Kuubalaisen Chucho Valdésin ja hänen pari vuotta koossa olleen Afro-Cuban Messengers-yhtyeensä konsertti Huvilateltassa oli huikea elämys. Jazzin ja afrokuubalaisen musiikin yhdistelmä kulki kuin hurjasti svengaava luotijuna rumpalin ja kahden lyömäsoittajan pohjustaman yhtyeen kiidättämänä.

Suomessa Chucho muistetaan parhaiten täällä 1970-luvulla paljon soittaneen Irakere-yhtyeen pianistina ja kapellimestarina. Irakerehan soitti aikanaan paikallisilla vivahteilla maustettua jazzia. Uudessa kokoonpanossaan Valdés on jatkanut Irakeren perinnettä nostaen yhä musiikin intensiteettiastetta.
Afrokuubalainen jazzin yksi ominaispiirre on polyrytmiikka, jossa  perusrytmiä soittavaa rumpalia täydentävät ristikkäisrytmejä soittavat lyömäsoittajat, jollaisia Kuubassa on aina riittänyt. Valdésin bändissä heitä edustivat Yaroldy Robles ja myös jorubaperinteistä lauluakin esittänyt bata-rumpali Dreiser Bambolé. Bändissä normaalia rumpusettiä soitti ja myös komean soolon esittänyt Juan Castro. Näiden kolmen lyöjän yhteistyön tuloksena syntyi loistavasti toiminut rytminen pohja, jolle muun bändin oli hyvä rakentaa.
Solisteista hurjin oli kuitenkin tenorisaksofonisti Carlos Hernandez, jolta puolitoista tuntia kestäneen konsertin aikana irtosi useita komeasti rakennettuja soolojen edetessä jatkuvasti kierroksia lisänneitä suorituksia. Mies on ilmiselvästi maailmanluokan muusikko. Useimpien kuubalaisten trumpetistien tiedetään tykkäävän soittaa kovaa ja korkealta. Afrokuubalaisissa sanansaattajissa soittava Reinaldo Álvarez poikkeaa valtavirrasta, sillä hyvin tukevalla soundilla soittanut mies ei juuri hurjastellut korkealla, vaan soitti yhtyeen muiden muusikoiden esityksiin verrattuna varsin maltillisia ja tyylikkäitä sooloja.
Konsertin show-puolesta vastasi Chuchon sisko, tuhtia soul-mamaa muistuttava Mayra Valdés, joka yleisökosiskelunsa ohella on taitava laulaja, mikä tuli erityisesti esiin virtuoosimaisissa scat-osuuksissa.
Dynamiikkaansa jatkuvasti vaihdellut  Chucho itse taas on mainio pianisti, jonka soitossa on monenlaisia aineksia. Lyyrisempien jaksojen ohella hän tarjosi vahvasti perkussiivista, tyylillisesti jonnekin Duke Ellingtonin ja Cecil Taylorin välimaastoon sijoittuvaa soittoa.
Kiva, että täpötäysi teltta otti innolla vastaan tällaisen, vahvasti jazzpitoisen musiikin eikä mankunut Buena Vistaa.
(kuvalähde:vibesfromthecostas.blogspot.com)

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti