Imatra Big Band Festival eli nykymuodossaan Imatra Bg Bnd Festvl tarjoili helteisenä tiistaina napakan annoksen  svengaavaa swingia että sen sukusieluista rytmimusiikkia runsaslukuisalle kuulijakunnalle niin katukonserteissa kuin illan BB-klubissakin.

Iltatarjoilun aloitti  BB-kadun lavalla Erkki "Viking" Hurrin luotsaama Barbeque Jazz Band aistikkaasti sinisissä pikkutakeissaan. Tukahduttava kuumuus ja väkevästi sykkivä svengi pakottivat bändin kuitenkin jo ensimmäisen biisin jälkeen riisumaan itsensä paitahihoisilleen.

Mutta musiikin laatuun sillä ei ollut merkitystä, sillä BBQ prässäsi erinomaisella pieteetillä vanhaa tuttua jaakkoa kaiken kansan iloksi. Esityksen huipennukseksi nousi pianisti Valeri Nikitinin loistokas sovitus Caravanista. Ei sovi unohtaa myöskään BBQ:n sirkeää ja sentimentaalista laulusolistia Erja Uittoa, joka jazzstandardien lomassa viihdytti satapäistä yleisöä rakastetuilla ranskalaisilla kappaleilla.

BB-klubin avasi kestosuosikki Eestistä; Mart Sander & Modern Fox. Suomalaisten sydämiin reilu parikymmentä vuotta sitten itsensä laulanut Sander yhtyeineen olikin jälleen maittavassa iskussa. 1930 - 40-lukujen  musiikki soljui "aitona" kuulijoiden korviin. Oli myös ilo katsella Sanderin lavaesiintymistä, näyttelijän suoritetta, jossa hyvin pieninkin elein saatiin korostettua musiikkiantia. Käsien liikkeet, jalkatyö ja piruetit olivat sellaiset, joista suomalaisten artistien kannattaa ottaa mallia...

Orkesterin työskentely oli ammattimaisen harkittua, mutta kuitenkin sielukkaan menevää ja kappaleiden aikaa kunnioittavaa. Nostalgiaa parhaasta päästä.

Kaikesta hyvästä huolimatta esitys pitkänä settinä kuitenkin loppua kohden alkoi hieman puuduttaa ja toistaa itseään. Johtuiko se kenties siitä, ettei Sanderilla ollut mukanaan kuin yksi "enkelikuorolainen" totutun kolmen naislaulajattaren sijaan. Vai hajoittiko Imatran iso estradi liiaksi bandin intiimiä yhdessäoloa...

Niin tai näin, hieno kokonaisuus, joka jätti nostalgian maukkaan maun suuhun.

Seuraavana lavan valloitti tiiviissä ryhmässä Dallapé, kesän hehkutetuin suomalainen nostalgiayhtye. Tällä kertaa tosin varamiehisenä. Miksi?

Nojoo...  pitkän huokauksen kera, kuvaili toimittajakollega Soikkeli illan esitystä. Mitäpä tuohon oikeastaan lisäämään, sillä etukäteisodotuksiin verrattuna esitys oli melkoinen pettymys. Etenkin kun muistaa viime vuosituhannelta Korpraali Palmun ja Muukalaislegioonan upean Dallapé -konsertin Imatran silloisessa teltassa...

Äänentoisto lie yksi illan odotusten romahduttaja, sillä esim. Takalon upea ksylofonityöstö jäi pahasti "jalkoihin", kun se alkuperäisessä orkesterissa oli Eino Katajavuoren myötä johtoroolissa.

Ihmetystä herätti myös rumpalin epävarmuus ja jatkuva nuotteihin tuijotus...  ei oikein turahtanut kohdalleen. Moitteen sijaa ansaitsee myös basson mukaanotto bändiin. Wanha kunnon sousafoni oli antanut muistojen kappaleille aivan erilaisen tämmingin kuin nyt tapahtui.

Ja vielä yksi pieni seikka, joka jäi kaihertamaan mieltä oli se, että tämä Dallapé soitti spiikkien mukaan humppaa, jota alkuperäinen esikuva ei koskaan tehnyt...

Kokonaisuudessaanhan tämän Dallapén soittajat ovat ammattilaisia, mutta äänentoiston lisäksi ilmeisiä häiriötekijöitä oli yhteensoittamisen puute (varamiehet) ja tietyt sovitukset, joissa saatiin särjettyä vanhan ajan muistot.

Sami Saari hoiti leiviskänsä kohtuullisen hyvin, myös koreografian osalta. Illan komeinta laulua kuultiin kuitenkin oopperalaulaja Juha Hostikan osuuksissa. Jotenkin ajatus karkasi Olavi Virran suuntaan...

Mutta kaiken tämän kritisoinnin jälkeen kehut: Yleisö piti kovasti kuulemastaan! Ja tanssiparketilla oli suorastaan tungosta.

Illan finaali alkoi mahtavana kuin Pariisin kabareitten ohjelmisto. Suuri orkesteri jousineen. Mahtavat valot. Hiven savuakin... ja Blues Brothersin huumaava meno. Siis tyypillistä Riku Niemeä... tänä iltana tosin Cab Calloway. Ja hurmaavana solistina tohtori Aija Puurtinen.

Tuttu Niemen kohellus. Rumpusota tällä kertaa Mikko Kaakkurivaaran kanssa. Ääniakrobatiaa Puurtisen kera. Yhdenmiehen orkesteri Caravan -introna... ja toisten vihaamaa Niemi -huumoria.

Riku Niemi, musiikin todellinen  moniottelija, on luonut Suomeen show'n tai oikeammin lavakabareen, jonka kantavana voimana herran oman kohelluksen lisäksi on timantin kova orkesteri, milloin jousilla, milloin ilman. Tällä kertaa ensin mainitulla.

Niemi jakaa kuulijansa kahteen leiriin, rakastajiin ja vihaajiin. Sinänsä rohkea valinta maassamme. Mutta niinhän se on ollut kautta ajan syrjän, toinen tykkää tytöstä ja toinen äidistä.

Orkesterin huiput seisoivat tällä kertaa myös korkeimmalla; trumpettisektio Koponen - Mattson - Saarti. Tosin ei sovi vähätellä myöskään saksofonisteista jälleen loistokkaassa vireessä ollutta Risto Salmea sooloistaan.

Näin loistokkaan orkesterikokonaisuuden ollessa koossa, olisi mielellään kuunnellut enemmänkin musiikkia muun kohelluksen sijasta. Tälle orkesterille täydet pisteet ja papukaijamerkki... kuten myös hieman taka-alalle jääneelle jousistolle.

Aija Puurtinen selvisi roolistaan melkoisen maittavasti... hänen äänrepertuaarinsa suorastaan loistavasti. Aija on totuttu näkemään ja kuulemaan hieman erilaisissa ympyröissä, joten nyt kuultu hieman yllätti. Tosin positiivisesti.

Niin tai näin, Riku Niemi orkestereineen toimi erinomaisesti, tuoden Imatran yöhön tuulahduksen siitä, mitä on show kansainvälisestikin ajatellen.

BB-klubin ilta oli kokonaisuudessaan oiva kattaus svengaavan rytmimusiikin ystäville. Keskiviikkona 7.7.2010 on sitten luvassa buffetpöytä tiukemman jazzin ystäville McCoy Tynerin ja kumppaneiden myötä.

www.ibbf.fi

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti