Saariselkä
20. - 21.01.2012





















| Klassisen musiikin ja jazzin yhteinen riemuvoitto |
| Festivaaliraportit |
| Jouko Kirstilä |
| 08.11.2008 20:19 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Pianisti Sid Hillen johtama Platypus Ensemble on koonnut voimansa yhdessä Proton String Quartetin kanssa. Esiintyminen Tampereella sunnuntai iltapäiväkonsertin avauksessa oli loistava esimerkki siitä miten eri alueiden musiikkia voi esittää yhdessä täysipainoisena konserttina. Tässä esityksessä voidaan toden totta sanoa, että jazz ja klassinen musiikki ovat löytäneet toisensa. Produktio oli hienoa ja nautittavaa kuunneltavaa. Se oli todellista fuusiota, kaksi erilaista kvartettia sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi ilman minkäänlaista kitkaa. Molemmat yhtyeet osaavat kuunnella toisiaan ja muokkaavat musiikin omat variaationsa hienolla tavalla. Hille on onnistunut sävellystyössään tuomaan jousille myös särmää rytmimusiikin puolelta. Nämä kaksi ryhmää vievät kuuntelijan matkalle, joka sisältää tarinoita Hillen omista kokemuksista. Loistavaa työtä kerta kaikkiaan, jota voi nyt myös lähes uuni tuoreelta levyltä kuunnella.Keskustele / Kommentoi |
| Viimeksi päivitetty 08.11.2008 17:13 |
![]() | Tänään | 683 |
![]() | Eilen | 3235 |
![]() | 05.11.2008 lähtien | 1896038 |
Kahdeksas Kaavi Blues -festivaali |
Pori Jazz Kids Festival |
Jazztähdet saapuvat Äänekoskelle |
Naistähdet täydentävät IBBF:n ohjelmiston |