-"Rock and roll stops the traffic", veteli Bono spray-maalilla seinään U2:n filmissä Rattle and Hum. Aivan näin ei käynyt Raahen Härkätorin puistossa perjantaina, vaikka ehkä olisi pitänyt käydä. Ilmainen Sidemovements-trion päiväkonsertti oli kuitenkin ehkä siksi aikaisin, että porukat eivät olleet vielä liikekannalla.

Härkätori on lähes puolen hehtaarin suuruinen avoin paikka, joka luonnollisesti täytetään musiikkitapahtumassa suomalaiskansallisesti perästä ja reunoilta. Bändi hieman valittelikin kontaktin vaikeutta, kun etäisyyttä yleisöön alettiin mitata sadoissa metreissä. Ei syntynyt oikein ohjelmassa mainittua karnevaalihenkeä, ja jos syntyi, sitä ei suomalaiskansallisesti vahingossakaan näytetty.

Mutta hyvä yritys se oli ja mainio setti yhtyeeltä. Hieman lisää organisointia, tuolirivit lavan eteen yms. virityksiä, niin tällainen toriperinnekin ottaa sijansa jazzfestareilla. Työtä se vaatii, kauan kesti terassienkin tulo ravintoloihin, ja nyt niistä ei luovuta millään.

Sidemovements, eli Tapio Wiik, Veli-Matti Yli-Hukka ja Panu Koskela, oli minulle entuudestaan vieras, mutta bändi osoittautui päteväksi ja vankaksi trioksi ja täytyy laittaa seurantaan. Keskushahmo Wiik on monipuolinen ja taitava kosketinsoittaja, ja varsin vakuuttava kitaristinakin.

Wiikin lauluääni muistuttaa hieman Billy Joelia, ja sehän ei ole koskaan mikään miinus. Aistillinen, mutta hieman verkkainen Memphis soul, Stewie Wonder-osasto ja kevyt funk-ohjelmisto sopivat äänelle hyvin.

Muutenkin bändi osoitti hyvää rhythm and bluesin tuntemusta. Nuorten naisten tanssiesitys ennen setin alkua ilahdutti myös; Hit the road Jack -klassikosta teknoon ja diskoon ulottui vaativa ajallinen kaari.

Bluestunnelmia yön selkään

Jo' Buddy & Down Home King III, alias Jussi Raulamo & Tyko Haapala oli perjantain yösoiton vetovastuussa Ruiskuhuoneella. Sähkökitara, perusrumpusetti ja pieni Fender-kitaravahvistin ovat duon työkalut, eikä välttämättä enempää tarvitakaan, kun autenttisuuteen pyritään.

Musisoinnissa haetaan nähtävästi originaalitunnelmaa mustan musiikin juurilta. Ohjelmistossa soivat ragtime, down home blues, negro spirituaalit, boogie woogie ja nimeksi hieman vanhaa jazziakin.

Ohjelmisto on enimmäkseen tyypillistä kolmen soinnun ja 12 tahdin bluesia. Tämähän on sinänsä täysin moitteeton ja mutkaton tapa lähteä tekemään musiikkia, muttei ongelmaton. Ensinnäkin pitäisi saada aikaan svengi, ja sitä ei väkinäisessä puserruksessa oikein synny. Toiseksi ohjelmiston pitäisi olla vivahteikas, vaikka se olisi yksinkertainen. Sitä se ei ole, vaikka juurimusiikin kappaleet ja tyylit vaihtuvat tiuhaan.

Resepti on hyvin yksinkertainen, se ei enää voisi olla yksinkertaisempi. Koska bassokitaraa ei ole, eikä muitakaan säestysinstrumentteja, Down Home Haapala koettaa saada mahdollisimman paljon tavaraa aikaan - täytyy siis potkia bassorummulla ykkösiä jatkuvasti ja koettaa helistimin ja muutenkin luoda äänimassaa ja kaikin tavoin kuulostaa mahdollisimman isolta. Hiukan puisevalta ja kuivakiskoiseltahan se alkaa pitkän päälle kuulostaa.

Kurkistus alkuperäismusiikin juurille on hyvä idea, mutta kahden miehen jumputus on vain niin kovin yksioikoista. "Pesunkestävä juurimusiikki" ehkä oli soinniltaan karua ja korutonta, mutta virkistäviä nyansseja on silti mahdollista saada aikaan. Duo on keikkaillut jo pitkään yhdessä, joten olisi kohtuullista odottaa hieman toimivampaa outputia.

Bailausmusiikkina puolen yön jälkeen tähän settiin ei välttämättä tarvitsisi arvioinnissa kiinnittää erityistä huomiota, mutta bändi oli kiinnitetty myös toiselle keikalle, ulkolavan aloitusaktiksi lauantai-illalla.

Raulamo käyttää yllättävän askeettisesti, ja tekisi mieli sanoa kömpelösti, kitaran vapaita kieliä itsensä säestykseen, vaikka se tyylilajin puolesta olisi välttämättömyys. Vääriä ääniä tulee siksi paljon, että nautittavuuskynnystä on vaikea ylittää. Capon avulla sävellajivaihdoksia sentään hieman saatiin, ettei kaikki junnaa yhdessä ja samassa sointukuviossa.

Raulamo voisi kiinnittää hieman huomiota tahtiviivojen olemassaoloon. Jos Sam "Lightning" Hopkins ja monet muut "autenttiset bluesvaarit" niitä ylittelivät ja vaihtelivat sointuja mielin määrin, hänen ei sitä tarvitse enää tehdä. Laulutekstin sanat voisi myös lausua loppuun saakka.

Duo on keikkaillut vuodesta 2004, ja ohjelmatieto kertoo Raulamon keikkailleen jo 28 vuotta tien päällä ollut ja yli 2000 keikkaa olisi tullut tehtyä. Mielenkiintoinen ja tavallaan ajaton genre, mutta toteutus on jäänyt epätyydyttäväksi.

Duo rumpali Down Home King III:n kanssa on poikinut jo kolme levytystä, joista tuorein Everything's Gonna Be Alright ilmestyi keväällä.

Raahen Rantajazzit, Härkätorin puisto, perjantai klo 16.00.

Sidemovements: Tapio Wiik, keys, gtr, voc; Veli-Matti Yli-Hukka, b; Panu Koskela, dr

Perjantai 30.7. klo 01.00 Ruiskuhuone:

Jo' Buddy & Down Home King III: Jussi Raulamo, kitara, laulu, Tyko Haapala, rummut

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti