George Garanianin johtama venäläisen Big Bandin mahtipontista soittamista Arenan avauksessa

Kirjurinluodolla lähdettiin eilen räväkästi liikkeelle venäläisen Big Bandin siivittämänä. Aikaisemminkin Porissa vieraillut George Garanian johdatteli suuren orkesterin voimalla eteenpäin. Tästä ei Big Band musiikki juuri paljon parantua voi. Garanian oli niin "tohkeissaan", ettei hän saanut virtaa katkaistua soittajista, vaan aikataulu venähti heti puolisen tuntia pitkäksi.

Orkesteri koostuu Venäjän tämän hetken kuumimmista solisteista ja, kun he vielä soittavat yhdessä jatkuvasti, niin jälki on huimaa, vahvaa puhaltamista suurella energialatauksella. Ohjelmisto koostui pääasiassa tunnetuista suurien orkestereiden standardisävellyksistä. Esitys oli mahtipontisen suoraviivaista ja eleetöntä, se vietiin läpi ikään kuin tunteella "me olemme nyt tässä ja täältä pesee".

Kevennystä toi mukaan hieman setin loppupuolella mukana olleet ulkopuoliset solistit. Korealainen laulajatar Youn Sun Nah lauloi taitavasti "Besame muchon", mutta aika erikoisena sovituksena korkealta oopperamaisesti. Pianon takana vieraili samanaikaisesti nykyään Israelissa asuva vikkeläsorminen pianisti Leonid Ptashka. Garanian kutsui lavalle myös nykyään Porissa asuvan viulunsoiton akrobaatin Vitali Imerelin.  

Haitarin soitto oli välillä kuin urkumusiikkia

Jazzhaitarin ykkösnimi Richard Galliano on kerännyt ympärilleen nimivahvoista muusikoista koostuvan multikansallisen Quartetin. Arenan lavalla soittivat hänen kanssaan Kuubasta kotoisin oleva pianisti Gonzalo Rubalcaba, kamerunilainen basisti Richard Bona sekä amerikkalainen rumpali Clarence Penn.

Richard Gallianon harmonikka soi välillä kuin kirkon urut

Italialaissyntyinen Galliano laittaa aina palkeet pullolleen. Hän, jos kukaan, saa hamonikan äänikimarasta irti sen, mitä siitä on saatavissa. Hän saa "kurtun" soimaan väkevän tanakasti kuin kirkon urut, mutta hänen soitossaan on myös maanista herkkyyttä. Se tuli esille varsinkin hänen soolo-osuuksissaan yksinään soittaessa.

Olen kuullut Gallianon soittavan konserttisalissa ja mielestäni hänen rehevä soittamisensa ei pääse kunnolla esille tällaisessa ulkoilmakonsertissa, missä ääni katoaa ulkoiseen hälinään ja vapaaksi tuulen riepoteltavaksi. Etukäteen vahvoiksi ja huippuvirtuooseiksi mainostetut nimekkäät taustakoppaajatkaan eivät nousseet mihinkään merkillisiin tyylitaiteiluihin tai sitten heidänkin tekeminen jäi kuuloluun ulkopuolelle. Uskoisin, että kaukana taustalla olleet kuulijat eivät saaneet tästä esityksestä mitään irti. Harmi, sillä Richard Galliano on sen tason taituri omassa lajissaan, että ne, jotka häntä eivät entuudestaan tunteneet, olisivat saaneet paremman tuntuman ja yhteyden hänen erinomaiseen soittoonsa.