Ajatus tehdä tribuuttibändi orkesterille, joka täyttää 100 vuotta 27 vuoden kuluttua on nerokas, varsinkin kun esikuva kuuluu jazzmusiikin merkittävimpiin. Kollektiivisen improvisoinnin käsite ja tapa työstää melodiaa perustuu Louis Armstrongin Hot Five ja Hot Seven - kokoonpanojen legendaarisiin levytyksiin, joita jokaisen jazzmuusikon pitäisi silloin tällöin palauttaa mieleensä.

Viisikon instrumenttivalikoima koostuu kolmesta puhaltajasta ja komppiparista, joista toinen soittaa pianoa ja laulaa ja perusrytmistä vastaavasta banjosta, seitsikkoon lisättiin sitten basso ja rummut, mutta se onkin sitten toinen tarina.

Vuotalon konsertti-ilmoitus (11.12.2010) oli laadittu siten, että paikan päälle hankkiutuessani mielessä pyöri ajatus, mitähän tästäkin tulee. Suomalaiset huippujazzarit raiskaamassa klassisen jazzin perusteoksia. Onneksi pelko oli turhaa. Amerikkalaisesta laulukirjasta kuultiin vain Basin Street Blues ja sitten päästiin asiaan. Ohjelmisto koostui instrumentaaleista ja laulunumeroista. On aina hauskaa kun tuttuja klassisen musiikin teemoja sovitetaan jazzkielelle. Taitavat soittajat osasivat hommansa.

Jazzin pitää kuitenkin kehittyä ja etsiä uusia suuntia. Vanhasta voi aina varastaa ja niin oikeastaan täytyykin tehdä. Tällä kertaa sävelkieli oli 20-luvulta, teemat 1900-luvun jälkipuoliskon suomalaista sävelaarteistoa ja laulettua. Tutut iskelmät, kansanlaulut pop-biisit taittuivat tältä ryhmältä erinomaisesti. Mollisoinnut yhdistettynä kollektiiviseen improvisointiin ja ihastuttavaan lyriikan esittämiseen tuottivat salin täydelle yleisölle huomattavan nautinnon.

Hot 5:ssä soittivat Antti Riissanen, Risto Salmi, Tero Saarti, Tuomas Kauppi ja Jussi Lampela ja laulusta vastasi Johanna "Lil" Iivanainen. Huippumuusikot olivat sopineet pelisäännöistä ja siitä, että tässä kattauksessa niukkuus on runsautta. Nuottitelineellä oli "toivelaulukirjoista" kopioidut rungot ja niiden perusteella ilta eteni. Peruskomppi oli banjon ränt-ränr-ränr-ränt, pianon vasen käsi synkopoi silloin tällöin ja luoden puhaltajille perustaa. Vapautunutta soittoa, jonka juuri tällainen rytmipohja mahdollistaa.­

Johanna oli valinnut ohjelmistoon omia mielikappaleitaan ja monen niistä oli sävelletty mollisävellajeihin. "Tein minä pillin pajupuusta- Siks oon mä suruinen- Kun kylätie on hiljainen-Kullan ylistys- Suomi putos puusta- Ja kaikki oli ihanasti rempallaan- Tähtilampun alla-  Syksyn sävel- Sä muista minua silloin- Jos ett sä soita- Älä koskaan ikinä muutu- Syys surumielinen". Tuttuja kappaleita, muista yhteyksistä tosin. Syys surumielien jopa melkoinen löytö, sävel Veikko Samulin ja sanat Junnu Vainion (kannattaa tsekata juuputkesta).

Johanna oli jo vuonna 2002 Louis Armstrong -palkinnon arvoinen. Vuodet ja tämä konsertti ovat osoittaneet,  että valinta oli oikea. Tämänkertainen esiintyminen oli vapautunuta, suloista ja yleisölle hyvää mieltä tuottavaa. Ja ennen kaikkea kollektiivista yhteissoittoa kussakin hetkessä, kommunikointia muiden muusikoiden ja yleisön kanssa.

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti