Tämän vuotinen Tampere Jazz Happening oli menestys. Yleisöä kävi Pakkahuoneen, Klubin ja Telakan konserteissa tämän hetken arvioiden mukaan 9900. Kuulijat saivat nauttia yli kahdenkymmenen orkesterin soittamasta nykyaikaisesta jazzmusiikista. Telakka oli pääsääntöisesti kaikkien päivien osalta tupaten täynnä, mutta myös osa Pakkahuoneen ja Klubin tarjonnasta veti salit täyteen. Konserttipaikkojen täyttöaste oli noin 90%, mikä on mahtava luku. Ensi vuonna on tavallaan tämän festivaalin osalta juhlavuosi, kun se järjestetään taas entiseen tapaan pyhäinpäivän viikonlopun aikana 30. kerran. Tämän vuoden sunnuntain konsertit soitettiin Pakkahuoneella kotimaisin voimin, kun lavalle nousivat Mikkonen - Ounaskari - Jørgensen trio, Sound & Fury ja Ricky - Tick Big Band.

 

 

"Kuára" - Udmurtian sointu - kääntyi jazzin kielelle Tampereella

Vuonna 2006 Markku Ounaskari oli mukana rumpalina Sinikka Langelandin "Starflowers" levyn äänityksessä ECM:llä.  Silloin tuottaja Manfred Eicher tuli vakuuttuneeksi Markun taiteellisen vahvasta työskentelystä ja hän sai kutsun esittää oma projektinsa, jonka tuloksena saimme eilen kuulla sunnuntai iltapäivän ratoksi juuri julkaistun uuden äänitteen "Kuára" sisältöä. Trion pianistille Samuli Mikkoselle tämä oli samalla ECM debytointi. Kolmantena soittajana yhtyeessä on norjalainen trumpetisti Per Jørgensen, jonka ilmeikkään taiteellisia ja hieman hämmentäviäkin äänenkäytön elementtejä saimme ihmetellä viime kesänä Porin Ultra Music sessiossa hänen konsertoidessaan yhdessä lyömäsoitintaiteilija Terje Isungsetin kanssa.

Esityksen pohjana ovat venäläiset psalmit ja suomensukuisten karjalaisten, udmurtialaisten ja vepsäläisten kansanlaulut, joita oli muokattu melko vapaasti mietiskellen käyttäen jazzin improvisaation mukanaan tuomia vapauksia. Trio purki käytännössä melko lyhyet kappaleet auki esittäen ne "yhteen pötköön" tavallaan yhden setin mittaisena kappaleena. Kappaleet käännettiin huolellisesti musiikin kuosiin, tutkimalla tunnontarkasti laulujen sisältöä.  Niitä pyöriteltiin tarkkailemalla ja tutkimalla ympäristön ilmapiiriä avoimessa vapaasti rönsyilevässä muodossa. Pyhän harras ja vuosisatoja vanha kirkon henki ja maallinen vastakkaisasettelu ovat se maaperä, mistä näiden äänien ja sointujen ajatukset juontavat alkunsa.

Ounaskari ja Mikkonen ovat molemmat hyvin tunnettuja jazzmuusikoita ja - säveltäjiä Suomessa, joiden tapa soittaa ei koskaan ole rajoittunut yhden suunnan seurannaksi. Mikkosen aikaisemmista sävellystöistä löytyy myös yhtäläisyyksiä tämän suuntaisesta hartaasta lähestymistavasta musiikkiin. He seikkailevat varsin näyttävästi eri genreiden piirissä eikä mitään täsmällisesti luokiteltua suunnanantajaa löydy. Se mikä tässä projektissa heitä yhdistää on se, että molemmat ovat olleet kiinnostuneita suomalais-ugrilaisen kulttuurin juurista, ihmisten elintavoista ja heidän kansanmusiikista. Kansanryhmät ovat olleet hyvin uskonnollisia ja laulut ovat myös sen mukaisia, niissä on tietynlaista luonnollista mystiikkaa, kaunista, yksinkertaista ja harrasta alakuloisuutta.

Ounaskarin ja Mikkosen samansuuntaiset ajatukset ja aikaisemmat yhteistyöt, mm. duo esiintymiset, antoivat hyvän pohjan tälle musiikille ja sen luontaiselle etenemiselle.

Pari vuotta sitten tätä duoa täydentämään tullut Per Jørgensen toi siihen oman vivahteikkaan äänensä, mikä sanattomana jatkoi musiikin yhdentymisessä tarvittavaa erikoista luonnetta. Hänen trumpetin soiton merkillinen avant-garde pohja taittui mainiosti kokonaisuuteen ja loi omintakeista värikkyyttä.  Kokonaisuudessaan esitys oli mieleenpainuva, vaikka se suunnattomassa sielullisessa syvyydessään olikin hyvin sentimentaalista kuunneltavaa. Mutta oli esityksessä hieman huumoriakin Per Jørgensenin huudahdusten muodossa, joihin hän otti vielä kaiken lisäksi yleisön mukaan. Näin, hieman interaktiivisuuttakin musisoinnin oheen.  Kiitos Samuli, Markku ja Per, loitte hienon konsertin, joka sai tällaisen freejazzin änkyräväärään kikkailuun tykästyneen kuuntelijan aivan hiljaiseksi ja lumoutuneeksi.

 

Edward Vesala elää uuden Sound & Fury-projektin myötä

 

Edward Vesala oli erikoisen monipuolinen persoona suomalaisen musiikin saralla. Hän oli

vahvasti mukana eri musiikin genreissä sekä säveltäjänä että rumpalina.  Aikanaan hänen tekemistään ei ehkä ymmärretty täysin ja hänen musiikkinsa sai aikaan ristiriitaisia tunteita. Nyt yli 10 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, hänen sävellyksensä elävät ja herättävät huomiota ainakin jazzpiireissä myös rajojemme ulkopuolella.

Pakkahuoneen lavalle nousseessa uudessa Sound & Furyssä oli mukana kuusi "vanhan liiton" soittajaa. Saksofonistit Jorma Tapio, Jouni "Tane" Kannisto ja Pepa Päivinen, trumpetisti Matti Riikonen, kitaristi Jimi Sumén sekä basisti Sampo Lassila ovat kaikki soittaneet jossain vaiheessa alkuperäisessä Vesalan kokoonpanossa. Uusina nuorina soittajina mukana ovat nyt Julius Heikkilä, kitara, Ilmari Heikinheimo ja Hannu Risku, rummut ja lyömäsoittimet.

Pääsääntöisesti lavalla mentiin eteenpäin räväkän reippaasti, kovalla sykkeellä. Soitettu materiaali oli yksinomaan Vesalan kynästä lähtenyttä ja Iro Haarlan sovittamaa vahvaa ja voimakkaan energistä rytmilatinkia, missä tahtipuikkoa heiluteltiin suurella teholla tyrät rytkyen. Mahtui mukaan joku hitaampikin balladisävytteinen sävelmä kuten "Wedding of All Essential Parts" osoitti.  Muuten koko setti annettiin mennä suurella kiihkolla ja raivolla. Tällaisesta meiningistä ainakin yleisö tykkäsi.

Uusi suomalainen "Iso Orkesteri" jytisti mallikkaasti

Viisitoistahenkinen Ricky-Tick Big Band edustaa uutta suomalaista ison orkesterin osaamista. Dalindéo yhtyeestä tuttu kitaristi ja pianisti Valtteri Pöyhönen on saanut koottua ympärilleen todella mahtavan joukon suomalaisia eturivin jazzsoittajia. Tällaisen ison orkesterin kokoaminen yhteen jäsentensä muiden projektien ohella on jo sinänsä iso työ. Keikkojen taloudellinen toteuttamien tuo myös mukanaan omia kovia haasteita. Tähän mennessä yhtye on esiintynyt viidesti viime kesän ja alkaneen syksyn aikana, joten Tampereen "keikka" oli nyt sitten kuudes kerta, kun tämä ryhmä päästettiin "irti".

Innoitteen Pöyhönen on saanut sävellyksilleen ja sovituksilleen Berliinissä, missä hän käytännössä asuu nykyään. Sävellykset eivät ole täysin uusia, vaan hän on sisällyttänyt ohjelmistoon vanhoja "hyvän ajan" soundeja, 1930- ja 1940 luvun alun suuruuksien Duke Ellingtonin ja Benny Goodmanin kaltaisten orkesterijohtajien hengessä. Sovituksia on sitten tehty tämän päivän tyyliin.

Saimme kuulla mainiota, hyvin svengaavaa suuren orkesterin mahtavaa pauhua. Lähes kaikki soittajat saivat vuorollaan lyhyitä soolo-osuuksia ja osa kävi vielä solistina soittamassa lavan edessä hienosti ja elegantisti suuren maailman tyyliin. Homma toimi siistin tyylikkäästi ja ruudikkaasti ja oli hieno päätös Pakkahuoneen konserteille ja mikä parasta, täysin kotimaisin voimin. Toivottavasti resurssit antavat myöten ja saamme vielä tulevaisuudessakin kuulla ja nauttia tämän linjakkaan Big Bandin soittoa.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti