Halloween Blues 2010 Vaasassa oli jälleen sykähdyttävä elämys. Pääasiassa pohjoismaisin voimin rakennettu blues 'n roots -tilaisuus oli venytetty useammalle päivälle ja jaettu teemoittain. Torstaina legendaarisen Fabulous Thunderbirds-yhtyeen harpisti/laulaja Kim Wilson kävi antamassa all stars -joukkueensa kanssa vakuuttavan näytteen bluesista aidoimmillaan. Perjantain aiheena oli rockabilly ja rock & roll, pääesiintyjä tukholmalainen The Domestic Bumblebees. Lauantai oli taas omistettu bluesille, joka toteutui pääasiassa suomalaisvoimin.

Ruotsalainen The Domestic Bumblebees oli nuorekas, vetreä ja erittäin osaava ryhmä, bändinä tiukka ja soitto kurinalaista. Ohjelmisto ylsi 50-luvun rock & rollin ja rockabillyn rajojen yli, aina Stevie Ray Vaughaniin saakka. Tai California, here I come - siis varsin laaja skaala, mutta kyllä toimii.

Yhtyeen keskushahmo on hyvin kompetentti ja monipuolinen kitaristi Daniel Kordelius. Rock-illan kitaristeista hän uskaliaimmin pudotteli skaalan vierestä tai selkeästi sen ulkopuolelta hyödyntäen mm. kromaattisia asteikkoja. Trion show oli kuumeisen kiihkeä, mutta samalla rautaisen ammattimaisesti hallittu.

Joskus hieman hämmentää tämä ruotsalaisten huumori; bändin nimi suomeksi olisi "kotimaiset kimalaiset". Ehkä se on ironiaa? Joka tapauksessa tämä vireä ryhmä on aivan loistava bändi.

Kuusivuotinen historia on hitsannut bändin tiiviisti yhteen. Rumpali Johan Svensson valloitti keveällä, ja samalla täsmällisellä svengillään ilmentäen myös samalla suurta musisoinnin tuomaa nautintoa.

Bändi muodostettiin alun alkaen Danny & The Cappersin jäsenistä. Aie ei ollut pitkäaikaiseen rokkaamiseen, mutta niin siinä vaan kävi ja hyvä näin. Kotisivullaan yhtye kertoo rock & rollin tekevän hyvää sielulle. Tänä iltana se ainakin teki.

 

Suomi-rytmit vahvoina

Suomalainen Mike Bell & The Belltones on todellinen kaamoksentorjuja! Bändi seuraa kiinteästi Carl Perkinsin, Eddie Cochranin ja muiden 1950-luvun virtuoosien innoittamana ja yleensä orginaalistuffin parissa. Bändi on vahvimmillaan juuri rockabillyn parissa, mutta hallitsee tyylilajit aina kantriin, rock & rolliin ja rautalankaankin asti.

Rockabilly sai ehkä takavuosina turhan korostuneen "teddy bear"-pehmosisällön (Teddy & The Tigers ym. neronleimaukset), mikä on pelkkä sivujuonne. Rockabilly on tulvillaan takametsien uroiden rosoisuutta, maskuliinisuutta uhoa ja vaivoin piiloteltuja seksuaalisia tarpeita - turhauma "siitä, kun ei saa", vain kätketään toisinaan kainoihin söpöstelylauselmiin.

Mike Bell (Miikka Siira) itse on verraton kantrilaulaja ja rockabillyn taivuttelija. Tauotukset, laulun kaikuefektin ylikorostus ja "kukkoäänet" tekevät tästä "holler and shout"-jutusta julmetun hauskan.

Ricky Nelsonin harvoin kuultua ohjelmistoakin oli tilaisuus nautiskella, kuten I need love. Cliff Richardskin oli mukana, ainakin kuvaannollisesti.

Kitaristi Timo Kalijärvi veti kirkkaalla perusäänellä, ilman efektilaitteita hulppeaa kitarafilliä, ja piti soolot kohtuumittaisina. Tyylilajiin kuuluu asetelma: baljon biisejä, vähän sooloja.Ovelaa koukkua sateli väsymättä, lyhyitä ja intensiivisiä sooloja ja hän pisteli vielä nokkelaa huumoriakin (mm. Bill Haley & Cometsin Rock around the clock -sooloparafraasi väärällä biisillä).

Pääasiassa materiaali oli yhtyeen uudelta albumilta Scream & holler, mihin yleisöä kehotettiin viipymättä tutustumaan.

Kotimainen The Housewreckers on perustettu jo 1982, nimellä Black Devils. Monien vaiheiden jälkeen ollaan yhä vauhdissa ja nimeä on luotu aina Japania myöten.

Kitaristi Teukka Aalto kumppaneineen antoi Vaasassa palaa "kuin viimeistä päivää", ja veti show'n nimensä mukaan ("Talotuhoojat"). En ole aivan varma, jäikö Royal Night Clubista mitään jäljelle. Aito rockabilly on sellaista.

Aalto on silminnähtävästi innoittunut Brian Setzeristä, jota hän hieman muistuttaakin. Housewreckers veti hengästymättä pitkän ja kerrassaan tolkuttoman setin. Erityisesti kontrabasisti Janne Anttonen oli tempaava, raahaten ison soittimensa välillä yleisön sekaankin. Hän soitti bassoaan hieman myös pystyssä, mutta useimmin alla maaten tai päällä seisoen.

Kontrabasso oli illan tyylilajin vaatimusten mukaisesti ainoa hyväksytty basso, ja sitä soitettiin kautta linjan perkussiivisesti, eli ei pehmeällä pizzicato-otteella, vaan kieliä reippaasti läiskytellen mensuuria vasten. Tässä kovassa seurassa Anttonen oli ylitse muiden.

Aallon & Anttosen symboliset "soitinorgiat" näissä oloissa panivat väistämättä yhtymään ruotsalaisiin - siis tarkoitan yhtymään heidän mielipiteeseensä, että rock & roll tekee hyvää sielulle!

Housewreckersien vauhdin hurmassakaan vääriä ääniä ei päässyt mukaan. Hirmuinen svengimies, rumpali Hape, piti temmon kasassa kiihkeissäkin tilanteissa. Aivan ainutlaatuinen show ja vaasalaisyleisön kaikinpuolinen suosikki!

 

Bluesillassa tunnelmaa

Jo' Buddy & Down Home King III (Jussi Raulamo & Tyko Haapala), olivat lauantain bluesillan avausakti. Sähkökitara, perusrumpusetti ja pieni kitaravahvistin olivat vanhaan tapaan duon metodi.

Originaalitunnelma mustan musiikin juurilta välittyy vahvana; down home blues, negro spirituaalit, boogie woogie ja nimeksi vanhaa jazziakin. Raulamo soittaa hyvällä soundilla, mutta nautittavuutta koettelevat soiton suuret vapausasteet.

Raulamon nasaali lauluääni, Haapalan "jokamiehen groove lyöntitekniikka" ja sopivasti vaihteleva repertoaari tekevät setistä kuitenkin nautinnollista kuultavaa - jos ei välitä takertua yksityiskohtiin. Kunnioitusta ansaitsee kaverien itseluottamus.

Micke & Lefty feat. Chef on varsin tuore puoliakustinen trio, mutta soitannollisesti kypsä ja ilmiömäisen taitava. Bluesin ohella tämäkin yhtye tutkii amerikkalaisen musiikin lähteitä ennakkoluulottomasti ja monipuolisesti (bluegrass, kantri, rytmiblues jne.).

Micke Björklöf, joka on tunnettu säkenöivänä huuliharpistina, keskittyy tässä triossa lyömäsoittimiin ja lauluun. Patteri oli uteliaisuutta herättävän pienimuotoinen ja omintakeinen, mutta tahti sillä säilyi ja svengi syntyi.

Kitaristi Lefty Leppänen tunnelmoi tällä kerralla akustisella kitaralla kerrassaan uskomattomia slide- ja näppäilylicksejä. Monivivahteinen soitto oli kuitenkin kautta linjan sisällyksekästä, ei siis pelkkää teknistä briljanssia. Leftyn eräänlainen "tavaramerkki", eli oivallinen "rytmin vierestä"-soitto oli tallella.

Uusi basisti Chef, eli Miikka Kivimäki Seinäjoelta, on tehnyt nimeä hard rock-piireissä (mm. armoton seinäjokelaisjyrä Black Passat). Nyt kävi selville vastaansanomattomasti, että hän on myös ilmiömäinen showmies ja vahvasti eläytyvä laulaja. Vow! Ei voi muuta sanoa!

Ennen musisoinnin alkua oli tilaisuus nähdä bändin surrealistinen ja mielenkiintoinen Up the wall­ -video.

 

 

Hieno loppunousu

Tomi Leino Band vastasi illan blueshuipennuksesta. Kitaristina Leino on omimmillaan mollibluesin soittajana, vaikka hallitseekin sähköisen bluesin laidasta laitaan. Hänen oma tyylinsä säilyy koko ajan, silti hän soittaa toistamatta itseään.

Leino hallitsee pentatoniset bluesskaalat täydellisesti - jolloin niistä voi aina silloin tällöin poiketakin halutessaan karakterisoida biisin tai tyylisuunnan omaleimaisuutta. Hypnoottinen John Lee Hooker-boogie huipensi illan tunnelmat.

Yhtyeen vieraana oli ruotsalainen huuliharppumaestro ja todella pätevä vokalisti, Harmonica Henryn. Minulle tämä oli ensimmäinen tilaisuus nauttia Henryn musisoinnista, ja mielistyin kaveriin oitis. Kyseessä on jo paljon soittanut ja kokenut konkari, ja ruotsalaiseen tapaan sydämellinen herrasmies.

Henry (Jan Sjöström) villitsi rennolla otteellaan vaasalaisyleisön hetimmiten. Outoa, miten nuo veteraanit pistävät yleisön päät sekaisin ilman savupommeja, valoshow'ta ja muuta rekvisiittaa!

Sinisten nuottien taivuttelu sykähdytti niin perinteisellä bluesharpulla kuin kromaattisellakin soittimella. Henry viljeli osaavasti myös bluesille epätyypillisiä yhteissointeja kitaran kanssa, ja nekin kuulostivat upeilta.

Leinon yhtye teki tarkkaa ja ammattitaitoista työtä Henryn taustalla. Traditionaalista Chicago-bluesia on harvoin tilaisuus kuulla eurooppalaisittain näin innostavasti ja oikeaoppisesti.

Vaasan mainioita jamipaikkoja ja after party-mestoja olivat O'Malleys-pubi ja Amarillon ravintola, jossa mm The Valkyrians viihdytti ska-rytmein,

Halloween Blues Vaasan Royalissa, Amarillossa ja O'Malleyssa torstaina, perjantaina ja lauantaina.

Rock'n Roll-ilta Royal Night: Mike Bell & The Belltones The Housewreckers, The Domestic Bumblebees

Bluesilta lauantaina: Jo' Buddy & Down Home King III, Micke & Lefty feat. Chef, Tomi Leino Band feat. Harmonica Henry.

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti