Kaunispään laella ravintola Huipussa voisi sanoa olevansa itsekin huipulla, kun kuunteli eilen illalla neljän orkesterin voimin esitettyä huippujazzia. Saimme nauttia rehevän räväkästä nykypäivän modernista soitosta, hienosta Wes Montgomerymaisesta linjakkaasta kitarajazzista, ranskalaisten vanhempien herrasmiesten iloisesta dixistä ja illan päätteeksi pehmeästi lauletusta, harmonisesta tunnelmointijazzista.

Räiskyvää modernismia

Chilestä lähtöisin oleva pianisti Antonio Flinta on ehtinyt New Yorkissa vietetyn opiskeluajan jälkeen siirtyä Eurooppaan ja Roomaan, missä hän nykyään asuu. Hänen kvartettinsa on soitellut monilla jazzfestivaaleilla ympäri Eurooppaa. Romaniassa järjestettävillä Sibui Jazz

Festivaaleilla hän on niittänyt mainetta esiintyessään siellä kolmena vuotena peräkkäin. Nyt hänet oli "löytänyt" myös Kauko Launonen, joka oli saanut Flintan kvartetin pohjoisen kaamokseen lumen ja pakkasen sekaan. Ja siitähän nämä "pojat" näyttivät nauttivan, jos sitä voi arvioida soittamisen kautta. Yhtyeen soittajat olivat selkeästi "reilun meiningin" linjoilla, missä ei turhia perinteiden mukanaan tuomia "rasitteita" mukaan otettu. Perusmoderni vaistonvaraisuus ja suoraviivainen linjakas eteneminen oli keskeinen teema, mutta saatiin sinne sekaan myös yksi balladi.  Settiin ei monta kappaletta ehditty soittaa, sillä kappaleet olivat sen verran pitkiä, että vajaa tunti kului kuin siivillä.

Peruslinjaus oli selvä, soolot vaihtelivat Flintan pianon ja särmikkäästi soittaneen tenorisaksofonisti Piercarlo Salvian kesken, mutta siinä ohessa rumpali Claudio Gioannini sai taputella myös yhden maittavan tärinämyllytyksen. Basisti Roberto Bucci piti yllä rentoa rytmin nylkytystä. Yhtye oli hyvä valinta aloittajaksi, sillä heidän räväkkä "pelittäminen", hyvä, vapaasti hengittävä svengi, kuului vielä maittavasti yli sen puuromaisen "hälymölyn", minkä saivat aikaan pöydissä istuneet ryhmät omilla selvittämättömillä asioillaan.

 

Rehevää jazzkitarointia

Rovaniemeltä lähtöisin olevasta Terho Keskitapiosta on kehittynyt loistava jazzkitaran tulkki. Hän ehti käydä opiskelemassa Oulun Yliopistossa, mutta palasi juurilleen Rovaniemelle ja toimii nyt kotikaupungissaan mm. opetustehtävissä.  Hänellä on kepeän letkeä ote ja suurien, hänen musiikkiinsa vaikuttaneiden, legendojen kuten Wes Montgomeryn ja George Bensonin taiturimaisuus tuntuu olevan täysin hallussa. Eilisessä setissään trio, missä hänen lisäkseen soittavat Kari Räty bassoa ja Anssi Tirkkonen rumpuja, keskittyi standardien soittamiseen. Montgomeryn "Road Song" kappaletta seurasivat mm. hyvin tunnetut standardit, "Body and Soul", "Night and Day" ja setin päättänyt "Caravan". Mukaan mahtui myös Charlie Parkeria.

 

Vanhat herrat laittoivat huipulla tuulemaan

Milliet-Laferierre 4tet koostuu neljästä ranskalaisesta perinteistä vanhaa Dixielandia ja alkuperäistä NO musiikkia soittavasta herrasta, jotka saivat ilon irti esittämisestä ja yleisön mukaan reippaaseen perinnemusiikin "rytkeeseen". Kokoonpanon soittajat pianisti Fabrice Eurly, rumpali Nicolas Hontax, sopraanosaksofonisti Marc Laferierre ja klarinetisti Jacky Milliet esiintyivät Kaamosjazzeilla jokaisena neljänä päivänä yhdessä, yksin sekä kaksin paikasta ja ajankohdasta riippuen. Suurimman urakan tästä teki boogie-woogien mestaripianisti Fabrice Eurly, joka taituroi joka päivä yksinään pianon takana, soitti duona rumpali Nicolas Hontaxin kanssa ja esiintyi vielä tässä kvintetissä täydellä panoksella useita kertoja päivässä.

Seniori puhaltajat Laferierre ja Milliet tekivät töitä käskettyä täydellä höyryllä eleettömän hauskasti. Molemmat olivat aika totisia "poikia", mutta tapa, jolla he sen tekivät, oli humoristinen, pilke silmäkulmassa tyyliin. Eurly ei myöskään antanut hien kuivua, vaan tempoi taitavasti vauhtia lisää omalla riemukkaalla tyylillään. Hauskaa olla pitää, vaikka totisena torvensoittajana.

 

Tanskalaista sensuellia vokaalijazzia

Oli onni, että Mette Juulin trio oli valittu illan viimeiseksi esiintyjäksi, sillä iso osa "omissa asioissaan keskustelupiiriä" pitäneet pöytäseurueet olivat jo ehtineet poistua. Siinä "pölinässä" tästä esityksestä ei olisi päässyt nauttimaan ollenkaan se joukko jazzmusiikin ystäviä, jotka olivat tulleet paikalle nimenomaan kuuntelumielessä. Tässä akustisessa triossa laulajakitaristi Mette Juulin lisäksi soittivat Per Møllehøj kitaraa ja kanadalainen, nykyään Tanskassa asustava, Graig Earle bassoa.

Tallinnassa 2007 voittamansa jazzlaulukilpailun jälkeen Mette on ehtinyt esiintyä Suomessa aikaisemmin pariin kertaan mm. Turku Jazzeilla ja Porin Jazz Festivaaleilla. Hän sai tänä vuonna julkaistua ensimmäisen levynsä "Coming in from the Dark", mikä on saanut hyvän vastaanoton monissa Euroopan maissa. Hänen ohjelmistonsa koostui syvältä luotaavista, hyvin herkistä, melodisen rauhallisista ja harmonisista jazzstandardien tulkinnoista ja myös hänen omista sävellyksistään. Hänellä on luontainen kyky saada aikaan lämmin ja vapautunut tunnelma. Lauluista huokui luonnonläheisyys ja hän itse myös totesi pääsyn lumiseen ja kylmään pohjoisen kaamokseen olleen hänelle suuri ja ennen kokematon elämys, joka ei koskaan unohdu. Maisemassa oli jotain taianomaista. Tällaiset elämykset tulevat esille hänen esiintymisessään, kauas pitää matkustaa, jotta kaiken voi tavoittaa. Esitys oli nautittavaa kuunneltavaa illan päätteeksi.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti