Kerava Jazzin pääesiintyjät olivat minulle aika outoja nimiä, mutta yhtyeissä oli kuitenkin rivimiehinä Tampereelta ja levyiltä tuttuja taiteilijoita. lauantain pääkonsertit aloitti ulkomaalaisten osalta  kitaristi Scott Fieldsin "The Beckett Project". Ohjelma perustui tuon kuuluisan kirjailijan antamiin virikkeisiin, mutta älkää kysykö minulta, että miten. Ohjemamusiikkia se oli kuitenkin, sillä johtaja selitti hieman etukäteen kappaleiden tunnelmia.  Svengiä yhtyeen musiikissa ei ollut pätkääkään, mutta muuten kvartetin sovitukset olivat mieltä kiinnittäviä. Enemmän ne kuulostivat klassillisen pienyhtyeen työltä, ja improvisoinnissa kuului joissakin opistoissa harjoitettava kontrapunkti. Yhtäkkiä sitten tuli pätkä freetä, jossa tenoristi Matthias Schubert soitti Ayleria ja rumpali John Hollenbeck Beaver Harrisia. Seuraava kappale oli sitten jo Fieldsin spiikkauksenkin mukaan tunnelmapala, joka olisi voinut olla lapsuuteni hitin "Mummon vanha kaappikello" jazzversio.  Runsaasti levyjä tehnyt Hollenbeck soitteli kaikenlaisia pieniä vekottimia, helisteli, kolisteli ja puhalsi ja puhkui pieniin putkiin.  Ihme kyllä ei mitään Spike Jones-vaikutelmaa päässyt syntymään, vaan äänet olivat hyvinkin orgaaninen osa teoksia. Sellisti Scott Roller soitteli välillä melodiaa ja välillä bassoa, ollen festivaalin kolmesta sellististä ehkä paras.

Tuntemattomin joukkio oli Taylor Ho Bynum Sextet, joka kertoi olevansa vaikuttunut Anthony Braxtonin ja Lester Bowien musiikista. AECn vaikutustako ollut sitten, että yhtye soitti myös calypsorytmisen kappaleen; useimmilla AECn levyillähän on tuollainen etnorytminen osuus. Klassillinen jazz oli myös tähän nuoreen yhtyeeseen vaikuttanut, sillä selvästi kuulimme kaikuja Miles Davisin post-bop- ja fuusiolevyiltä, kuten myös free-jazzin sankareilta. Nyt kuultiin jo hieman svengiä varsinkin Matt Bauderin tenorisooloissa. Tämän lisäksi Bauder käytti klarinettia ansiokkaasti sovituksissa. Harvinaisempaa kamaa oli kahden kitaran käyttö puhaltimien ohella. Mary Halvorsen soitti klassisempaa, kuivempaa sooloa ja Evan O´Reilly heavya Bitches Brew-tyylisissä vedoissa.  Tomas Fujiwara oli tanakka rumpali. Monipuolinen kattaus, josta jäi täyteläinen olo.

Viimeisenä saimme sitten kuulla ihan oikeata jazzia. Dawkins-Falzone-Drake-Bankhead-kvartetti aloitti hieman vapaammalla numerolla, mutta loppua kohden svengi lisääntyi koko ajan. Vanha tuttavani Tampereelta, rumpali Hamid Drake, esinntyi yllättäen laulajana.  kilpailijaksi hän ei kai aio, sillä laulu oli suoraan Afrikasta, säestyksenä ainoastaan Draken pomputtama ison tamburiinin näköinen kehärumpu. Se oli hallittu esitys, joka kuulosti autenttiselta. Tämäkin kvartetti soitti calypso- tai clave-rytmisen kappaleen, joka svengasi paremmin kuin Sonny Rollinsin vastaavat.  Tästä oli vastuussa Drake, jolla on uskomattoman tarkka ajoitus ja hurja svengi palikoissaan.  Tämähän jo tiedettiin, mutta italialaisen trumpetistin Giovanni Falzonen erinomainen soitto yllätti ainakin minut.  Kapellimestari Ernest "Khabeer" Dawkinsia kuulin nyt ensi kertaa, ja aion kuunnella toistekin.  Hän on Pharoah Sandersin tyylinen saksofonisti, mutta hieman perinteisemmällä tyylillä olematta silti vanhanaikainen. Kerta kaikkiaan onnistunut päätös festivaalille

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti