Fela Kutin musiikillinen perinne elää entisessä loistossaan, kun hänen poikansa ovat jatkaneet isänsä jalanjälkiä musiikin alalla. Fela Kutin musiikki oli railakkaan räväkkää ja rytmikästä, mikä iski suoraan suoneen. Hän oli käytännössä ensimmäinen afrikkalainen muusikko, jonka musiikki löi itsensä läpi myös länsimaissa. Hänen musiikkinsa virstanpylväitä olivat ehkä kappaleet "Zombie" ja "Africa", joihin paljolti kiteytyi se poliittinen tuska, epätoivo ja epäoikeudenmukaisuus, mikä vallitsi varsinkin hänen kotimaassaan Nigeriassa.

Femi Kuti on jo löytänyt oman tiensä tämän musiikin parissa. Nyt myös perheen nuorin poika Seun Kuti on luomassa vahvaa uraa. Seun ja hänen Egypt 80 orkesterinsa esittivät eilen tätä kuumaa afrobeatia "Kirjurin" lavalla, voisi sanoa isänsä hengessä, sillä suuri osa tämän yhtyeen jäsenistä on soittanut Felan vastaavassa kokoonpanossa. Isänsä kuoltua hänestä tuli yhtyeen päävokalisti jo neljäntoista ikäisenä. Seun on jo tunnustettu säveltäjänä, sillä yhtye on julkaissut kaksi albumia tähän mennessä. Yhtyeen esityslistassa oli myös joitakin Felan klassikoita, joten yleisöllä oli mahdollisuus kuulla sellaisia kappaleita, joita Fela soitti keikoillaan, mutta ei koskaan levyttänyt.

Tämä 15 henkinen iso orkesteri rytmitti eilen Kirjurin yleisön täyteen vauhtiin. Siinä oli sellaista spektaakkelimaista alkukantaisuutta, jota tehostettiin vähäpukeisten ja maalattujen naisten takapuolten hetkutuksella. Välillä tuntui siltä, että tämä oli pelkästään se tärkein anti. Vaikutelmaksi jäi sellainen teennäinen maku yleisön kosiskelusta, jolla pyrittiin luomaan vakuuttavuutta, jolla yleisö saadaan mukaan välittämättä musiikillisesta annista. Seun Kuti itse tuli lavalle, taisi olla kolmanteen kappaleeseen, sitä kun ei tiedä aina monennellako hän vaivautuu esiin tulemaan. Häntä hehkutettiin lavalle koko orkesterin voimin kuten ketä tahansa suurta shamaanista poppamiestä, joka kaiken parantaa voi. Kun hän sitten lavalle tuli, niin esityksestä jäi minulle varsin valju kuva. Hän keskittyi enemmän kokovartalo "puudutukseen" ja lanteiden keikutteluun kuin laulamiseen tai soittamiseen. Oliko tämä sitten sitä maagista afrikkalaista ylivertaista "lantiotykki" ajattelua, jolla yritetään pitää yllä afrobeatin ylivertaisuutta ja yleisön mielenkiinto jossain muussa. En kiellä sitä ollenkaan, ettei afrobeatilla olisi merkittävä vaikutus nykyjazzin olemukseen, mutta kun esitys on yhtä samaa "jumputusta" alusta loppuun, niin ei se kyllä mitenkään vakuuttanut. Yhtyeessä on hyviä soittajia, jos vain pysyttäisiin perusasioissa, eikä pyritä menemään eteenpäin pelkällä Fela Kutin perinnöllä, kuten nyt tuntui. Olin aika pettynyt. Kaikesta huolimatta eihän kirjoittajan näkemyksestä tarvitse välittää, jos yleisöllä on hauskaa ja mukavaa noin yleisesti ottaen.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti