Vajaan neljäkymppisen Joonatan Rautio tie saksofonistiksi on kulkenut pianon, sellon, klarinetin, kitaran, rumpujen ja sähköbasson kautta. Hän on siis nuorena kokeillut monenlaisia soittimia. Kehitys on tapahtunut musiikin kuuntelun ja pianon kokeilujen saattelemana.

Rautio piti improvisointia itselleen luonteenomaisena ilmaisumuotona jo pianovuosien aikana. Blues ja funky olivat tärkeitä rytmipohjana.

Radiosta kuullut jazzohjelmat ohjasivat sitten Raution jazzin puolelle 17-vuotiaana ja silloin hän alkoi kiinnostua saksofonin soitosta. Kun sain 18-vuotissyntymäpäivälahjaksi saksofonin ja siitä alkoi kiven kova harjoittelu. Koska improvisointi vaatii teknistä osaamista, niin päädyin kovan harjoittelun tuloksena Sibelius Akatemiaan Musiikkikasvatuksen osastolle opiskelemaan, toteaa Rautio. Halu oli kuitenkin päästä jazzmusiikin osastolle. Siihen ei ollut kuitenkaan siinä vaiheessa edellytyksiä. Oulunkylän Pop/jazzkonservatorioon hänet hyväksyttiin ja sitä kautta sitten pääsy Jazzmusiikin osastolle onnistui myöhemmin.

Rautio palkittiin viime vuonna Suomen Jazzliiton vuosittain myöntämällä Yrjö-palkinnolla parhaana jazzmuusikkona. Hän on mukana monissa suomalaisissa jazzkokoonpanoissa. Hänen oma trionsa yhdessä basisti Ville Herralan ja rumpali Joonas Riippan kanssa on ollut pystyssä jo varsin pitkään, mutta yhtye julkaisi vasta viime vuonna ensimmäisen albuminsa.

Aloituskappale perustui vanhaan standardiin "I Hear a Rapsony", mutta Joonatan oli tehnyt siitä oman tulkintansa ja nimennyt sen "Sieraimet Pinnalla". "Transition" oli yhtyeen "Commitment" albumilta, tosi tiukkaa tavaraa, missä Ville pääsee myös sooloilemaan näyttävästi ja Joonas takoi tiukkaakin tiukemmat rytmit suurella "tuskalla", ainakin ilmeistä päätellen. Youngin "Weaver of Dreams" ja toinen vanha standardi "It Could Happen To You", 1940-luvun musikaali sävelmä uppoutuivat nostalgian syövereihin, kaikella ikävän kaipuulla. Pirullisen älykkäästi. Sitten vielä Raution oma "Jyrkkä Ehkä", mikä muutettiin takarivistä muotoon "Viina, Jyrkkä Ehkä"

Raution "täsmäpommitus" oli tehokasta, rehevän ilmavaa,"saksipiippu" puhui korutonta kieltä räjähtävällä lennokkuudella. Askel oli pitkä ja tulinen ja hän pystyi luomaan erilaisen omanlaisensa kumean vaikutuksen. Hänen soitossaan on vaikutteita vanhojen legendojen, kuten Coltranen, ilmaisutavasta, mutta se ei häirinnyt yhtään kokonaisuutta. Raution omat ilmaukset ja ominaisuuspiirteet kuitenkin tulevat samalla esille näyttävästi. Trion työskentely oli tanakkaa, se oli täyttä dynamiittia ja ruutia, mitä oli ilo kuunnella. Herroilla näytti olevan hauskaa lavalla ja se iloisuus korostui vielä soitossa. Tätä sai kaiken lisäksi kuulla täysin ilmaiseksi, joten onnittelut niille, jotka olivat paikalla todistamassa Raution, Herralan ja Riippan täysipainoista jazzherkkua.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti