Konsertin avauspuheessaan Korppoo Jazz organisaation puheenjohtaja Bosse Mellberg kertoi kulttuuripääkaupunki projektin musiikillisten järjestelyjen alkaneen 2009 puolella.

Kun Loisto-konsertti sarjan järjestelyistä päästiin sopimukseen ja tiedettiin Korppoo Jazzin osuus järjestelyistä, niin Bosse halusi viedä konsertit kaupungin ulkopuolisen saaristoalueen tunnelmalllisiin kirkkoihin ja kappeleihin.

Musiikillinen suuntaus tuli samalla ratkaistua, haluttiin päästä perimmäisten kysymysten äärelle ja päädyttiin jonkinlaisen sakraalijazz konserttien sarjaan. Konsertit aloitettiin Jurmosta ja perjantain konsertti Hirvensalon taidekappelissa oli viides ja viimeinen esitys. Huomionarvoista oli myös se, että konserttien sisäänpääsymaksusta lahjoitettiin 3 euroa Saaristomeren suojeluun.

Saksofonisti Jukka Perko tuli suuremman jazzyleisön tietoisuuteen ensimmäistä kertaa Pori Jazzissa kesällä 1986, olessaan vasta 18 vuoden ikäinen. Seuraavana vuonna hän oli jo mukana Dizzy Gillespien 70-vuotisjuhlakiertueella soittamassa. Tästä on kulunut reilut 20 vuotta ja sinä aikana Perko on ehtinyt tuottaa paljon merkittävää musiikkia jazzin saralla. Levylle on taittunut niin virsiä kuin Olavi Virran musiikkia jazzhenkisesti sovitettuna. Maan läheisyys on ollut merkittävän isossa roolissa hänen sävellyksissään, tästä ovat hyvänä esimerkkinä albumit Kaanaanmaa ja Maan Korvessa.

Pienien yhtyeiden kanssa tehdyt kirkkokonsertit ovat olleet myös hänen tavaramerkkejä. Bossen oli siis aika helppo tehdä ratkaisu ja hän aloitti neuvottelut Perkon kanssa esiintymisistä.

Teemu Viinikainen on yksi tämän hetken työllistetyimmistä jazzkitaristeistamme, hänen taidot tulkita jazzin eri alueita on jo moneen kertaan todettu erinomaiseksi monissa kokoonpanoissa. Hänen soitossaan on rohkeaa heittäytymistä kulloiseenkin esitykseen. Hänen vahva eläytymisensä ja keskittymiskykynsä soittotilanteeseen on silmiinpistävää. Hänellä riittää energiaa tehdä tulkintoja kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Hänen soitossaan elää akustisen jazzin perinne etusijalla, mutta hänelle ei ole vierasta tarpeen mukaan käyttä myös sähköistä ilmaisua. Eilisen tapaisessa konsertissa hänen soittamisen helppous ja herkkyys pääsivät hyvin oikeuksiinsa. Kuulijan kuuloaisti lepäsi rennosti hänen kitaroinnin tahdissa.

Jarmo Saari on varsin erilainen kitaristi kuin Viinikainen. Hän on eräänlainen luova kokeilija, jolle ennakkoluulottomat irtiotot eivät ole harvinaisia. Ne ovat erikoisia ja tavallisuudesta poikkeavia, joissa on tietynlaista seikkailijan riskinottoa. Hänelle ei ole vierasta esittää musiikkia laidasta laitaan. Kokeellinen, sähköinen, elektroniikalla kyllästetty, teknologinen musiikki on hänelle tuttua. Saari tunnetaan Solu-projektistaan, minkä puitteissa hän on tyhnyt kolme soolo levyä.

Tämä Perkon uusi pienyhtye Avara, kolmen toisistaan perusominaisuuksiltaan poikkeavan muusikon yhteisprojekti, loi mielenkiintoisen kokonaisuuden. Yhtye sukkuloi sellaisen musiikin parissa, minkä esittämiseen juuri kirkot ja kappelit ovat sopivia paikkoja tulla kuuntelemaan harrasta maisemanmaalausta jazzmusiikin keinoin. Hirvensalon kappeli oli käytännöllisesti täynnä, kun paikalla oli yli sata kuulijaa.

Saksofonisti Jukka Perkon virsiversiot ovat puhutelleet kuulijoitaan jo vuosikymmenen ajan. Hänen käsittelyssä virret ovat saaneet uuden elämän. Virsien luonne ei kuitenkaan ole muuttunut, niistä huokuu se kaikkein tärkein, harras pyhyys. Illan konsertissa saimme kuulla seitsemän virttä, osa vanhaa, osa aivan tuoretta, osa esitettiin uutena sovituksena. "Suvivirsi", "Herra hoitaa, paimentaa", "Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan", "Kaitse Jeesus paimen hyvä" seurasivat toisiaan. Jotta löytää itsensä, pitää ensin eksyä, totesi Perko välispiikissään. Kaanaanmaa levyltä tuttu "Suojelusenkeli" oli saanut uuden version, jonka Perko aloitti hieman harvinaisemmalla soittimella, suoralla alttosaksofonilla. Puhalluksessa oli henkevän puhdasta voimaa, tiukkaa luonnollisuutta, mikä meni suoraa päätä selkäytimeen ja sai aikaiseksi rauhan tyyssian. "Kosketa minua henki", mikä voisi yhtä hyvin olla kosketa minua "svengi", totesi Perko. Yleisö istui hiiren hiljaa keskittyneenä tämän hartaan hiljaisen ja kauniin musiikin ääressä, sydän vain tykytti rinnassa. Tilaisuus olikin hyvä päättää virteen "Herraa hyvää kiittäkää". Sen jälkeen voitiinki jo aloittaa raivoisat suosionosoitukset.

Perko itse on sanonut soittamisen ja säveltämisen aina olevan jonkinasteista tasapainottelua täydellisyyden tavoittelun ja keskeneräisyyden hyväksymisen välillä. Keskeneräisyyttä ei ainakaan tästä konsertista löytynyt, se oli enemmänkin täydellisyyttä hipova omassa luokassaan.

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti