Not So Fast

 

The Spokes kuuluu sarjaamme erikoisia kokoonpanoja. Kolme omilla tahoillaan New Yorkin jazzpiireissä toimivaa puhaltajaa ovat kokoontuneet yhteen ja luoneet yhtyeen, mikä on nyt julkaissut ensimmäisen levynsä Not So Fast. Eikä tällä levyllä kovin kovavauhtisesti tosiaan kuljeta, paremminkin hitaasti harkiten, varmaotteisesti puhaltimien ehdoilla, ilman rytmiryhmää. Kolmen erilaisen puhallininstrumentalistin, klarinetisti Andy Biskin, pasunisti Curtis Hasselbring ja saksofonisti Phillip Johnston, muodostama trio ammentaa yhteisen sävelen jostain kuivakkaan humoristisesta kamarimusiikkimaisesta esittämisestä, missä on aineksia New Orleans tyylin vaskisoitin "pumpuista" ja nykyaikaisesta klassisesta ilmaisusta. Siinä kuljetaan puolapuilla edestakaisin, ylös ja alas, vääntövarsi piukalla.

Kaikki soittajat johtavat omia kokoonpanojaan. Jokaisella on pitkä ura takanaan jazz musiikin saralla. Heillä on monitahoista levytystaustaa sekä yhtyeiden johtajana että rivisoittajana muissa kokoonpanoissa. Biskin on lähtöisin Teksasista. Hän on levyttänyt kolme albumia omalla nimellään ja on ehkä tyypillinen New Orleans tyylin taitaja. Brooklynista kotoisin oleva Hasselbring on soittanut yli 60 albumilla. Johnston on lähtöisin Chicagosta ja on vaikuttanut New Yorkin underground ympyröissä jo 1980-luvulta alkaen. Hän on avantgarde jazzin tyypillinen edustaja, joka on levyttänyt kymmenkunta albumia yhtyeen johtajana.

Kaikki kolme soittajaa ovat keskenään jakaneet sävellystyön, puolet kappaleista on Biskinin kynästä, loput kuusi kappaletta ovat Hasselbringin ja Johnstonin käsialaa.  Jokainen lähestyy yhteistä säveltä omalle tyylilleen sopivalla tavalla kuitenkin täsmällisesti. Miltä se täsmällisyys sitten kuulostaa kuulijasta, ei se ainakaan suoranaisesti niin sanotusti svengaa, mutta kaiketi siitä löytyy jonkinasteista lyyristä kerrontaa ja melodisuutta. Sävellysten sisältöön pääsee käsiksi, jos mielenkiintoa riittää, levyn kannen sisäpuolella olevasta selostuksesta, missä jokainen soittaja analysoi sävellyksensä sisältöä kappale kappaleelta. Aloituskappaleesta Dizzy Dame Johnston sanoo mm. "tämä oli minun ensimmäinen vastaus siihen miten nämä kolme soitinta voivat toimia yhdessä jazz triona ilman rytmiryhmää? Joka kerta, kun istun alas säveltämään tälle ryhmälle, minun täytyy pitää mielessäni tämä kysymys." Biskin puolestaan sanoo Hippo Park kappaleesta, "se on leikkikenttä meidän lähiympäristössä, missä on todellisen virtahevon näköisiä ja kokoisia laitteita, joilla lapset voivat kiipeillä. Kuvittelin miten virtahevot mässäilevät siellä aikaisin aamulla ennen kuin lapset tulevat sinne leikkimään." Normal Anyone kappaletta Hasselbring analysoi, "se on progressiivista rockia mukaileva vaivalloinen matka kolmelle puhallinsoittimelle. Merivuokkojen innoittamana tämä kappale muuttaa nytkähtelevän sävelen toistuvaksi seitsenosaiseksi mega sarjaksi. Ryhmän improvisoinnin jälkeen toinen puolikas on sujuvampi ja vuolaampi "paraati ulos huoneesta" tapainen mukaelma. Palaamme asiaan kohtapuolin toisen setin aikana".

Niinpä hyvinkin, mitä tämä sitten sisällään pitää, miten kukin sen ymmärtää. Aika vaikeata, monisärmäistä, kaikesta puuroutuneesta musiikkimassasta erottuvaa, omintakeista, omassa lajissaan tunnusomaista tämä esitys ainakin on. Humoristinen ironisuus on paikoitellen läpikuultavaa ja se tekee hauskan vaikutelman. Tästä hyvänä esimerkkinä on Wiesinski.  Kuunteleminen vaatii herkistynyttä otetta ja tarkkaavaisuutta, mutta silläkin tavalla tavalliselle kuulijalle se menee "yli hilseen" aika ajoin. Vaatisi musiikillista tietämystä, teorian tuntemusta, jotta pystyisi seuraamaan soittajien aivoituksia. Missä mennään, minne tullaan, sellainen yleinen hämminki tästä syntyy. Urheilutermein sanottuna kuuntelija on ns. harmaalla vyöhykkeellä, missä ei tiedetä otetaanko epoa vai tyydytäänkö kreatiinin kirkastamaan nopeaan virkistykseen. (JKi)

 

Andy Biskin: klarinetti, Curtis Hasselbring: pasuuna, Phillip Johnston: sopraanosaksofoni

Äänitys: Jan Rosenberg, Lofish Studios NYC, 13. - 14. joulukuuta 2009.  Miksaus: Drew Bisset, Q Studios ja Benchmark Mastering. Masterointi: Scott Hull, Masterdisk NY. Tuotanto: Andy Biskin ja Phillip Johnston, Tuotannollinen johto: Edward Ratliff. Kannen kuva: Anja Hitzenberger. Soittajien kuvat: Stephanie Berger (Biskin), Caroline Mardok (Hasselbring), Lars Klove (Johnston).  Julkaistu: 2.9.2011.

1. Dizzy Dame (Phillip Johnston)  5:25
2. Spoken Not Heard (Curtis Hasselbring)  6:43
3. Hippo Park (Andy Biskin)  7:42
4. Lady Baltimore (Andy Biskin)  5:49
5. Nothing Flat (Andy Biskin)  4:05
6. Normal Anyone (Curtis Hasselbring)  7:12
7. Wedding Song (Phillip Johnston)  5:18
8. Workaround (Andy Biskin) 6:16
9. Wiesinski (Andy Biskin)  6:40
10. In My Country (Andy Biskin) 5:45
11. Jumpin' Jehoshaphat (Phillip Johnston) 3:37
12. Dogs Like Breath (Phillip Johnston) 1:50

Kokonaissoittoaika 66:29

 

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti