Porin jazzien päälavalla oli melkein pelkkää jazzia lauantain pää(?)konsertissa !

 

Rahanvangitsijaksi palkattu Brian Setzer pelasti kuitenkin nuorison ja lapsenmielisten illan soittamalla melko monta rockabilly-revivalin kuluneinta kappaletta ja muita ikivihreitä.  Iso orkesteri ei taaskaan saanut osallistua melodioiden luomiseen, vaan tuuttaili riffejä kitaran taustalle.  Työllistävä mutta turhauttava projekti?  Aikuisesta iästään huolimatta Setzer on reipas ja mukaansatempaava esiintyjä, joka sopi hyvin paikallensa.

 

Bassovahvistimen käyttöönoton jälkeen ovat basistit alkaneet johtaa orkestereita ja sooloilla yhä kovempaa. SMV lienee tämän jatkumon orgasmi tällä hetkellä; kolme arvostettua nykyjazzin huippubasistia samassa yhtyeessä (Stanley Clarke, Marcus Miller, Victor Wooten). Yllättävän vaihtelevaa musiikkia trio sai aikaan, siis rytmiryhmän säestyksellä. Välillä kyllä heräsi vanha kysymys, jonka olisin halunnut tehdä jo Jaco Pastoriukselle: kun bassokitaraa pitää yrittää soittaa kuin kitaraa, miksei mies soita kitaraa?? Napin painalluksellahan siitä voisi ääntä laskea oktaavin tai kaksi, jos vain matala ääni sytyttää inspiraation. Taitavia miehiä nämä silti olivat, ja soitto kuulosti innostuneelta.

Takavuosien rastalettisestä nuorukaisesta oli tullut lyhythiuksinen bigband-johtaja valkoisessa smokissa. Trumpettia Roy Hargrove soittaa edelleen loistavasti. Orkesteri koostui nuorista muusikoista, joilla ei vielä ole kansainvälistä mainetta, mutta voitonnälkää sitä enemmän. Vokalisti Roberta Gambarini on jo esitelty DownBeatissa, mutta hän ei ollut kovin vakuuttava. Hän olisi voinut jäädä jopa mitalitta tämän vuoden Lady Summertime-kilpailussa. Siellä kun oli muutamakin samassa koulussa opiskellut neito, jotka olivat huomattavasti varmempia. Paremmin hän silti lauloi kuin Hargrove, joka vokalisoi Leroy Jonesin tapaan enemmän tunteella kuin tekniikalla.

 

PIENIÄ HERKKUJA

Laitalavoja  kierteli melko nimikuulu joukko nimellä Kim Clarke & Magnets! Basistirouva Clarke on tuttu kovista yhtyeistä:Defunkt, Joe Henderson, Younameit. Clarke perusti Magnets-yhtyeen saksofonisti Rob Schepsin kanssa, mutta muuten bändissä vallitsee akkavalta. Vieraileva solisti oli trumpetisti Ingrid Jensen, tuttu tyttö Porissa monena vuonna. Nuoret puhaltajat Sarah Morrow tb ja Grace Kelly sax vetelivät ennakkoluulottomia sooloja.  Kelly oli tänä vuonna ainoa kunnolla vapaasti puhalteleva solisti Ultran ulkopuolella, vaikka bändi soittikin perinteisten rytmien päälle.

Rob Schepsiä en ole aikaisemmin noteerannut, mutta hän oli sormistaan näppärin fonisti jota olen kuullut vuosiin. Myös rytmi osui täsmällisesti, joten varsinkin hänen soittaessaan sopraanoa tuli välillä mieleen tavallista rehevämmin soittava Louis Sclavis.

Niin tämä yhtye kuin Cornell Dupreen Soul Survivors kärsivät Cafe Jazzin keikalla yllättävästä takaiskusta. Presidentti Halonen päätti kesken illan auttaa jazzkansaa saapumalla syömään ja iloitsemaan meidän kanssamme. Hän oli halunnut Carling-perheen soittamaan itselleen, ohjelman ulkopuolelta, jolloin aikataulu menin ns.perseelleen muiden yhtyeiden osalta. Eikä hän edes syönyt salaattiaan.

Ronnie Cuber on nykyään selviytyjien saksofonisti ja soittaa hyvin myös tenoria, vaikka on etupäässä tunnettu baritonistina. Edellisellä kerralla n. 10 vuotta sitten Ernie Watts, Jack McDuff ja Idrees Muhammed asettivat riman niin korkealle, että uutta ennätystä ei nyt saatu

Teatterissa on lähes joka vuosi koettu joku huikea yllätys, ja tällä kertaa se ainakin minun osaltani oli singer-songwriter Priscilla Ahn. Hän lauleli omia laulujaan kitaran, basson ja syntikan säestyksellä. Mitään varsinaista elektronista soittoa emme kuulleet siksi, että koneella tehdyt äänet olivat lähinnä oman äänen looppeja, joista taiteilija rakenteli moniäänisiäkin sointuja. Se mikä tässä oli erikoista, oli Ahnin oma ääni. Se voi olla kaunein mitä popmusiikissa on tullut Emmylou Harrisin jälkeen, ja esitteessä vertailuksi otettu Norah Joneskin kuulostaa hänen rinnallaan karkealta.  Jazziahan tyyli ei ollut, eikä kantriakaan, eikä folkia, vaan ihan omaa. Idea voi olla vähän sama kuin Pekka Strengillä aikanaan.  Ahn on hyvin nuori, josta johtunee, että välitöntä esitystä häiritsi hieman toistuva kikattelu spiikkausten aikana. Tämä ei johtunut hermostuksesta, joten se hävinnee kohta esityksistä. Kuunnelkaa Tuubista, siellä on melko paljon puffia tytöstä!

Kuvat Pori Jazzin lehdistökuvia.

 

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti