Sofia Finnilä

Jazzliiton heinäkuinen - kesän pisin jazzfestivaali- ilahdutti kansaa jo yhdennentoista kerran Helsingin Espalla kaikkiaan 20 yhtyeen voimin. Riemun päätti koko päivän kestänyt Alppipuistossa 1.8. järjestetty konsertti lisäkokoonpanoineen.

Espan lava on hieman ongelmallinen esityspaikka paitsi soittajan myös kuulijan kannalta. Muistan kitaristin joskus kilpailleen kuuluvuudessa paloauton kanssa. Kuulijaparka taas joutuu seisoskelemaan joko sateessa tai paisteessa, mikäli ei onnistu kaappaamaan sijaa penkeiltä. Viime vuonna pari modernimpaa musiikkia soittavaa bändiä onnistui karkottamaan eturivin rouvat, jolloin pääsimme itse istumaan.

Lavan sijainti sinänsä on loistava satunnaisille ohikulkijoille, jotka matkaavat töistä kotiin ja samalla pysähtyvät hetkeksi kuuntelemaan pätkän soitantoa sekä turisteille, jotka vaeltelevat alueella. Mutta varsinaisille diggareille, jotka haluavat kuulla konsertit alusta loppuun, olosuhteet ovat huonot. Ensiksikin istuinpenkkejä on aivan liian vähän eritoten nyt, kun niitä on jostain syystä vähennetty viime kesästä. Toiseksi istumapaikan saanut on säiden armoilla, koska minkäänlaista katosta tai varjoa ei ole. Poikkeuksellisen kuuma ja kostea trooppinen sää teki nyt penkeistä tulikuumia pätsejä, joille uskaltautuivat vain lämpöhalvausta ja kuolemaa uhmaavat. Helsingin kaupunki voisi kattaa penkit matalilla, siirrettävillä päivänvarjoilla ja palauttaa entisen määrän istuimia takaisin paikoilleen. Ohikulkijat ja Kappelin kaljoittelijat voisivat silti nähdä ja kuulla esitykset.

Bändilistan oli pääasiassa koonnut jälleen Matti Nives ja assistenttina sekä kuuluttajana toimi viehättävä Annukka Mustonen. Iloksemme kuulutukset olivat myös englanniksi, todella tarpeellinen asia, jos suomalaista jazzia soitetaan turisteille.

Vaikka meillä oli into ja tarkoitus kuulla lähes kaikki kokoonpanot, ei kunto riittänyt kaupungilla liikkumiseen ja kuumuuden nitistämiseen, varsinkin kun vaihtoehtona oli ilmastoitu asuntomme. Tällä kertaa kuuntelutulos jäi laihahkoksi.

Nuoria, uusia bändejä oli tarjolla kasapäin mm. Young Nordic Jazz Comets Suomen osakilpailun voittanut Ohne ( Panu Savolainen , Jens Böckamp sax & cl, Olli Hirvonen g) Viittaako Ohne kenties bassoon ja  rumpuihin, jotka puuttuivat? Soitto oli melodista ja laulullista, johon Savolainen taitavana vibrafonistina sai sopivasti rytmillistä iskentää. Aapo Heinonen Quintet nojasi jazzilliseen menoon, jossa hienosti kehittynyt ja itsevarmuutta saanut fonisti Ville Vannemaa pääsi sooloilemaan maukkaasti.

Maineensa jo luonutta väkeä edusti Jarno Kukkosen Present, George Kontrafourisin ja Jaska Lukkarisen kera. Koko setti oli aivan valloittavaa rytmi-iloa. Täytyi taas kerran ihailla Lukkarisen upean täsmällistä ja svengaavaa työskentelyä. Kun häntä katselee, tuntuu rummuttaminen helpolta lastenleikiltä, sellaiselta, että ehkä minäkin osaisin. (Toki tiedämme, ettei se helppoa ole. )

Valitettavasti sivu suun meni monta hyvää bändiä mm.Mingusin musiikkia esittävän André Sumeliuksen yhtyeen Tonight at Noon (osuva nimi) keikka, jolla soittivat kovat puhaltajamme Innanen, Kannaste ja Eskola. Jäimme paitsi myös Jukkis Uotilan säveltämiä piisejä, joita sooloilivat Joonatan Rautio ja argentiinalainen vierailija trumpetisti Gustavo Bergalli.

Espan viimeinen bändi oli Sofia Finnilä Septet. Tutut standardit soivat ammattimaisella varmuudella taitavien jazzareiden säestyksellä ( Rautio, Saarti, Mäkinen, Paakki, Kivivuori, Uotila).

Joonatan Rautio ja Tero Saarti

Ensi kesänä suuntaamme taas Espalle, mutta meillä on yksi toive: Hyvä Taivaan Isä, anna meille suotuinen sää ensi heinäkuuksi, jotta voimme nauttia täysin siemauksin lahjakkaiden muusikoidemme taidoista ja siitä musiikista jota niin paljon rakastamme.