, joihin usein on totuttu freen soitossa. Soittajien tuntosarvet olivat hyvin esillä ja he löysivät toisensa luontevasti.  Kerronta eteni vaivattomasti vahvassa synergiassa.  Yhteistyön tärkeys tällaisessa tilanteessa on tärkeätä, kun soitetaan yhteen täysin yksilöiden omilla ilmaisutyyleillä. Sen he olivat sisäistäneet.  Jokainen löysi oman katkeamaton kudontamallin soittamiseen, mikä sitten suljettiin vetoketjumaisesti yhteen.  Soitto kulkikin sitten alun hakemisen jälkeen väkivahvasti loppuun asti ilman kappaletaukoja loppuen hauskasti Campbellin lauluun "We are the Other Dimensions in Music".

 

Suunta selvä - vai onko sittenkään

 

"Lost on the Way", löytyykö se oikea tie, vai ollaanko täysin kadoksissa, se jää kuuntelijan mietittäväksi. Tällä työnimellä Louis Sclavisin uusi Quintet kulkee joka tapauksessa omilla teillään, vaikka "Camel Bootsit" eivät jaloissa olekaan.  Tämä on tavallaan jatkoa hänen aikaisempaan projektiin "L'imparfait des langues".  Tarkoitus oli pyrkiä jatkamaan sitä työtä, johon hänen edellinen kokoonpanonsa oli päätynyt.  Sclavis on luonut uutta musiikkia avaamalla muistojen satunnaisia sirpaleisia palasia ja täyttämällä näitä uusilla ajatuksilla. Mukaan uuteen ryhmään vanhasta kokoonpanosta tulivat kitaristi Maxime Delpierre ja Sclavisin pitkäaikainen yhteistyökumppani rumpali Francoise Merville. Uusina soittajina kvintetissä ovat Matthieu Metzger, saksofonit ja Olivier Lété, basso.

Sclavis voidaan lukea yhdeksi merkittävimmistä tämän hetken klarinetisteista. Varsinkin hänen bassoklarinetin käytön laaja-alaisuus on varsin häkellyttävää kuultavaa.  Säveltäjänä hän löytää yllättäviä käänteitä, vai voisiko niitä sanoa harharetkiksi, sillä "Lost on the Way", on saanut sisällön antiikin ajan Odysseuksen kuvitteellisista seikkailuista Troijan sodan pyörteissä.

Yhtye on nyt kierrellyt soittamassa tämän viime vuoden keväällä julkaistun albumin sisältöä vuoden päivät ja eilen illalla yhtye esiintyi Kerava Jazzien lauantai-illan päätteeksi Keuda-salin runsaslukuiselle yleisölle. Sclavis on ennen kaikkea free- ja avantgardejazzin piinkova edustaja.  Mielestäni "Lost on the Way" sisälsi helpommin ymmärrettävissä olevia elementtejä rock- ja funkpohjaisesta soundimaailmasta. Sen myötä esitys saattoi kiinnostaa laajempaakin jazzin ystävien piiriä.  Sclavis oli saanut yhtyeensä taas kerran ydinluun kovaksi yhteistyöryhmäksi, jossa kaikki löysivät toisensa vahvalla intensiteetillä välillä hyvin umpikieroissa ja monimutkaisissa käänteissä. Seikkailu alkoi matkalla "Charybdesta Scyllaan", mutta muuten ei esitys seurannut kronologisesti levyn sisältöä, vaan useampia kappaleita soitettiin yhteen sovitettuina.  "Le Sommeil de sirens" kappaleessa tahti kiihtyi raakalaismaiseksi Delpierren kitaran, Mervillen rumpujen ja Létén basson raivotessa kovalla sykkeellä. Matkan päätteeksi oltiin "hukassa" - ei sentään, sillä löytyihän se aiheen ydin encoren saattelemana.   Yksinkertaisesti ilmaistuna setti oli juuri sitä mitä Sclavisin kaltaiselta virtuoosilta saattoi odottaa.  Erittäin varmaotteista esittämistä ja miellyttävän hienoa kuultavaa.  Muutkin kuulijat tuntuivat löytäneen Sclavisin elämyksellisen musiikillisen annin, päätellen mahtavista aplodeista esityksen päätyttyä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti