Saariselkä
20. - 21.01.2012





















| 10.Vallijamit Taavetissa |
| Konserttiraportit |
| Matti Korhonen |
| 11.07.2011 16:32 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Luumäkiseuran ja TaavettiSwingin 10. Vallijamit soitettiin 9. heinäkuuta Taavetin historiallisilla Valleilla.
Kapellimestari Raimo Henrikssonin johtama Loviisa Big Band solisteineen valitsi vuoden tapahtumakseen Vallijamit ja pääteemakseen In Miller Mood. Orkesterijohtaja Millerin tutuksi tekemät kappaleet soivat komeasti vallien sydämessä helteisessä säässä. Mainio juontaja Raimo Henriksson kertoi, että aikanaan Miller saavutti enemmän ykkössijoja kuin Beatles konsanaan. Kun iso juhlava orkesteri aloitti American Patrol- teemalla, väki vaipui muistoihinsa. Avaus oli vahva ja nostalginen. Seuraava balladi Serenade in Blue edusti kauniimpaa Milleriä.
Kolmas meksikolaisvaikutteinen Perfidia esitteli meille tyylikkäästi ja tarkasti laulaneen lauluyhtye Lovisetten. Yhtyeessä lauloivat Pia Lindvall, Satu Saarikko, Tom Nyman sekä Patrik Eriksson. Pia Lindvall lauloi myös soolona kappaleet Embraceable You sekä The Nearness of You. Lomakauden ollessa parhaimmillaan big bandiin löytyy aian hyviä tuuraajia. Arto Alaspää soitti trumpetilla Kaksi Ruusua- kappaleen ja lauloi reippaaan Just a Gigolon sekä Sinatran tunnetuksi tekemän My Way. Taavetissa tuttu pasunisti Pekka Leander tunnelmoi pasuunalla, joka oli myös Millerin soitin, I´m Gettin` Sentimental Over You.
Vahva komppi pianisti Niilo Isomäki. basisti Sampo Tiittanen ja rumpali Heikki Lehtonen pääsi oikein esiin, kun Lovisette lauloi upeasti kappaleen At Last. Myös Raimon Henrikssonin pitkäaikainen soittokaveri Hannu Sopanen vahvisti trumpettisektiota. Kuulimme myös kappaleet St. Louis Blues March, In The Mood, Pennsylvania 6- 5000, Don`t Sit Under The Apple Tree sekä päätöksenä hurmaavan Moonlight Serenaden. Luumäen kunnan edustajat Terttu Heimala ja Hilkka Suoanttila yllättivät järjestäjät ja kukittivat kesäkassien myötä heidät kiitokseksi 10 vuoden talkootyöstä musiikin parissa ja vallien tunnetuksi tekemisessä. Tuottaja Juha Nevalainen luovutti järjestäjille viime vuoden Vallijameista kuvaamansa DVD:n.
Keskustele / Kommentoi |
| Viimeksi päivitetty 11.07.2011 17:00 |
![]() | Tänään | 584 |
![]() | Eilen | 4138 |
![]() | 05.11.2008 lähtien | 1904037 |