Maija Vilkkumaa (Kuva: Teemu Höytö)

Keitelejazzin 27. avausilta on perinteisesti bailaus- ja rokki-ilta. Äänekosken keskustassa, tunnelmallisen Häränvirran rannalla, piisasi keskiviikkona jälleen vauhdikasta menoa myöhään yöhön, takuumiehenään Kotiteollisuus.

Toisaalta Keitelejazzilla osataan trahteerata kattauksia, jotka täyttävät myös nostalgisia tarpeita. Sellainen oli tänä vuonna Pelle Miljoona ja tiettyä kaihoa sisältyi myös Maija Vilkkumaan esitykseen - Maijalla on menossa jäähyväiskiertue artistin vetäytyessä syksyllä estradeilta.

Pelle Miljoona (Petri Tiili, 59) on tietenkin Suomi-punkin ikoni ja tulee aina olemaankin. Rahan himo ja menestyksen halu eivät ole saaneet häntä lipsumaan kelpo aatteen tieltä - laulujen aiheet ja elämäntapa pysyvät, vaikka tyyli tietysti muuttuu.

Pelle ei ole pelle: hänen laulutekstinsä käsittelevät koskettavasti ja dramaattisin kääntein ihmiskohtaloita, joista etusijalle nousevat pienet ihmiset. Englannin "little people"-termi ei tarkoita pelkästään lapsia, vaikka uskonsa menettäneenä peruskoulun opettajana Pelle sympatisoi heitä erityisesti.

Pieniä ihmisiä on kaikkialla; työttömiä, yhteiskuntaan sopeutumattomia, "lähiöiden ja laitakaupungin sankareita", kuten Pelle ehkä sanoisi. Kasvottomien markkinavoimien jyllätessä "globaalin talouden" ehdoin olemme kaikki tyynni pieniä ihmisiä.

Ilmiö tietysti on tuttu vanhastaan - Anton Tšehov sanoi novellissaan: "Me sinun kanssasi olemme täällä liikaa, tarpeettomia... Meillä ei ole edes missä nukkua". (Tarpeettomia ihmisiä). Mutta nykyisellä intensiteetillä toteutettua pienten ihmisten nurkkaan ajamista historia tuskin tuntee. Isäntä vei tehtaan pois, kuten Pelle laulussaan muistutti.

Pellen vaistonvarainen ihmistuntemus tuo hänen teksteihinsä erikoislaatuista henkeä; ihmissuhteiden rikkonaisuus, elämisen mallien ahdistavuus, onnistumisen kaiho ja alakulo toteutumatta jäävistä unelmista, odottamattomat mielialojen vaihdokset - miten tuota nyt parhaiten luonnehtisi. Nuoren ihmisen kiihkeää elämänjanoa on rock-lyriikassa harvoin tulkittu kipeämmin kuin Moottoritie on kuuma-laulussa:

Pelle Miljoona (Kuva: Ankku Ronkanen)

Esiintyvänä artistina Pellen heikkous on aina ollut laulun epämelodisuus. Nuotin vierestä laulaminen ehkä kuuluikin punkin protestihenkeen, mutta se ei sovi muualle. Punkille ominainen sanojen painotuksen siirtäminen suomen kielen luontevalta ensimmäiseltä tavulta viimeiselle oli tallella - siis: "maailma on asfalt-TIA", tai "pankit meidät mur-HAA". Tendenssi on kieltämättä takavuosista heikentynyt, mutta vaimeanakin se sopii jousisoitinmusiikkiin huonosti.

Keitelejazzissa saattoi havaita, että Pelle on kehittynyt laulajana ja ikä on tuonut ääneen myös tummaa syvyyttä - käheyskin (seurausta nuoruusvuosien karjumisesta rumpupatterin takaa) sopii jotensakin kuvaan. Ei ehtinyt poika aivan täysin pilata äänihuuliaan punk-ärjynnällä; luultavasti monet naiskuulijat kokevat tuon käheyden varsin seksikkäänäkin.

Pellen matala ääni aiheutti takavuosina useasti tarvetta nousta terssiin ja joskus oktaaviin - tai ainakin siihen melko lähelle. Ei siinä mitään, mutta kun tuo siirtymä tapahtui jopa kesken lauseen tai sanan, ilmeisen hallitsematta. Tästä pyrkimyksestä hän on suureksi osaksi päässyt, mutta pientä äänen hiipimistä ylöspäin saattoi edelleen todeta Äänekosken jazzteltalla. Ilmeisesti hänen korvansa ei sano hänelle oikeaa säveltä ja systemaattinen opettelu tai ulkoisen ohjausavun pyytäminen taas olisivat punk-ideologian vastaista.

Keitejazzissa oli tilaisuus kuulla Pellen tunnettua ja vankkaa repertoaaria, nyt uusin sovituksin; Hyvää yötä, maailma, Juokse villi lapsi, Rakkauden karavaani ja muita "hippikesän ylistyksiä". Poissa olivat punk-miesten suoraviivainen "yy-kaa-koo-nee"-komppi ja osoitteeton raivo. Lähes romanttiselta kuulostava naistrio taustalaulajina ja Jyväskyläläinen Jousiyhtye JJU (Jäljelle Jääneet Unelmat) myötäili kolmen viulun ja sellon voimin esitystä viehättävästi. Kertakaikkisen loistava idea tuoda menneiden vuosikymmenten hitit esiin uudella tavalla!

Jousien kauniit legato-kaaret ja rumpujen paikalla ollut ksylofoni tekivät soinnista kuulakkaan.  JJU oli hyvin miellyttävä tuttavuus. Esko Eirola oli sovittanut Pellen hittiarsenaalia uuteen kuosiin, mihin jouset istuivat yllättävän hyvin.

Kontrabassoa soitettiin koko ajan pizzicato-näppäilyin. Kokonaisuuden kannalta bassokin olisi vaatinut täydennykseksi jousta, mutta useimmat jazzmuusikot eivät edes osaa soittaa jousella ja ilmeisesti ainoakaan rock-basisti ei sitä hallitse, joten tähän on tyytyminen.

Taustalaulajien naistrio myötäili hauskasti Pellen karhean suloisia ja hellyttäviä lauluja. Ehkä hieman pidemmälle viety äänien sovitus olisi tuonut klangiin myös syvyyttä.

Maija vauhdissa

Tunnelma teltassa tihentyi Pelle Miljoona-nostalgian aikana ja sähköistyi melkoisesti Maija Vilkkumaan kiivettyä yhtyeineen lavalle. 1960-luvun Kinks-yhtyeeltä omaksuttu, pitkälle takapotkuilla hieman "töksähdellen" kulkeva rock tenhoaa lavalla kuin mieletön - samoin Maijan ehdottomuus heittäytyä musiikin vietäväksi.

Maijalla on laulajanakin jotakin sielunsukulaisuutta Kinksien Ray Daviesiin, mutta sitä on jo vaikeampi kuvailla sanallisesti. Joka tapauksessa Maijaa (38) on julkisuudessa luonnehdittuna ns. pitkän linjan muusikoksi, vaikkei hän nyt niin kovin vanha vielä ole. 1999 käynnistynyt sooloura alkoi lupaavasti Pitkä ihana leikki -albumilla. Laulajana ja lauluntekijänä hän on persoonallisena ja osaavana artistina lunastanut kahdeksalla levyllään oman paikkansa suomalaisen rytmimusiikin etulinjassa.

Esiintymiset jättivät melko pitkään toivomisen varaa, mutta hän on kehittynyt tässäkin suhteessa. Keiteleen perusteella voisi sanoa, että on hänen poistumisensa festivaaliareenoilta on iso menetys.  Elämä maantiellä ei kuitenkaan ole niitä kaikkein helpoimpia, ja artistit tarvitsevat "sapattivapaita" uudistuakseen.

Eikä se rock-elämä nyt aina muutoinkaan ole niin rock. Blogisivullaan Maija kertoilee, miten rundilla mm. tarjoilijalta tulee toisinaan kommentteja, kuten "täs voi sit vähän kestää kun oikeet asiakkaat tietysti palvellaan ennen teitä", (bändin tilatessa ruokaa ennen soundcheckiä).

Niinpä. Ei kokolihapihviä muusikoille, tietty, ja "oikeat ihmiset käyttää hotellin etuovea, te menette tavarahissillä". Terve, Suomeni maa! Metsässä ollaan ja sinne jäädään, mutta lisää asiakkuudenhallintakursseja hotelliväelle. Ja oivaltavan edistymisen kehittämisseminaareja "filosofeilta". Kyllä se siitä.

Artisti kertoo haluavansa virkistyä ja pysähtyä, jäädä joksikin aikaa "tyhjän päälle". Luovuus vaatii tällaista, ja epäilemättä näemme ja kuulemme Maijalta jotakin aivan upeaa taas tulevaisuudessa. Hieno ja nostalginen kokemus oli tämäkin sessio.

Maijan bändi oli myös erinomaisessa lyönnissä, potkua riitti loppuun asti. Maijan yhtyeet ovat jo pitkään olleetkin hyvin ammattimaisia ja osaavia - alkuvuosien päälle liimatusta "koulubile"-fiiliksestä on päästy jo ajat sitten. Yhtyeessä soittaa myös laulajan aviomies, kitaristi Mikko Kosonen, joka teki teltalla vaikutuksen hienoilla lickseillään.

Kotiteollista käsityötä

Illan päävieras jätetään yleensä viimeiseksi, mutta tällä kertaa tunnelma ja tuotos olivat toisinpäin. Viimeinen esiintyjä Kotiteollisuus jäi kahdelle edelliselle esiintyjälle jälkeen.

Kotiteollisuus (Kuva: Teemu Höytö)

Aina maanläheisesti ja koruttomasti soittava Kotiteollisuus on kehittänyt rotevan ja rouhean yhtyesoundin, mutta siinä likipitäen onkin kaikki. Instrumentalisteina heitä ei voi juuri tarkastella erikseen - veto haihtuu välittömästi, ja tulee mieleen "käsin nysvääminen" (ruotsin "hantverka").

Erityisesti Jouni Hynynen on kitarasolistina suorastaan onneton viljellessään runsasta manerismiaan; soolot ovat lähinnä samojen, helppojen ja yksitotisten riffien kaluamista, joille kaikki kappaleet muutoinkin perustuvat.

Hynysen laulun jupinasta taas ei saa mitään selvää sanoista - ehkä toisaalta parempi näin. Vai mitä olisi ajateltava Tuulten pyyhkimä-biisin kielikuvista:

Minut ajatte
väsyksiin, vielä tapatte
suuni on auki
sinne paskannatte
suomuni kiiltää
iholla lipevä tuoksu
haavoja viiltää
elämän kiireinen juoksu

Hynysen loistokkaat spiikkaukset koettelevat yleisön kärsivällisyyttä. Poikkeuksen muodostavat tietenkin masokistit, jotka haluavat, että heitä ruoskitaan. Puhe kuulostaa lähinnä peruskoulun yläasteen jollain lailla häiriintyneen koululaisen purkaukselta. Ei siis järin syvällistä, ja pettämätön huonotuulisuus täytyy aina purkaa yleisöön.

Yhtyeen kotisivu näyttää kuin suurenakin ansiona Hynysen ja Herra Ylpön (toinen intellektuelli) "eroottisen performancen" PMMP:n keikalla Riihimäki Rockissa. Tämä vihjeeksi kaikille festarijärjestäjille - kannattaa jatkossa buukata aina nämä kaksi bändiä samalle päivälle.

Keitelejazz 2011: Rock-ilta jazzteltalla 22.7.2011

Pelle Miljoona & JJU Jousiensemble, Maija Vilkkumaa, Kotiteollisuus