Akustinen belgialaiskvartetti Manuel Hermia Quartet oli yllättävä valinta Raahen Rantajatsien käynnistysohjelmaan.

 

Räväkän tykityksen sijaan tarjolla oli meditointeja. Yhtye soittaa mietiskelevää ja rauhallista, intialaissävyistä jazzia. Suomalaislatinki, Klaara-yhtye, on sekin melodisen ja elegantin indie-popin rauhanomainen lipunkantaja. Jazzaineksia yhtyeen musisoinnissa on vain nimeksi, mutta yhtye hurmasi nuorekkaalla, välittömällä ja tärkeilemättömällä esiintymisellään. Rantajatsit käynnistyivät miellyttävästi torstaina meren rannalla, ulkoilmakonserttina rantapaviljonki Ruiskuhuoneen rennossa ilmapiirissä.

Hauska yhteensattuma: Manuel Hermia Quartetin tuoreimman levyn otsikkko on Rajazz (2006). Raahen sijaan nimi kuitenkin tulee yhdistelmästä raga ja jazz. Manuel Hermia on paneutunut perinpohjaisemmin kuin useimmat muut intialaiseen perinnemusiikkiin ja yhtyeen tuotos on tenhoava ja elävä yhteensulauma modernia länsijazzia ja pohjoisintialaista musiikkia.

Kvartetin johtaja soittaa altto- ja sopraanosaksofonin lisäksi sekä länsimaisia että intialaisia huiluja, mutta keskittyi nyt altto- ja sopraanosaksofoniin. Hän on opiskellut Brysselin Kuninkaallisessa Konservatoriossa, ja tehnyt musiikkia elokuviin ja TV-dokumentteihin.

Rāga (sanskritin "värikäs" tai "iloinen tunnelma") viittaa intialaisen klassisen musiikin sävelrakenteisiin. Asteikossa on viisi tai useampia nuottia, joiden varaan melodia rakentuu. Alkuperäisessä merkityksessään rāgat kytkeytyivät mm. päivänaikoihin tai vuodenaikavaihteluihin.

Hermia ei ilmeisesti ole halunnut viedä analyysiaan aivan näin pitkälle - perusasetelma on länsimaisen jazzin rytmiikka, poljento ja ilmiasu. Hermian sävellykset rakentuvat säkeistöille, ne eivät ole siis läpisävellettyjä, eivätkä pohjaudu myöskään rāga-kiertoihin.

Länsimainen C -duuriskaala koostuisi rāga-asteikolla ainakin teoriassa seuraavista nuoteista: C, D♭, D, E♭, E, F, F♯, G, A♭, A, B♭, B. Kromaattisen kuuloinen kokonaisuus ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen, ja melodisen lisävaikeuden tuovat vielä intialaisen musiikin mikrointervallit. Nyt ne ilmentyivät parhaiten Hermian sopraanosooloissa. Intialaisen tendenssin syventäminen mahdollisesti edellyttäisi jatkossa tasavireisestä pianosta luopumista tai muita ratkaisuja.

Ulkoilmatilaisuus ei ehkä ole aivan kaikkein otollisin miljöö Hermian kvartetin kaltaiselle, suggestiiviselle musisoinnille, yläsävelsarjat haihtuvat taivaan tuuliin ja suggeroiva vaikuttaminen käy vaikeaksi. Intensiivisesti ja hellittämättömästi kvartetti kuitenkin puski läpi. Hermia oli solistina itse näkyvimmin esillä ja hänen duettonsa rumpali Lieven Venkenin kanssa oli temperamentikas ja elämänmakuinen.

Hermia kvartettina ehkä kaipaisi vielä jotakin ohjelmallista jäntevöitystä - nyt esimerkiksi Erik Vermeulenin sähköpiano tuntui kokonaisuudesta jollain tapaa irralliselta, vaikka hän onnistui fillien käytössä moitteetta. Sam Gerstmans kontrabassoineen kuulosti hieman työlääntyneeltä, aivan kuin hän olisi sinnitellyt koko ajan kapasiteettinsa ylärajalla, mitä en usko, mutta tietyltä väkinäisyyden vaikutelmalta ei voinut välttyä.

Hermia on levyttänyt myös kvintetillä, duona ja soolona, sekä työskennellyt mm. Fred Wesleyn ja William Shellerin kanssa. Käykääpä netissä tutustumassa tähän kiintoisaan solistiin ja yhtyeeseen. Toivottavasti saamme kvartetin jo syksyllä klubikeikoille. Tämänkertainen vierailu oli osa Jazzliiton ja Belgian välistä musiikkivaihtoa.

 

Ystävällinen Klaara

George McManusin luoma koominen sanomalehtisarjakuva Bringing Up Father, (tai Jiggs and Maggie kahden päähenkilön mukaan) ilmestyi 1913-28. Suomessa sarjakuvaa julkaisi vuoteen 1991 asti mm. Uusi Suomi-lehti nimellä Vihtori ja Klaara ja kelpo porvariskodin kasvattina luin sitä ahkerasti ja varhainen käsitykseni parisuhteesta muodostui pitkälle tuon sarjan pohjalta.

Sarjakuva kertoi äkkirikastuneesta Vihtori-nimisestä irlantilaismiehestä, joka huolimatta nousustaan sosiaalisessa arvohierarkiassa, viihtyy Topi Tuiterin ravintolassa vanhojen ystäviensä seurassa vaimonsa Klaaran riesaksi. Klaara on nousukas ja pirttihirmu, joka kohtelee miestään ankarasti, julmasti, usein jopa drakonisesti.

Nyt kyseessä oleva Klaara-yhtye on kaksi vuotta toiminut oululais-jyväskyläläinen nuorten muusikoiden ryhmä, joka soittaa pääasiassa englanninkielistä indie-poppia. Yhtyeen dynamo on raahelaissyntyisen laulaja- ja lauluntekijä Laura Lehtola, joka soittaa myös kosketinsoittimia.

Laura Lehtola on lupaava lauluntekijä, ja hänestä kehkeytyy vielä merkittävä solisti, kunhan ääniainekseen saadaan vahvennusta, äänenkuljetukseen varmuutta ja artikulointiakin olisi hyvä petrata. Sanoista oli ajoin todella vaikea saada selvää - toisaalta merenranta on miksaajan painajainen; tyynenäkin iltana ääni vain ulkona tuppaa haihtumaan avaruuteen.

Hieno setti joka tapauksessa - tyylillisesti musiikista ja ehkä laulujen ideoistakin mieleen tulevat lähinnä Norah Jones ja Tori Amos. Kantria, reggaeta ja poppia varsin vapaasti kombinoivista sovituksista vastaa koko yhtye. Joissakin versioissa kuultiin myös valssia, jazzvalssia ja jopa humppaa.

Syyt, miksi noin kaunista ja sympaattista musiikkia esittävä yhtye on valinnut nimekseen kauhean Klaaran, ovat minulle tuntemattomia. En tosin huomannut yhtyeen miesten Vihtori-tyylistä kohtelua - ei ainakaan lavalla.

Kuulakka melodisuus ja vivahteikas, vaihteleva rytmiikka ovat yhtyeen resurssitekijöitä. Toinen vokalisti Laura Kuisma myös ansaitsisi tulla selkeämmin esiin. Yhtyeen - eli Sami Keinänen, Aleksi Kastelli, ja Sakari Piippo - soitosta uhkui yrittämisen halu ja monia briljantteja sovitusideoita. Itsevarmuutta ja riskinottoakin vain tarvitaan vielä lisää.

Ja sehän taas vaatii tolkuttoman määrän yhdessä soittamista, muutoin treenikämpän hienot ideat eivät kanna yleisöön asti. Tästä voi tulla vielä jotakin mahtavaa, mutta nyt se ei mene vielä niin hyvin kuin se voisi mennä. Oma miksaaja tarvitaan myös, siitä ei pääse mihinkään.

Kunnioitettu solistinen opettajani konservatoriossa sanoi kerran: -"Sinun on osattava treeneissä yli 150 %:sti, koska maksavalla yleisöllä on oikeus 100 %:n tuotokseen, etkä jännityksen takia yllä siihen lavalla, jos alisuoriudut jo treeneissä. Lisäksi kaikenlainen nousu huonommasta harjoitusesityksestä 'inspiroituneeseen valloitukseen' lavalla ovat sula mahdottomuus". Minusta edelleen käypä neuvo, ja vaikken noiden kaverien opettaja olekaan, siteeraan silti omaani. Eipä silti, kyllä sen voisi toistaa monelle jazzbändillekin!

Nuorekkaan Klaaran soittajia on jo kuultu muissakin yhtyeissä. Laura Lehtola on kartuttanut keikkailukokemusta muun muassa Kaj Chydeniuksen kanssa ja hän opiskelee tällä hetkellä Jyväskylän Pop & jazz -konservatoriolla pääaineenaan laulu. Lupaavassa nousussa oleva Klaara tekee ensimmäisen laajemman Suomen-kiertueensa syksyllä. Rantajatsien lisäksi bändiä on tilaisuus kuulla Tammerfestin lavalla.

Raahen Ruiskuhuone on vanha, viehättävä ja huoleton rantaravintola lähellä Raahen keskustaa. Jatkossa Rantajatsien päätapahtumat siirtyvät päälavalle Ulkofanttiin, mutta erillisiä esityksiä järjestetään ympäri kaupunkia.

 

Raahen Rantajazzit, Ruiskuhuone torstaina 29.7. klo 20.00.

Manuel Hermia Quartet: Manuel Hermia, saksofonit; huilut; Erik Vermeulen, piano; Sam Gerstmans, basso; Lieven Venken, rummut

Klaara: Laura Lehtola, laulu, koskettimet; Sami Keinänen, rummut; Aleksi Kastelli, basso; Laura Kuisma; koskettimet, bassoklarinetti, nokkahuilu: Sakari Piippo, kitara, kellopeli

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti