Saariselkä
20. - 21.01.2012





















| Pekka Pylkkänen's Tube Factory Suomen Jazzliiton kiertueella 26.3.-3.4.2009 |
| Kiertue-esittelyt |
| Toimitus |
| 17.03.2009 10:11 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Maalis-huhtikuun vaihteessa Suomen Jazzliiton kiertueella kuullaan vahvoista suomalaisen jazzin osaajista koostuvaa Pekka Pylkkänen's Tube Factory -yhtyettä. Seitsemällä paikkakunnalla esiintyvä Tube Factory on vuonna 1996 perustettu saksofonisti-huilisti Pekka Pylkkäsen johtama kvintetti.
Pylkkäsen ohella yhtyeessä soittavat Samuli Mikkonen (piano), Filip Augustson (basso), Pekka Luukka (kitara), sekä Jaska Lukkarinen (rummut).
Yhtyeen ohjelmisto koostuu Pylkkäsen monipuolisesti svengaavista sävellyksistä, joita on syntynyt tasaisesti yhtyeen jo verrattain pitkän olemassaolon aikana. Viime aikoina Tube Factory on levyttänyt uutta materiaalia tulevalle kolmannelle albumilleen ja tätä uutta tuotantoa kuullaan myös ensi kevään kiertueella. Yhtyeen aiemmat levytykset on julkaistu vuosina 1998 (Pekka's Tube Factory) ja 2001 (Opaque). Kriitikoiden kiittämä Tube Factory on ehtinyt kiertää myös keikkalavoja taajaan. Mieleenpainuvimpiin konsertteihin kuuluvat kiertueet mm. Kiinassa, Etelä-Amerikassa, Koreassa ja Japanissa. Niin ikään Pohjoismaat ja Yhdysvallat ovat tulleet yhtyeelle tutuiksi, kuten myös Suomen merkittävimmät jazz-areenat Maalis-huhtikuulle ajoittuvan Suomen Jazzliiton kiertueen puitteissa Tube Factory kiertää harvemmin keikka-kalenterissaan esiintyviä lavoja ympäri Suomea. Pitkän linjan yhtyeen uudet kujeet ja parhaimmisto vanhoista tuskin jättävät kuulijoitaan kylmäksi. Tästä pitää huolen kaihoisasta rubatosta hurjaan irroitteluun skaalansa ulottava "Putkitehdas". Pekka Pylkkänen's Tube Factory Pekka Pylkkänen - altto- ja sopraanosaksofonit sekä huilut Samuli Mikkonen - piano ja kosketinsoittimet Filip Augustson - basso Pekka Luukka - kitara Jaska Lukkarinen - rummut Kiertueaikataulu: To 26.3. Seinäjoki, Seinäjoen kaupungintalon Valtuustosali klo 19 Pe 27.3. Oulu, Valvesali klo 19 La 28.3. Kuopio, DNA Jazzklubi klo 21 Su 29.3. Kotka, Laulumiestalo klo 18 Ke 1.4. Raisio, Kaupunginkirjaston Martinsali klo 19 To 2.4. Jyväskylä, Poppari klo 21 Pe 3.4. Joensuu, Teatteriravintola klo 21 Ääninäytteet: http://www.myspace.com/pekkasmusic ja http://www.myspace.com/jazzliitto Keskustele / Kommentoi |
![]() | Tänään | 1848 |
![]() | Eilen | 3960 |
![]() | 05.11.2008 lähtien | 1901163 |