Katja Toivola teki hienon kampanjan mainostaessaan SONO:n gospelkonserttia käyttämättä siihen euron latiakaan. Se oli osoitus e-mailin ja menopalstojen toimivuudesta ja toimikoon kannustavana esimerkkinä kaikille niille, jotka tuskailevat myymättömien pääsylippujen ja tyhjien katsomoiden kanssa. Agricolan kirkko sijaitsee Helsingin eteläisissä kaupunginosissa ja omalla autolla paikalle tuleminen on hankalaa puuttuvien pysäköintipaikkojen vuoksi. Julkinen pelaa kyllä hyvin.

Spirit Of New Orleansin konsepti on hyväksi havaittu jo Riverside Rascalsien alkuvuosilta ja olipa kokoonpanokin tuttu. Sousafoni, rummut ja kitara liikkuu helposti ja tuskailun akustisen pianon virityksen kanssa voi unohtaa. Eturivin kolme puhaltajaa täydentävät toisiaan ja antavat kuitenkin tilaa kollektiiviselle yhteissoitolle, jossa jokaisella on oma paikkansa.

Konsertissa kuultiin tutut amerikkalaisen mustan gospel-nuottikirjan perusteokset. Puuttumaan jäivät What A Wonderful World (joka ei edes ole hengellistä musiikkia perussanomastaan huolimatta) ja When The Saints Go Marching In (jonka Louis Armstrong nosti kirkkokäytöstä maailman tunnetuimmaksi jazz-kappaleeksi).

What A Friend We Have In Jesus käynnisti konsertin ja jo seuraavssa Jesus On Mainline - kappaleessa kuultiin Leroy Jonesin laulua. Illan ensimmäinen huppuhetki kuultiin Leroy Jonesin ja Petri Krzywackin duo-esityksessä Old Rugged Cross, jonka Leroy omisti Matti Oilingin muistolle. Aivan käsittämättömän hienoa soittoa. Peten säestys näissä pienen kokoonpanon musiikkipaloissa osoittaa miten hyvin hän on sisäistänyt kitara-säestyksen roolin. Leroyn trumpetin soundi ei ole kaikkein levein, mutta se on alimmasta äänestä ylimpään yhtä suuri ja huippuhetkillä trumpetista lähtevä äänikiila painaa tulilinjalle osuneen ihmisen tiiviisti penkin selkämystää vasten.

Eeppi Ursinin ääni sopi hyvin gospeleihin. Ensin duo-laulu Leroyn kanssa Just A Little While To Stay Here ja sitten sielukas tulkinta illan toisessa huippukohdassa Amazing Gracessa, jossa Thomas Rönnholm esitti mielestäni aivan uudenlaisen press-roll-kompin, "splash-pum-prrrrrrr, splash-pum-prrrrrrr, splash-pum-prrrrrrr"....

Jatkoa seurasi Do Lord, Flee As A Bird, Lily Of The Valley, Swing Low Sweet Chariot, joss Risto Salmen soolo pelkällä hand-clap-kompilla ja lopuksi Just A Closer Walk With Thee.

Jussi Harju ja Katja Toivola ovat omaksuneet kaiken sen mitä New Orleans - jazzista täytyy osata ja heidän osuutensa kokonaissoundin kannalta on välttämätön ja soolot helposti nautittavia.

Lämminhenkinen puolitoistatuntinen kului nopeasti.

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti