Piknik

Kokeileva musiikki saa mitä merkillisimpiä muotoja, eteen saattaa tulla mitä tahansa. Se on ennalta arvaamatonta seikkailua maan ja taivaan välillä. Tulos voi myös olla mitä tahansa. Se voi olla hauskan iloista, sellaista mikä laittaa kuulijan jopa naureskelemaan. Toisaalta se voi olla raastavan hiertävää, missä kuuloluut, vasara ja alasin, hakkaavat toisiaan vasten sietämättömällä raivolla.  Kuunteleminen on helppoa tai sitten ei, se riippuu täysin siitä missä mielentilassa kuuntelija sattuu olemaan. Jos tunnetila on sellainen, ettei nyt jaksa, niin on parempi antaa olla. Silloin pitää laittaa toosa kiinni ja keskittyä johonkin aivan muuhun asiaan, vaikka nukkumiseen. Se on nimittäin tärkeätä, suorastaan oleellista, elämisen ehto, meille kaikille ja se tahtoo toisinaan vähän unohtua, kun nämä "jazzkiireet" pukkaavat päälle.

Raskaan luokan puhaltajat Hepa Halme ja Mikko Innanen ovat näitä ääripäiden taiteilijoita. Molemmat osaavat jazzniksit vallan mainiosti, mutta he hakevat ennakkoluulottomasti monesti myös sellaisia vaihtoehtoisia keinoja ilmaista musiikkia, mikä saattaa mennä suurimmalta osalta yli hilseen. Nämä keinot saattavat kuulostaa joskus aivan luonnottomilta, kuten Arkadianmäellä työn ohessa pidettävät zumbatunnit tai tunnelin kaivaminen piilopirttien luomiseksi eduskuntatalon alle.

Aivan äskettäin ilmestynyt, Halmeen, Innasen ja äänitaiteilija, elektroniikkavelho, Teemu Korpipään yhdessä "säveltämä" infernaalinen Piknik on juuri näitä "lopun-alun-keikkoja", mitä moni ei halua kuunnella tai sitten ei ymmärrä, mistä on kyse. Toisaalta voi olla niin, että se menee täysin eksentrisyyden piikkiin. Valtava epätasapaino valtaa mielen, kuulija joutuu kokemaan jotain sellaista, mitä hän ei ole kuvitellut olevan olemassa.

Näistä aineksista koostuu herrojen maaninen 22 kappaleen ääniseikkailu, tai joku voisi sanoa äänisekoilu, taiteelliseen abstraktisuuteen ja surrealismin maailmaan. Kaikki on varmaan otettu talteen mitä on soitettu tai kun ääntä on sopivasti vilautettu äänittäjälle. Lyhimmillään tämä äänitaide kestää 25 sekuntia ja pisimmillään, tähän verrattuna, lähes maratonin mittainen, yli viiden minuutin kestävä E 319. Niin, tämä on ilmeisesti joku niistä numeroiduista yleiseurooppalaisista maanteistä tai olisiko jonkun lisäaineen standardin mukainen nimike. Väliäkö sillä, kappaleet kuulostavat ahnaan purevilta, hämääviltä, tiedostamattomilta, ymmärrystä vailla olevilta, juuri sellaisilta, mitä kokeilevalta musiikilliselta ilmaisulta voitaneen odottaa. Hienouksia löytyy kuten neloskappale E 202, missä molemmat puhaltajat löytävät "pilleistään" erikoistehokasta ja monivivahteista kerrontaa. Eipä silti, löytyyhän sieltä monesta muustakin kappaleesta näyttäviä tunnetilan purkauksia. Jollet saanut kirjoituksesta mitään tolkkua, niin älä ole huolissasi. Ei tästä mitään tolkkua tarvitse saadakaan. Kuunnelkaa ja ihmetelkää.   (JKi)

Hepa Halme: tenorisaksofoni, basso- ja alttohuilu, Mikko Innanen: altto- sopraano- ja baritonisaksofoni, intialainen klarinetti, xaphoon, Teemu Korpipää: elektroniset laitteet

Grafiikka: Speedshop,  Polaroid kuvat: Mikko Innanen. Julkaistu: 9.10.2011.

1. E 124 0:25
2. E 131 0:52
3. E 161b 1:57
4. E 202 1:55
5. E 235 1:10
6. E 239 1:47
7. E 285 1:26
8. E 301 3:41
9. E 319 5:09
10. E 330 1:55
11. E 351 1:05
12. E 385 2:32
13. E 401 2:36
14. E 440 1:17
15. E 472e 1:59
16. E 509 0:26
17. E 553 0:24
18. E 579 4:50
19. E 640 3:59
20. E 914 1:01
21. E 1422 0:46
22. E 1520 2:25

Kokonaissoittoaika 43:46

Kaikki kappaleet ovat  Halme-Innanen-Korpipää sävellyksiä

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti