Saariselkä
20. - 21.01.2012





















| Jukkis Uotila Band Jazzliiton kiertueella Lappeenrannassa |
| Konserttiraportit |
| Matti Korhonen |
| 26.03.2011 18:56 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Lappeenranta Jazz Club järjesti 24. maaliskuuta Suomen Jazzliiton kiertueella olevan Jukkis Uotila Bandin konsertin Ravintola Kolmessa Lyhdyssä. Jukkis Uotila oli kasannut bandinsa suosikkimuusikoistaan. Jukkis soitti itse pianoa, perkussioita soitti Jukkiksen kanssa yli kolmekymmentä vuotta yhteistyötä tehnyt Mongo Aaltonen, rumpuja Jussi Lehtonen, tenorisaksofonia Joonatan Rautio sekä bassoa Juho Kivivuori.
Kuulimme viime vuonna viisikymmentä vuotta täyttäneen pohjoismaiden ensimmäisen jazzprofessorin Jukkis Uotilan säveltuotantoa mm. seuraavat kappaleet; Tranquility, American Tabloid, The Feel, Wayne, Quiet, Til Then sekä Avenida. Kuulimme myös No Regrets, Too High sekä lopuksi Jussi Lehtosen säveltämän Chillin´. Kahden setin aikana kuulimme hienoja sooloja kaikilta soittajilta, mutta pääosissa olivat kuitenkin Jukkis Uotila ja Joonatan Rautio, josta on kehittynyt yksi Suomen tämän hetken swengaavin periteitä kunnioittava tenorisaksofonisti.
Vauhdikkaan ja rytmikkään kompin takasivat Mongo ja Jussi sekä nuori lahjakas basisti Juho Kivivuori. Parasta jazzia kaakonkulmilla tänä vuonna.
Keskustele / Kommentoi |
| Viimeksi päivitetty 26.03.2011 19:26 |
![]() | Tänään | 285 |
![]() | Eilen | 4138 |
![]() | 05.11.2008 lähtien | 1903738 |