Booker T. Jones nöyränä lehdistön tentattavana eilen Porissa

Memphis Tennesee on se paikka, mistä aikoinaan 1960-luvulla tunnetuksi tullut Booker T. Jones & The MGs yhtye on lähtöisin. He loivat sen kuuluisan Stax soundin. Memphis soul, instrumentaali rock ja sähköinen blues oli se tavaramerkki, mikä soi niin monien hittien taustalla, joita Stax levy-yhtiö tuotti.

Vuonna 1970 Staxin ja Bookerin tiet erosivat, koska hän katsoi olevansa MGs yhtyeen kanssa vain Staxin työntekijöitä huomioimatta heitä muusikkoina. Jones muutti Kaliforniaan.

"Green Onions" oli ensimmäinen huippuhitti, jonka Booker sävelsi vasta 17-vuotiaana, nuorena poikana.  Se teki myös MGs yhtyeen maailmankuuluksi. Se soi myös eilen Kirjurinluodon arenalla entiseen tapaan tappavan mehevänä. Ainakin näin nuoruudessa sen ajan eläneenä se toi muistoja mieleen siitä loistavasta 60-luvusta, jolloin proge- ja boogiemusiikki eli suurinta nostettaan.

Booker T. Jones ja kuuluisat B-3 urut

Se oli niitä kappaleita, jossa oli suurta vetovoimaa, armottoman kovaa meininkiä, mutta siististi esitettynä. Siinä on jotain sellaista, mikä pitää kokea. Yleisön viihdyttämiseksi ei tarvitse huudattaa ja koko ajan yrittää saada yleisö villiintymään. Booker T. Jones toimii eleettömästi, nöyrästi yleisöään kohtaan. Hänen ei yksinkertaisesti tarvitse lähteä huutolinjalle, näin tekee tosi taiteilija, joka ymmärtää, ettei yleisö ole kosiskeltavissa. Asian eteen pitää olla näyttöä. Hänellä on se lavakarisma, jonka yleisö pystyy aistimaan ilman iänikuisia huudatuksia. Oikea fiilinki lähtee asian sisällöstä, esittämisestä ja sen sisäistämisestä. Hänen herkät kosketukset urkujen näppäimistölle on tavaramerkki, jota ei tarvitse mainostaa. Sieltä lähtee se legendaarinen turhia konstailematon kuulijaan syvästi iskevä sisin musiikin olemus. Se on instrumentista riippumaton tekijä, johon pystyvät vain sellaiset artistit, jotka osaavat ottaa yleisön nöyränä vastaan.

Ronnie James Weber ja basso laskeutuneena rennosti reisille

Jonesin urut soivat kylmän viileästi koko esiintymisen ajan. Taustalla hänellä olivat kovat kitaran vinguttajat Troy Gonyea ja Teddy Morgan, bassoa jymäytteli täystatuoitu the Fabulous Thunderbirdsistäkin tuttu Ronnie James Weber ja rummuissa Darian Gray.  Kappaleet soljuivat mukavan letkeästi sisältäen uutta ja vanhaa. Uusimmalta albumilta kuultiin ainakin "Warped Sister" ja "Hey Ya".

Konsertti päättyi toiseen karvat pystyyn nostattavaan hittiin "Time Is Tight".  Sen muistan itsekin hyvin yhtenä niistä ihmeellisistä ja vetovoimaisista kappaleista, jota jaksoi aina kuunnella uudestaan ja uudestaan. Se vei mennessään. Ja mikäpä sitä oli kuunnella tämän musiikillisen kuunteluelämyksen lopuksi. Aina ei tarvitse huutaa ja kirkua. Muistakaa, sisäinen fiilinki ratkaisee, ei ulkoiset prameilevat keinotekoiset tehosteet.