En koskaan oikein lämmennyt Martti "Edward" Vesalan (1945-1999)  originaalille Sound  & Fury-projektille 80-luvulla. Luonnollisesti johtuu vain minusta, mutta "koulutusyksikön" pyrkimyksiä oli toisinaan kovin työläs hahmottaa. Alkuperäisestä bändistä jäi melko sekava kuva, että se on outo mikstuura ääniväreillä maalailua, free jazzia ja torvisoittokuntaa, ja Huvimyllyn esityksessä vanhasta kannasta oli näköjään vaivalloista luopua.

Tribuutit ovat olleet muotia jo jonkin aikaa, mikä on taas helppo ymmärtää, nostalgia koetaan vahvana ja Sound & Fury oli parhaimmillaan musiikkihegemoniaa vastaan hangoitteleva vimmainen kanava. Uusi ryhmä esittää Vesalan sävellyksiä, jotka bändille on sovittanut Iro Haarla. Näiltä osin oli otettu aimo askel eteenpäin, teemat olivat jäsentyneempiä ja niiden käsittely johdonmukaisempaa kuin ennen.

Vesala oli kieltämättä yksi suomalaisen jazzin vaikuttajista - ilmeisesti myös siksi, että hän oli erittäin itsevarma ja jazzpiirimme olivat silloin vielä pienemmät kuin nyt. Taitava lyömäsoittaja hän oli, mutta en ole aivan varma, oliko hänen viimeiseksi jäänyt kokoonpanonsa erityisen "vahva kollektiivi".

Ellen väärin muista - mikä tietysti on enemmän kuin todennäköistä - Vesalan ryhmästä saattoi saada lähtöpassitkin alta aikayksikön. Oikeasti vahva kollektiivi ei toimi näin, vaan "yhdessä olemme vahvempia"-pohjalta. Bändi ei ilmeisesti ole ollut maestron poismenon jälkeen erityisen tiivis yhteisö.

Sound & Fury taisi iskeä oikeaan aikaan ja täytti määrätyn, silloin ajankohtaisen tilan. Ja on aivan oikein toimia silloin. Hyvien kontaktiensa ansiosta Vesala sai organisoitui yhtyeelle arvostettuja ECM-levytyksiä (Nordic Gallery, Invisible Storm ja Ode to the Death of Jazz).

Saksofonisti Jorma Tapion kokoamassa tribuuttibändissä Raahen Huvimyllyssä soittivat alkuperäisessäkin Sound & Furyssa mukana olleet puhaltajat Matti Riikonen, Tane Kannisto ja Pepa Päivinen ja Tapio itse.

Mielenkiintoisista teemojen kehittelyistä huolimatta puhallinten yhteissointi oli edelleen jotensakin epävakainen ja ajoin epävarmakin - minusta se on eri asia kuin ilmentää vaikkapa levottomuutta tai epävakaita tunnelmia.

Vesalan "saappaat" rumpalina ehkä olivat normaalia suuremmat, mutta nyt kuultu, lähinnä tasajakoinen repertoaari ei varsinaisesti edustanut virtuositeettia. Nuori lupaus Ilmari Heikinheimo selvisi urakastaan hyvin, mutta niin tänä päivänä pitää tästä materiaalista selvitäkin.

Vanha S & F-mies Jimi Sumen tyytyi nyt lähinnä statistin rooliin, mutta uusi kitaristi Julius Heikkilä vongutteli mahtipontisesti. Reunion-solistit olivat hyviä, joskaan ei suoranaisesti säkenöiviä. Tribuuttiesityksen sound check pitäisi tehdä huolellisemmin, nyt kaksi ensimmäistä esitystä meni kipurajoilla ja miksaus pääsi kuvioon mukaan vähitellen keikan edetessä.

Moitteeton esitys kaikin puolin; ei ehkä "veret seisauttava kokemus", eikä tämän festivaalin parhaimmistoonkaan lukeutuva, mutta maukas ja inspiroiva. Vesalan mittava artistin ja kouluttajan ura ansaitsee tunnustuksensa, siihen eivät irralliset konsertit riitä. Ja debattiakin pitäisi käydä, mutta kuka haluaisi ja kenellä on siihen keskusteluun vaadittava luonto ja tieto?

 

Elifantree!

Kun vajaa kolme vuotta sitten tapasin saksofonisti Pauli Lyytisen, hän kertoi hyvin inspiroituneena silloin kehitteillä olleesta uudesta triosta nimeltä Elifantree. Sen jälkeen olen kuullut bändistä pelkkää ylistystä ja nyt oli hienoa päästä livenä se toteamaan.

Tässä oli todellista ääntä ja vimmaa! Lyytisen tenorisaksofoni ja Anni Elif Egecioglun vokaaliosuudet ovat ajoittain jo jotakin lähes yliseen maailmaan kurottavia kokemuksia. Kommunikaatio on aivan omaa luokkaansa, jota lyömäsoittaja Tatu Rönkkö tukee oivallisesti.

Elifantree on akustinen trio, joka on inspiroivalla musiikillaan ja valloittavalla esiintymisellään hurmannut kuulijoita maasta ja yleisöstä riippumatta. Musiikkia on luonnehdittu "vaihtoehtoiseksi pop/jazz -musiikiksi punk-asenteella", mihin ei oikeastaan ole juuri lisäämistä.

Bändi on lähes lapsenomaisen energinen luonnollisen tinkimättömällä tyylillään - tätä vaikutelmaa tukevat vielä melodicat, pikku ksylofoni ja muut lasten ilmaisussa käytettävät soittopelit. Ornette Colemanin perinne siis elää vahvasti näiltäkin osin. Pikantin mausteen tuovat mm. turkkilaiset puhaltimet ja jousisoittimet, joiden nimiä oli vaikea tavoittaa. Ne tuovat säväyttävän lisänsä yhtyeen säkenöivään ja samalla hauskalla tavalla kepeään tuotokseen.

Erikoiset elektroniset ja akustisten instrumenttien prosessoidut sointimaailmat leimaavat yhtyeen persoonallista kokonaiskuvaa. Avolavalla ulkoilmassakin skeema laitettiin toimimaan; voi vain kuvitella, mitä tämä olisi intiimissä klubiympäristössä.

Suomalais-ruotsalainen yhtye on työskennellyt tiiviisti ja keikkaillut ahkerasti kaksi vuotta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, Saksassa sekä Italiassa. Yhtyeen ensilevy ilmestyi viime huhtikuussa.

Osoitus todellisesta ammattilaisuudesta oli sekin, että Elifantree veti avaussetin lähes tyhjälle katsomolle - väkeä alkoi vasta tulla Ulkofanttiin ja myös kolea ilma hääti porukkaa hieman suojaisampiin paikkoihin kuin merenrannan avokatsomoon. Mutta eipä mitään, trio antoi palaa sydämensä kyllyydestä kuin viimeistä päivää.

Loistava akti, hienon festivaalin valopilkku!

Alton koodikirja

Intialaistaustainen altisti Rudresh Mahanthappa oli Samdhi-ryhmineen yksi Rantajatsien odotetuimpia vieraita. Raahen vierailu oli uuden saksofonistipolven edustajan ensimmäinen Suomen keikka.

Mahanthappa ei pyrikään soittamaan "jazz to the people", niin sanotusti kansanomaisesti miellyttämään kuulijoita. Hänen intensiivisessä ja assertiivisessä tyylissä on jotakin ehdotonta, itsekeskeistä ja päällekäyvää; tekninen taituruus yhdistyy kiihkeään hehkuun. Kompleksien sointuprogressioiden lisäksi saatettiin keskittyä pitkäksi aikaa yhden soinnun kiertoon.

Hieman oudoksi asian tekee, että termi samdhi (sanskritin "sitä joka yhdistää") tarkoittaa mm. väliaikaa yön ja päivän välillä. Siitä assosioituu ainakin minulle jotakin haurasta ja aineetonta, ei raivoisasti soitettuja skaaloja. Musiikkiprojektissa Samdhi tarkoittanee yksinkertaisesti uutta tapaa yhdistää eteläintialaisen musiikin elementtejä länsijazzin traditioon.

Kokenut kitaristi David Gilmore edusti sähkökitaran kanssa samaa hurjaa tendenssiä kuin Mahanthappa altistina. Aivan julmettu kokemus! Hän tikutti nopeita licksejä varmasti kuin tehtaasta ja kommunikoi altistin kanssa mainiosti (mm. useissa unisonokohtauksissa). Intialaisten vaikutteiden lisäksi välähdyksittäin ilmeni joitakin espanjalaisen ja jopa arabialaisen musiikin aineksia - tietysti vain välähdyksinä asteikkojen käytössä, mutta kuitenkin.

Kuulakkaampiakin sävyjä alkoi löytyä konsertin edetessä ja lopussa kuultu balladi kulki jo lähes Pat Metheneyn eteerisiä, hyväileviä sointeja tavoittaen.

Kanadalainen basisti Rich Brown soitti kuusikielistä sähköbassoa, hänkin hyvin asteikko-orientoituneesti. Harmonioita tai barré-sointuja hän ei suosinut. Nopea ja erehtymättömän tarkka soittaja joka tapauksessa, ja vahva funk-tausta kävi ensi sävelistä selväksi.

Etelä-Kaliforniasta tuleva rumpali Damion Reid on soittanut mm. Ternence Blanchardin ja Greg Osbyn kokoonpanoissa. Nopeatempoiset kuviot hoituivat kuin leikki.

Mahanthappa nimettiin viime vuonna Downbeatin kriitikkoäänestyksessä ykköseksi sekä nouseva jazz-artisti -sarjassa että nouseva alttosaksofonisti -sarjassa. Siitä huolimatta häntä kannattaa seurata - anteeksi kyynisyys, mutta näiden valtajulkaisujen "vuoden lupaus"-sarjoihin on pakostakin kehittynyt aikamoinen skeptisyys.

Codebookin lisäksi maestrolla on monia muitakin, aktiivisesti toimivia musiikkiprojekteja. Upeaa, että saatiin hänet nyt kvartetteineen Suomeen.

Soul valtasi Fantin

Ennen Ruiskuhuoneen päätösjameja viimeisen varsinaisen konserttiaktin veti Ulkofantissa Tuomo-yhtye. Sen keskushenkilö Tuomo Prättälä nousi nopeasti musiikkipiirien tietoisuuteen Quintessencen, Ilmiliekki Quartetin ja Emma Salokoski Ensemblen pianistina.

Soolourallaan hän esittää tyystin erilaista musiikkia kuin millään noista kolmesta yhtyeestä. Tuomo-nimellä on julkaistu jo kolme levyä, debyytti My Thing (2007), Reaches Out For You (2008) ja viimeisin, My Own Private Sunday, viime tammikuussa.  Ensilevy sai heti erinomaisen vastaanoton ja nousi Suomen virallisella albumilistalla Top 10:n.

Raahessa hän esitti kappaleita eri levyiltään, ja näistä oli helppo havaita hänen siirtymisensä funkahtavasta, teräväaksenttisesta fuusiosta kohti Stevie Wonder-tyylistä softia linjaa. Vokalistina hän muistuttaa taipuisan äänensä ansiosta jossain määrin Al Jarreau'ta.

Nyt 31-vuotias pianisti säveltää, sanoittaa ja sovittaa itse oman ohjelmistonsa. Hänen luonnollinen ja avomielinen suhtautumistapansa soul-musiikkiin on oloissamme jotakin poikkeuksellista ja Suomen lisäksi suosiota on tullut mm. Japanissa ja Saksassa.

Levyillään Tuomo soittaa lähes kaikki instrumentit itse. Keikkakokoonpanossa mukana olevat muusikot olivat hyvin valittuja ja sopeutuivat Prättälän johtoideoihin mainiosti. Perkussiovelho  Abdissa "Mamba" Assefa alkaa hiljalleen omaksua omaa soittajan identiteettiään, ja vaikka karisman rakentamiseen menee vielä aikaa, hyvällä tiellä ollaan ja turha vaatimattomuus alkaa väistyä rohkeamman ilmaisun tieltä.

Hienoa myös, että maasta edelleen löytyy soul-tulkitsijoita. Aki Sirkesalon surullinen ja aivan liian ennenaikainen poismeno oli suuri menetys. Tuomon esitys sulki hienolla tavalla taiteellisesti erittäin onnistuneen festivaalin.

Raahen Rantajazzit, lauantai 31.7. klo 16.00 Bio Huvimylly.

Tribute to Edward Vesala: Sound & Fury: Matti Riikonen, tp; Jorma Tapio; Tane Kannisto; Pepa Päivinen, sax, bcl, fl; Jimi Sumen, Julius Heikkilä, gt; Ilmari Heikinheimo, Hannu Risku, dr, perc

Ulkofantti lauantai 31.7. klo 20.00

Elifantree: Anni Elif Egecioglu, laulu, sello, kellopeli; Pauli Lyytinen, saksofoni, melodica, kellopeli; Tatu Rönkkö, rummut

lauantai 31.7. klo 21.30 Rudresh Mahanthappa CODEBOOK plays Samdhi: Rudresh Mahanthappa, alttosaksofoni, laptop; David Gilmore, kitara; Rich Brown, sähköbasso;
Damion Reid, rummut

lauantai 31.7. klo 23.00 Tuomo: Tuomo Prättälä, voc, rhodes, moog, gtr; Aki Haarala, gtr
Heikki Laine, bass; Mikko Kaakkuriniemi, dr; Abdissa "Mamba" Assefa, perc

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti