Tampere Jazz Happening oli tänäkin vuonna menestys, valinta vuoden 2012 festivaaliksi, 10000 kävijän määrä ylittyminen ensimmäisen kerran, konserttien keskimääräinen täyttöaste oli 93% ja kaiken takeeksi hieno modernin jazzmusiikin kattaus neljän päivän aikana.

Päätöspäivänä sunnuntai-iltapäivällä nautiskeltiin reilusta melodisesta jazzilmeestä, kun lavalla olivat The Impossible Gentlemen ja Tomasz Stanko Quintet. Molemmat yhtyeet esittivät tyylipuhdasta perinnerikasta ajoittain hyvinkin sentimentaalisen taiteellisella ilmaisulla. Iltapäivän päätteeksi jyräsi Andy Emlerin johtama MegaOctet kuin höyryveturi ranskalaista freeta.

Savolainen sanoisi "voi mahotonta". Olkaamme kuitenkin realisteja ja unelmoikaamme vain mahdottomasta. Kun unelmoidaan mahdottomasta, niin kaikki on mahdollista. Näin se menee. Tampereella mikään ei ole mahdotonta, jos on uskominen aivan uuteen yhtyeeseen The Impossible Gentlemen. Onko siinä mitään järkeä, että soittajat, jotka tulevat kahdelta eri mantereelta, eivätkä ole ennen soittaneet yhdessä, voisivat muodostaa toimivan yhtyeen hetkessä.  Se tuntuu aivan sopimattomalta yhtälöltä. Vaikka soittajat ovat kivenkovia ammattilaisia, niin yhteisen sävelen ja kemian löytäminen yleensä vie aikaa. The Impossible Gentlemen perustettiin hetkessä viime vuoden kesän alkaessa ja se teki kiertueen Englannissa, minkä tuloksena yhtye sai maininnan "vuoden 2010 paras keikka" kriitikoiden äänestyksessä.

Kolmekymppinen englantilainen pianisti Gwilym Simcock on saavuttanut jo uskomattoman määrän ylistystä osaamisestaan. Muut yhtyeen jäsenet ovatkin sitten kaksi vuosikymmentä vanhempia. Toinen britti, kitaristi Mike Walker, on tunnettu luovan jazzmusiikin yhteisössä erittäin hyvin. Rumpali Adam Nussbaum tunnetaan mm. yhteistyöstä edesmenneen Michael Breckerin kanssa.  Yhtyeen vakinaisena basistina toimii Steve Swallow, mutta Tampereella hänen tilallaan soitti Steve Rodby, joka on toiminut mm. Pat Metheny Groupin basistina.

Yhtyeen vetäjänä toimii Simcock, ainakin hän toimi pääasiallisena kuuluttajana. Vaikka Gwilym sanoi, ettei hän osaa suomea kuin "moro", niin hän lupasi kuitenkin yhtyeen soittavan suomeksi ja niin homma lähti käyntiin Miken kappaleella Clockmaker.  Gwilymin You Won't Be Around To See It perustuu kappaleeseen Softly In The Morning Sunrise. Siitä siirryttiin joustavasti katkoa huomaamatta Adamin bluespohjaiseen sävellykseen Sure Would Baby, minkä säveltämisen takana ovat lapsuudessa vaikuttaneet vanhat bluesmestarit kuten Leadbelly tai Lightning Hopkins. Samuel Barber, suuri amerikkalainen säveltäjä, innoitti puolestaan Gwilymin säveltämään hänen kunniakseen kappaleen Barber Blues. Miken säveltämä You Hold Her lopetti setin. Siihen liittyvän tarinan hän lupasi kuitenkin kertoa vasta sitten, jos joku saa hänet juovuksiin. Niin, ja se ei kuulemma tule olemaan helppoa. Yleisö ei myöskään halunnut päästää soittajia näin helpolla, vaan he joutuivat palaamaan lavalle uudestaan ja encorena kuulimme Miken kappaleen Laugh Lines.

The Impossible Gentlemen oli todellinen yllätys. Kaksi taitavaa soittajaa Atlantin molemmilta puolilta, yhteensä neljän soittajan brittiläis-amerikkalainen yhteistyömalli toimi aivan upeasti. Soitto oli saumatonta kerrontaa, missä kaikki toimi yhteen hienosti, kerrassaan loistavaa kuunneltavaa. Soolot uppoutuivat kokonaisuuteen mallikkaasti, kitkattomasti. Yhtye julkaisi aivan hiljattain ensimmäisen, yhtyeen nimeä kantavan, levynsä, josta soitetut kappaleet olivat likipitäen kaikki, Barber Bluesia lukuun ottamatta.

 

Tomasz Stanko on edelleen täydessä vireessä

Puhdasveristä blues kudontaa

Puolalainen Tomasz Stanko tunnetaan yhtenä jazztrumpetin soiton ikoneista. Tampereella hän soitti edellisen kerran vuonna 2005 täysin puolalaisin voimin kvartettina. Nyt hän on tehnyt pari kolme vuotta yhteistyötä nuorten pohjoismaalaisten soittajien kanssa. Tämän päivän kvintetissä hänen kanssaan soittavat suomalaiset, pianisti Alexi Tuomarila ja rumpali Olavi Louhivuori sekä tanskalaiset, kitaristi Jakob Bro ja basisti Anders Christensen. Tanskalaiset tuovat yhtyeeseen sähköistä ilmapiiriä, mikä ei ole kovin tyypillistä Stankon yhtyeille. Yleensä hänen kanssaan on totuttu toimimaan akustisin soittimin.

Alkujaan nuorena parikymppisenä freejazzin kuvioissa viihtynyt Stanko lähentelee jo 70 ikävuotta, mutta hän tuntuu jaksavan jatkuvasti olla hyvässä vedossa. Hän on myös nykytyylilleen uskollinen. Runollinen tunnelmallisuus, näyttävä taiteellinen kosketus trumpetin venttiileillä, melodioiden tumman sävyisä bluessointi, jonkinlainen arvoituksellisuus ja puhdas vähäeleisyys tulivat edelleen selkeästi esille hänen soitossaan. Hän saa vaikeat melodiset kuviot säilymään ehjinä hyvin helpon oloisesti ainakin kuulijan näkökulmasta katsoen. Hän osaa tunnelmoida tavalla, mikä pitää kuulijan aistit vireinä ja saa mielenkiinnon säilymään intensiivisenä.

Viileän rauhallinen surumielisen haikea bluessoundi oli hänen tavaramerkkinsä eilen Pakkahuoneella. Se loi omalla tavallaan hyvin intiimin ilmapiirin, jolla kuulijan tunnelmataso pidettiin tiiviisti yllä. Tarkkuuskellon lailla toiminut yhteistyö muiden soittajien kanssa oli käsin kosketeltavaa. Eräänlainen mietiskelevä tunnelma purkautui aika ajoin muiden soittajien esittämiin näyttäviin sooloihin. Stanko sai muiden eri sukupolvea olevien nuorten kanssa aikaiseksi mehevän rehevän kuuntelunautinnon.

 

Voimalataus Ranskasta toi mukanaan uusia tuulia

Ranskalaisen pianistin Andy Emlerin johtama yhdeksänhenkinen iso orkesteri MegaOctet on kuin katujyrä, kun se pääsee täyteen vauhtiin. Jo parikymmentä vuotta kasassa ollut orkesteri on tavallaan uusissa voimissaan, sillä se vietti jonkinlaista hiljaiseloa pitemmän aikaa. Albumi West in Peace (2007) oli taas jonkinlainen virstanpylväs ja sen ilmestymisen jälkeen yhtye on keikkailut intensiivisesti. Vuonna 2009 yhtye kävi soittamassa April Jazzissa Espoossa, mutta siinä taitaakin olla Suomen esiintymiset. Toki monet yhtyeen soittajista ovat käyneet eri kokoonpanoissa Suomessa soittamassa aikaisemminkin. Pakkahuoneen viimeisenä esiintyjänä sunnuntai-iltapäivän päätteeksi yhtye näytti taivaan merkit riemukkaan kovalla menolla.

Viiden puhaltajan eturivillä varustettu orkesteri vahvistettuna kahdella lyömäsoitin yhdistelmällä, bassolla ja pianolla saa tarvittaessa "rumaa jälkeä" aikaiseksi. Yhtye on tavallaan jonkin asteinen ilmiö sinänsä, sillä musiikki ei ole aivan tavanomaista. Se on runsaasti huumorilla höystettyä, rönsyilevää, yllättävää, välillä raa'an oloista nykyfree "kaloppia", kun kaikki "tööttöövät" yhtä aikaa. Hyviltä "torvensoittajilta" se tietenkin onnistuu ja muuttuu näyttäväksi kavalkadiksi, missä on hyvä tempo ja se svengaa armottomasti. Meno oli eilenkin villiä ja vapaata.

MegaOctet tuli suoraan Pariisista Tampereelle. Edellisinä päivinä, 3.- 5.11, yhtye oli esittänyt Pariisissa uutta, "Musiikin Pelle Pelottoman", Andy Emlerin kynästä lähtenyttä arvaamatonta ohjelmistoa kantaesityksenä.  Saimme siis kuulla aivan uunituoretta "Totaali e!"-musiikkia leppoisten miesten esittämänä. Lavalla he olivat kuitenkin tulta ja tappuraa. Yhdestä nuotista voidaan väännellä monenkirjavaa tuotosta, sen yhtye näytti lavalla.

Räväkkyydestä sai hyvän näytön, kun Father Tom, Shit happens, Start peace ja E total vyöryivät höyryveturin lailla kuulijoiden korviin. Yhtye on kuin tulivuoren purkaus, missä tulikuuma magma lähtee vyörymään tunkeutuen kuulijan kehoon. Alttosaksofonistit Philippe Sellam ja Thomas de Pourquery ja soittivat mehukkaan painavia sooloja. Varsinkin Thomasin pitkä soolo teki vaikutuksen.  Francois Thullierin tuuba puhisi välillä kuin kiimaista uhkuva taisteluhärkä ja tenorisaksofonisti Laurent Dehors yltyi välillä sellaiseen raivonpurkaukseen, että tukka nousi päässä pystyyn. Hänen pitkä klarinettisoolonsa toisaalta oli paljon seesteisempi rauhallisempi.  Kun taustalla häärivät vielä kellontarkat riimittäjät Andy Emlerin Triosta tutut rumpali Eric Echampard ja kontrabasisti Claude Tchamitschian sekä perkussionisti Francois Verly kellojen, palikoiden ja käsihärveleiden kanssa, niin oli varsinainen soppa keitetty.  Yhtyeen kokoonpano on säilynyt lähes samana viimeiset 2-3 vuotta, ainoastaan trumpetisti Laurent Blondiau näytti olevan uusi nimi siitä, kun kuulin yhtyettä edellisen kerran.

Tietoa siirretään nykyään megatavuissa, rahdit mitataan megatonneissa, painavan tehokas musiikki liikkuu MegaOctetissa ja Megahappeningissä.  Jäämme odottamaan tulevaa vuotta ja marraskuista Pyhäinpäivän viikonloppua 1.-4.11.2012, jolloin taas tavataan Tampereella, jos luoja suo.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti