Koli Jazzin toinen päivä eli lauantai 17.1.2009 valkeni kirkkaana, kahdeksan asteen pakkasen raikastamana. Näkymät Pieliselle näköalaravintolasta aamupalam aikana antoivat ylimääräisen vitamiiniannoksen aivolohkojen ajatteluun. Oikea veto oli meno  pihalle ja kansallismaiseman luonnonhelmaan nauttimaan hiljaisuudesta, maisemista ja happirikkaasta hengitettävästä; keskittymään illan huippukonsertteihin. Sauna, Pielisen kuha ja köyhät ritarit parilla juomalla, musiikki oli valmis alkamaan.

 

 

 

Illan ensimmäisenä bändinä lavalle kipusi viime vuonna sairaustapauksen vuoksi Kolin viime hetkellä perumaan joutunut Jarno Kukkonen Present. Jazztohtori Kukkosen mainion bändin esitys alkoi urkuri Kontrafouriksen vasemman jalan kengän riisumisella. Tälle tempulle löytyi reaaliselitys nopeasti, sillä miehen 48 numeron, kenkä ei sopinut työstämään Hammond A 100:n jalkiopuolta.

 

Yhtymän aloituksena oli Kukkosen vanhempaa tuotantoa oleva Cool Rider, joka nimestään huolimatta sai kuulijansa otsalle hikihelmiä, sillä meno oli sikarautaista. Rumpali Lukkarinen mätti sellaista rytmimattoa, että huhhuh,... Kontrafouris juoksutti sormiaan uruilla, jalat peuhtoivat bassomörinät ja Lesley vongutti pitkää ihanuutta... itse maestron piiskatessa kitarastaan komppia, sooloa; uskomatonta väkevyyttä. Kuulijat olivat heti otetut, heidän sielunsa oli avoin vastaaottamaan Kukkosen Presentin tarjoilun, joka kolahti kuulijoihin kuin Jazz Festin Gospel -teltta New Orleansin suuressa Jazz Festissä. Oh my God!
Kun jatkossa siirryttiin Kukkosen uuteen sävellystuotantoon, kyytiä saivat Closed Case, Pittsburg shuffle -tyylinen Enought Turmoil, Hot Shot, Broken Mirror, Lonely Chold kuin On The Radar sekä encorrena soitettu alkusoitto eli Prelude. Kaikki musiikkia, joka sai kuulijalleeen hien pintaan kiihkeydessään, vauhdikkuudessaan ja sielukkuudessaan; tohtorin määräyksestä.
Oli musiikin lisäksi hienoa todeta Kukkosen seestyneen hallittu esiintyminen kitaroineen.Soittopeli tuntui ikäänkuin kasvaneen osaksi ukkoa. Sormien liike otelaudalla oli soljuvan sujuvaa ja ihastetltavan kevyttä... miehellä oli kaikki palikat kohdalaan niin musiikissa kuin muussakin elämässään.

"Kanttorina" häärännyt Kontrafouris otti Hammondistaan irti sen, mimnkä siitä sai kohtuullisella työstöllä. Tavaramerkkinä tunnetut sormijuoksutukset jäivät ehkä normaalia vähemmälle, mutta massiiviset riitasoinnit ja bassojyrinät saivat tupeet pyörimään päissä ja sukan varret makkaralle. Kun iso mies väänsi itseään tosi mutkalle, pastoraalinen Hammond -voima sai Lesleyn kaapin pullistelemaan rytmistä ilotulitusta syljettäväksi kuuntelijoiden ylle.

Kun kokonaisuuden naulasi kasaan kiihkeällä rytmipulssilla rumpali Jaska Lukkarinen, oli kokonaisuus lähes täydellinen. Jopa niin täydellinen, että normaalisti kolme biisiä moisella kokoonpanolla saa kulijansa täyteen, kaikke mahdollinen tästä jutusta on kuultu! Nyt tämä ajatusmalli meni metsään, ja pahasti, sillä uutta ja messevää löytyi koko ajan ukolta kuin ukolta. Katsojaa suorastaan läähätti Lukkarisen kuviot, armoton tahtipiiskaus ja käsien akrobatia rytmikuvioissa. Huima tapaus! Eli harvoin tulee kuuma tai suorastaan hiki kuunnellessa ja katsoessa. Nyt se tuli. Ja kunnolla.

Koli Jazzin lauantai-ilta sai upean avauksen!

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti