Basistilegenda Dave Holland vieraili viime syksynä Tampereella kvintettinsä kanssa esittäen alkuperäisen luonteen mukaista perusvarmaa perinnejazzia. Soitto oli juuri niin siistiä mitä Holland haluaa esittää.

Hän sanoo "pyrkivänsä soittamaan kaikki se mitä pitääkin, mukaan pitäisi saada ainekset jazzin perinteestä, bluesista ja vapaasta improvisaatiosta, jättämättä mitään oleellista pois". Näillä eväillä tulos on takuuvarmasti hyvää kuunneltavaa, kuten viime vuonna saatoimme todeta, mutta ei se välttämättä sellaisenaan yllätä tavalla, mikä lisäisi mielenkiintoa.

Perjantai-illan konsertissa liikuttiin aivan toisilla alueilla.  Flamencon kiintotähti Pepe Habichuela ja Holland soittivat yhteiskonsertin Sevillassa vuonna 2007. Tästä alkoi oikeastaan heidän yhteistyönsä. Holland ryhtyi opiskelemaan mustalaismusiikin saloja. Tuloksena syntyi viime vuonna ilmestynyt Hands albumi, missä liikutaan fandangon, rumban ja boleron tyylilajeissa. Holland on sanonut, ettei hänen aikomuksensa ole ollut luoda flamencon ja jazzin välistä fuusiota, vaan säilyttää flamencon alkuperäinen sanoma. Oliko näin, sen saattoi jokainen paikalla ollut todeta, kun Pakkahuoneen illan päätteeksi kuulimme Hollandin soittavan kahden flamenco kitaristin, maestro Pepe Habichuelan, hänen poikansa Josemi Carmonan ja kahden nuorempaa sukupolvea edustavan perkussionistin, afro-perulaista alkuperää olevan cajón rummun taitavan käsittelijän, Juan Carmonan ja Bandoleron kanssa.

Yhtye soitti pääasiassa Hands-albumin sisältöä. Puente Quebrao (Bulería) aloitti konsertin ja sitä seurasi Hands (Fandango De Huelva). Seuraavaksi kuultiin Hollandin oma säteilevän rehevä sävellys The Whirling Dervish, missä mukana soittivat Josemin ja molemmat perkussionistit. Kappaleen Camaron (Taranta) puolestaan Holland esitti duona Pepen kanssa.  Uusimmalta levyltä kuultiin koko yhtyeen voimalla Las Pequenas Cosas, mitä seurasi Bailaor (Seguiriya Cabal) ja setti päättyi kappaleeseen Me Lleva (Rumba).

Tulos oli hurmioitunutta kahden kitaristin ja basistin yhteissoittoa, mitä täydensivät cajón rumpujen tukeva jyskytys. Konsertti oli nautittavaa kuunneltavaa, ei pelkästään musiikillisista näkökohdista ajatellen, vaan hienointa oli se soittajien uskomattoman korkeatasoinen instrumenttien hallinta, mikä oli suorastaan virtuoosimaista. Pelkkä tekninen taitavuus ei voi johtaa tällaiseen kokonaisvaltaiseen huippusuoritukseen. Se vaatii omistautumista asiaan koko sydämestä, siinä pitää olla sielu mukana sydänjuuria myöten. Sieltä se kumpuaa jostain syvältä sielun syövereistä. Kuten Cyro Baptistan esitys, niin jazzin elementit eivät jyllänneet tässäkään esityksessä, mutta kaikessa loistokkuudessaan sillä ei ole mitään merkitystä. Yleisö sai kuulla espanjalaista flamencon soittoa aivan sen ylimmältä tasolta, olkaamme onnellisia siitä.  Se tunkeutui korkkiruuvin lailla kiinni kuulijan mieleen.  Siinä oli kiihkeää sydän juuria koskettavaa intohimoa, viehättävän kaunista luovuutta. Tunsi kuinka magneettinen kehä kietoutui kuulijan ympärille tiukasti luoden utopistisen kuunteluelämyksen.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti