SBSC, Pohjanmaan Blues Brothers & Chicks, on menevää ja osaavaa svengijengiä

Soulin ja bluesin yhdistelmä on vaikea laji, mutta parhaimmillaan se tuottaa huippuelämyksiä ja on samalla myös mieletöntä bilemusiikkia, kuten mainiosti tapahtuu mm. elokuvassa Blues Brothers. Uusi yhtye Etelä-Pohjanmaalta Soulful of Blues with Soul Chicks and Downtown Horn on uusi, hillitön joukko Seinäjoen seudulta ja astuu vaativaan tyylisarjaan.

SBSC inspiroituu kovista tekijöistä ja jo klassikoiksi muodostuneista hiteistä. Tällaisia ovat mm. Keef Hartley (Pacific Coast Thunderball), Joe Cocker (Unchain my heart, Mad Dogs & Englismen-ajoilta), Eddie Floyd (Knock on wood) ja Sam & Dave (Hold on I'm coming). Blues Brothersien avausbiisi Everybody needs somebody to love on muodostunut seinäjokisillekin kuin itsestään tunnariksi.

Varsinaista bluesosastoa yhtyeellä edustavat mm. kitaralegenda B.B. King (mm. How Blue can You get ja tulkinnallisesti erittäin vaativa The Thrill is gone). Eric Claptonin tuotantoa on myös treenattu ahkerasti (mm. Furher up on the road, Blow wind, blow ja Before you accuse me). Klassikoita tietenkään unohtamatta; Hoochie Coochie Man, Sweet home Chigago, Dust my broom jne.

Yhtyeen jäsenet ovat alan konkareita ja edustavat vahvaa rytmimusiikin osaamista. Yhteistä soittotaustaa löytyy Seinäjoella aktiivisesti 1970- ja -80-luvuilla vaikuttaneista yhtyeistä: Mega, Power House, Hard Rock Sallinen, ja ehkä eniten amatööriyhtyeitten entinen Suomen mestari Super Suikkis ja sitä seurannut Bestsellers' Orchestra.

Suikki itte, eli trumpetisti ja studiomestari Suikki Jääskä on voimahahmo tämän uudenkin yhtyeen taustalla - Suikki on mies, joka toi puhallinmusiikin rockiin Etelä-Pohjanmaalle. Tuolloin vallalla olivat perinteinen tanssimusiikki ja kitarayhtyeet. Ison orkesterin uudelle lähdölle maestro Jääskä antoi alkusysäyksen kokoamalla Seinäjoella toimivan Rytmi-instituutin 20-vuotisjuhlaan Suikki Reunion- nimellä kulkeneen SuperSuikkis ja Bestsellers Orchestran entisistä soittajista muodostuneen ryhmän.

Rumpali Jussi Kaukosalo on soittanut molemmissa yhtyeissä. Paluumuuttajana Seinäjoelle hän alkoi jo kymmenisen vuotta sitten aktiivisesti etsiä vanhoja soittokavereitaan kasaan soittaen aluksi pienemmällä kokoonpanolla. Kärsivällisyys yleensä palkitaan, ja niin nytkin.

- Soiteltiin muutama vuosi pienemmällä kokoonpanolla kaikkea meitä kiinnostavaa "vanhan liiton kamaa" ja tehtiin muutamia keikkojakin Seinäjoella ja lähiympäristössä, Jussi kertoo.

Legendaarisessa musiikkiravintola Almassa pidetyn keikan jälkeen miehille oli tullut elämyksellisesti fiilis, ettei hommaa kerta kaikkiaan voi jättää tähän ja niin kokenut rumpali alkoi pistää ryhmää uudestaan kokoon. Ehkä tässä poltteessa on jotakin Blues Brothersien "Mission from God"-henkeä, ja sellainenhan ei ole koskaan miinus. Itse asiassa sellaista henkeä on nykyisin aivan liian vähän enää missään.

Huoliteltua työtä

SBSC on treenikuuntelun ja demolevynsä perusteella mainio svengijengi, mutta se tekee myös erittäin huoliteltua työtä. Kokenut musiikin monitoimiammattilainen Jorma Pellinen Seinäjoelta tekee bändille sovituksia. Pellinen on alan guru ja itsekin monta soitinta hallitseva soittaja.

-Alkuperäiset biisit on usein kirjoitettu neljälle puhaltimelle, ja nyt ne on tehty kolmelle. Tämä kombinaatio trumpetti, tenorisaksofoni ja baritoni tuntuu natsaavan hyvin yhteen. Lisäksi osaa on jouduttu transponoimaan, mikä sekin on aina haaste muusikoille, Jussi kuvailee.

Transponointihan tarkoittaa käytännössä yleensä sävelmän muuttamista alempaan sävellajiin kuin mihin se on alkujaan nuotitettu tai mistä se on alun perin levytysversiona kuultu. Intervallisuhteet luonnollisesti säilyvät samoina, joten sävelmän tunnistettavuus ei muutu, vaikka se soikin matalammalta taajuudelta.

Sävellajien tunnelmissa on silti suuriakin eroja, minkä vuoksi erityisen eksaktisti - jämptisti ja herkkätuntoisesti - tietyn sävellajin tunnelmaan perustuvan sävelmän esittäminen toisessa sävellajissa on riski ja vaatii taitavan tekijän. Transponointi vie lähes poikkeuksetta kitaristin ja basistin uusien sormitusten ja haasteiden eteen, koska useinkaan vapaita kieliä ei uudessa asemassa enää voi hyödyntää kuten ennen. SBSC vaikuttaa selvinneen hyvin tästäkin haasteesta.

- Pyrimme tietysti mahdollisimman autenttiseen, eli "pesunkestävään" soundiin, mutta kyllähän jokainen aikakausi tuo musisointiin oman lisänsä. Emme kikkaile, mutta emme liioin kieltäydy käyttämästä nykyajan efektilaitteita - kyllä ne olisivat Sam & Davellekin kelvanneet, jos niitä olisi silloin ollut saatavilla... Jussi maalailee.

Rytmiblues ja soul ovat saaneet viime aikoina suomalaisissa bändeissä aikaan jonkin verran kohinaa ja yritystä, mikä on tietenkin myönteistä. Kuitenkin joku "koukku" tai "juju" tuntuu löytyvän tuon 60- ja 70-lukujen "Motown-hurmion" oikeasti kokeneista muusikoista.

- Kyllä vaan. "Vanhan liiton" kamaa me paiskataan kauhealla asenteella ja fiiliksellä! Silloin todella tehtiin biisejä eikä mitään jollotuksia! Mielenkiintoisia riffejä pitää olla, niistä rytmimusiikki elää ja hengittää, Jussi hehkuttaa.

Motown-soundi - joskaan se ei ole bändin ainoa inspiroija - vaatisi aina tyttöduon tai -trion taustachoruksia vetämään. Noona Niemelä ja Laura Hirvivuori löytyivät Muusikkonetin kautta, Jussi kävi kerran kuuntelemassa heitä karaokessa ja asia oli sillä selvä.

Naislaulajia haettiin aluksi juuri taustalaulajiksi, mutta varsin pian osoittautui, että heillä on edellytyksiä toimia myös solisteina. Noona  soolonumero Respect (Aretha Franklin-bravuuri) ja Lauran yksinlaulu River deep Mountain High (Tina Turner-spesiaali) ovat haasteellisia numeroita kenelle tahansa naisvokalisteille - suuriakaan haasteita ei siis pelätä.

SBSC tuo kuultavaksi musiikkia, jota nykyisin ei kuule enää juuri missään. Nykybändit eivät sitä juuri tunne, eikä suurin osa edes osaa soittaa sitä, ja radiokanavat syytävät eetteriin ajankohtaista listatavaraa.

- Oikeasti ne biisit ovat meidän suurten ikäluokkien kamaa, me saadaan niistä kicksejä samoin kuin yleisökin! Uskon, että varmasti nuorempikin ryhmä tajuaa näiden oivallisten biisien päälle.

Rytmimusa menee täydestä kaikilla... Jussi sanoo.

Esiintymispaikan ja aivan erityisesti lavan, tai stagen, kuten nykyään kuulua sanoa, bändin suurehko koko asettaa hiukan rajoituksia, ryhmä kun ei ihan pieneen tilaan sovi. Melkoinen määrä kalustoa ja valoa yms. materiaalia näyttää myös kulkevan mukana.

Bändin PA-laitteet tekevät vaikutuksen lavoja ahkerasti kolunneeseen musiikin kuluttajaankin. Kaiutinsysteemit ovat pääosin Peaveyn ja Fenderin tehokaappeja, suomalainen FMI Forsten Music Industrin käsityönä tehty sound tracking 24 kanavalle.

Hammond-urkujen uusi malli, joka yhdistää vanhaa putkitekniikkaa moderniin bittimaailmaan, on myös soitinarsenaalissa. Baritonisoolojakin on luvassa, mikä rytmimusiikissa on ylen harvinaista.

Pienillä klubeilla ei välttämättä aina löydy riittävän tehokasta voimavirtaakaan, jota SBSC:n kaltainen iso ryhmä vaatii.

- Tärkeä yksityiskohta meille on, että monitorointi on tehty jokaiselle soittajalle erikseen, ja sitä ei voi ohjata pääpöydästä, eli lavamiksaaja hoitaa sen, Jussi huomauttaa.

Lavalle muusikon mieli

Keikkakesä SBSC:lle joka tapauksessa näyttää lupaavalta, Isonkyrön Pukkilansaari Bluesista aloitetaan ja siitä päästään vauhtiin. Lavalla bändin veri punnitaan - garage-bändit ovat asia erikseen.

- Ei me joka paikkaan voi edes yrittää, eikä sellaiseen ole tarvettakaan; tämä kun ei ole mikään "rutiinibiiseillä fyrkat pois- juttu". Sitä paitsi meillä on suunnattoman kivaa tehdä tätä juttua! Vuodet katoavat mittarista aivan kohisten... Jussi vakuuttaa.

Jussi Kaukosalo on toiminut SBSC:n kokoon muokkaajana ja rekrytoijana. Yhteistä linjaa on kuitenkin haettu ja muokattu yhdessä, johtajuus on hajautettu. Jonkun pitää silti aina ottaa järjestelyt haltuun ja ottaa enemmän vastuuta kuin muut, jotta homma on organisoitua ja saadaan sopimuksia aikaan.

- Onnistuin löytämään loistavat ihmiset, joilla sielussa palaa edelleen ja joilla on soittotaito tallella - ja sitä taitoa on vielä kehitettykin. Nyt ollaan tosissaan liikkeellä, Jussi toteaa omaa rooliaan vähätellen.

Aluksi tarvittiin pieni tyylinhaku ja treenikierros, koska tätä ankaraa tavaraa ei ole soitettu vähään aikaan. Epäilemättä "sielussa soi" kuvaa hyvin yhtyeen asennetta. Omaakin biisimateriaalia tehdään, mutta samaan henkeen kuin coveritkin. Sen osuutta kasvatetaan pikku hiljaa.

Vanhan liiton soulia sekä bluesia siis vedetään armottomalla asenteella, mikä onkin se ainoa oikea tapa tehdä rytmimusiikkia.

Nykymusiikissa ei tahdo olla paloa eikä potkua, mistä on helppo vakuuttua katsomalla vaikka Jools Holland Show Ylen Teemalta.

- No, meillä sitä ainakin löytyy! Tätä musiikkia ei voi vain soittaa - se on itse elettävä, Jussi tiivistää.

Bändillä on myös monipuolinen kontaktiverkosto rytmimusiikin ammattilaisiin. Odotettavissa on siis yllätysvieraita bändin keikoille, joten ollaanpa tarkkana senkin suhteen.

Soulful of Blues with Soul Chicks and Downtown Horn lineup:

Jarmo Kettunen, trumpetti; Aki Kivimäki, baritonisaksofoni; Pekka Hirvonen, tenorisaksofoni.

Komppi: Jussi Kaukosalo, rummut; Veli Ilkka, bassokitara; Mikko Jääskä, kosketinsoittimet; Jare Renko, kitara ja laulu; Jorma Heikkilä, kitara ja laulu. Noona Niemelä, laulu; Laura Hirvivuori, laulu.