Lauantai-ilta Tampereen Jazz Happeningissä oli kolmen täysin erilaisen musiikillisen elämyksen näyttämö. Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen tunnetaan äärimmäisten rajojen etsijänä, jonka projektit ovat omanlaisia häkellyttäviä osin spektaakkelimaisia.

Pianisti Abdullah Ibrahim vei melodisella tunteikkuudella kuulijan rauhallisuuden tyyssijaan. Saksofonisti David Murray puolestaan on tunnettu taidoistaan puhaltaa railakkaan vapaasti itseään ilmaisten tilanteeseen sopivalla tavalla, nyt olivat esillä Nat "King" Colen aivan 1950-luvun lopun espanjankieliset levytykset.

 

Haitari ja jouset kiedottiin näyttävästi yhteen

Kimmo Pohjonen on vienyt haitarimusiikin täysin uusille alueille. Perinteisen harmonikkamusiikin ystävät ilmeisesti eivät enää tätä edes hanurimusiikiksi tunnistaisikaan. Hän on siekailematta sekoittanut kansanmusiikkia, klassista ja jopa rockilmettä kokeelliseen suuntaan jo alun toistakymmentä vuotta. Hän kiertää jatkuvasti esiintymässä maailmalla ja on kansainvälisesti ehkä tunnetumpi kuin kotimaassaan.

Uniko on yksi hänen teoksistaan. Tämän vuoden alussa Uniko ilmestyi levyllä, missä kaksikon kanssa esiintyi kansainvälistä mainetta niittänyt Kronos Quartet.  Tässä teoksessa musiikilliset ääripäät pyrkivät löytämään yhtenäisen kokonaisuuden. Kaksikko Pohjonen ja sämpläyksen suvereeni erikoisasiantuntija, rytmin taiteeksi tekemisen mestari, Samuli Kosminen kohtasivat kotimaisen Proton String Quartet jousi nelikön. Jousiston muodostivat viulistit Teppo Ali-Mattila ja Matilda Haavisto, Maarit Holkko-Wagoner soitti violaa sekä Veli-Matti Iljin selloa. Salin äänestä vastasi Heikki Iso-Ahola ja valoista Pekka Martti. Tampereella saimme kuulla Unikon näin täysin kotimaisin voimin esitettynä.

Pohjosen maaginen äänimaailma liikkui ensin hitaasti ja hiljaa kuin vaaniva ahma Lapin tundralla valmiina hyökkäämään saaliin kimppuun. Päästessään irti Pohjosen ääni syöksähtelee äkkiarvaamatta esille ja pirun palkeet avautuvat kuin lumivyöry, mikä alaspäin mennessä kiihtyy voimakkaaksi jylinäksi ja pauhuksi vieden mukanaan rytinällä puut ja kaiken muun eteen tulevan. Ilmaan nousee sakea lumimassan synnyttämä utuinen plasmapilvi, minkä pyörteisiin joudut. Kuulet jousien vaikerruksen ja vingunnan.

Heräät havainnoimaan ympäristöä kauhunsekaisen tunteen vallassa. Pakene tai kuole, mutta minne mennä, kun seisot kallion kielekkeellä ja allasi on vain jyrkkä pudotus. Kivet alapuolellasi ovat rosoisia, täynnä viiltäviä särmiä. Alas syöksyessä lopputulos olisi kamala, vastassa on vain kalman keisari, joka kuolemaa niittää ja pirunpolskaa haitarillaan soittaa. Pelonsekainen kauhu valtaa mielen, kalman kieli lipoo jo varpaitasi. Löytyykö pelastavaa enkeliä tässä tukalassa tilanteessa. Kas kummaa paikalle saapuu aivan yllättäen kotka emo, joka tarraa voimakkailla kynsillään hartioista kiinni ja leijailet kohti taivaallista avaruutta.

Pohjosen meininki Unikossa oli kosmista, se oli peräisin maailmanavaruudesta. Hänellä on laajaa näköalaa eikä hänen asemaa eräänlaisena visionäärinä voi mitenkään kyseenalaistaa. Hänen esityksensä, yhdessä Kosmisen elektronisen äänimaailman ja Protonin jousien oli niin merkillisen syvään luotaavaa, että se herättää kuulijassa monenlaisia jännittäviä mielikuvia.

 

Abdullah Ibrahim

Steriiliä pianismia

Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa 1934 syntynyt pianisti Adolph "Dollar" Brand tunnetaan tänä päivänä nimellä Abdullah Ibrahim, sillä hän muutti nimensä käännyttyään muslimiksi 1968. Hänellä oli musiikillinen perhetausta ja oli varsin luonnollista, että hän aloitti jo seitsemän ikäisenä pianonsoiton opiskelun.  Ibrahim tukeutuu sävellyksissään ja soittamisessaan vahvasti perinteiseen afrikkalaiseen heimokansojen marabimusiikkiin, hengellisiin lauluihin ja sitä kautta jazziin.  Hän aloitti ammattimaisen soittamisen jo vuonna 1949 ja on näin ehtinyt olla jazzuralla jo yli 60 vuotta.  Vuonna 1962 hän perusti The Dolar Brand Trion.

Kyllästyneenä Etelä-Afrikan sortopolitiikkaan hän muutti Sveitsin kautta Yhdysvaltoihin ja New Yorkista tuli myöhemmin hänen kotikaupunkinsa. Duke Ellington innostui hänen soittamisesta ja tämän yhteyden kautta Ibrahim sai levytyssopimuksen ensimmäiselle triolleen ja myöhemmin hän esiintyi mm. Ellingtonin orkesterissa Newportin Jazz Festivaaleilla 1965. Ibrahim palasi 1990 Etelä-Afrikkaan, niin hänellä on koti edelleen myös New Yorkissa.

Ensimmäistä kertaa Ibrahim esiintyi Tampereella yli 20 vuotta sitten, vuonna1987, ison seitsemänhenkisen Ekaya ryhmän kanssa. Perinteinen pianotrio kokoonpano on kuitenkin ollut hänelle tyypillinen kokoonpano tähän päivään asti. Lauantaina Tampereella triossa soittivat bassoa Larry Bartley ja rumpuja Rod Youngs.

Ibrahim on tunnettu hyvin melodisesta jopa minimalistisesta äänenkäytöstä, johon hän sekoittelee sopivassa määrin improvisoitua jazzia ja teknisen taitavasti klassisen pianonsoiton nyansseja saaden aikaan miellyttävän kuunteluilmapiirin. Tästä tyylistä hän ei poikennut myöskään Tampereen lauantai-illassa. Ibrahim aloitti varsin pitkällä soolosoitolla, mikä oli niin hiljaista, että jopa kameran laukaisijan ääni kuului ainakin eturiviin aivan selkeästi. Lopetettuaan soolo-osuuden ainoat sanat, mitkä hän sanoi koko konsertin aikana, olivat osoitettu edessä olleelle kameramiehelle, "you are disturbing me".

Bartley ja Youngs tulivat mukaan, mutta tahti ei kiihtynyt siitä yhtään. He kuuntelivat ja seurasivat kuuliaisina vain Ibrahimin antamia merkkejä ja säestivät sen mukaan, mitä johtaja käskytti. Koko esitys oli taiteellisuuden perikuva, mitä tulee jazzin soittamiseen. Siinä ei sallittu minkäänlaisia irtiottoja kaavasta. Loppuhuipennuskin oli varsin teatraalinen, suurieleisen teeskentelevää, kun Ibrahim määräsi useaan kertaan basistinsa ja rumpalinsa erikseen ja yhdessä pokkailemaan ja kumartelemaan yleisölle. Näytti siltä, että kaverukset olivat välillä aivan hämillään ja vaivautuneita tästä näytelmästä. Kaikesta huolimatta Ibrahimin esitys pianonkoskettimilla oli ylivertaista, hyvin steriiliä taidejazzia.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti