Kymmenen vuoden ikäero näkyi ja kuului selvästi Helsingin Huvilateltan konsertissa, jossa tähtinä oli kaksi veteraani-ikäistä muusikkoa, Allen Toussaint (73) ja Mose Allison (83). Yksinään esiintynyt Toussaint osoittautui näet yllättävänkin riehakkaaksi artistiksi, kun taas Allisonilta keikka sujui väsyneeltä kuulostavalla rutiinilla.

Olen nähnyt New Orleansin musiikin vanhempiin valtiomiehiin kuuluvan Toussaintin lavalla muutaman kerran oman yhtyeensä kanssa. Nuo keikat eivät ole jättäneet kovin merkittäviä muistijälkiä. Yhtyekin muistaakseni ainakin Porin keikalla 1994 peitti aika tehokkaasti Allenin pianon eikä mies itsekään sen kummemmin lavalla säteillyt.
Mutta Huvilateltassa Allen tarjosi puolentoista tunnin setissään virtuoosimaisen musisoinnin ohella yleisöä innostuttaneen hyväntuulisen shown, joka osoitti hänen olevan myös valioluokan viihdyttäjä. Tätä viihdytyspuolta tuki myös Allenin konserttia varten kyhäämä Helsinki-laulu, jossa mies ylisti kaupungin kauneutta.
Toussaint on pitkän uransa aikana kirjoittanut lukemattoman määrän kappaleita. Niistä hän myös tuotti hittejä monille artisteille, joiden esityksistä on puolestaan siinnyt runsaasti cover-versioita. Konsertin ohjelmisto koostuikin ansaitusti pääosin näistä vanhoista hiteistä. Hauska oli kuulla esimerkiksi Mother-in-law, Workin’ in the Coal Mine, Fortune Teller, Shoorah Shoorah, Get Out of My Life Woman ja presidentti Obaman kampanjalauluna ollut Yes, We Can säveltäjän omina näkemyksinä.
Konsertin instrumentaalinumeroina oli mm. kaksi kappaletta (St. James Infirmary ja Singin’ the Blues) hänen uusimalta Bright Mississippi-albumilta pystyen laadukkaasti muuntautumaan myös perinnejazzin tulkitsemiseen. Varsinainen pianonäytös kuultiin kuitenkin konsertin alkupuolella. Pitkässä sikermässään Allen pisti ison vaihteen päälle fuusioiden virtuoosimaisesti Liberacen ja oman varhaisen esikuvansa Professor Longhairin samaan pakettiin.

 

Kulttihahmo puudutti
Konsertin avannut Mississippistä syntyisin oleva Mose Allison on myös pitkän linjan muusikko, jonka ura alkoi jo hyvän matkaa 1950-luvun puolella. Aluksi hän oli pianistina mm. Al Cohnin ja Stan Getzin yhtyeissä, mutta teki pian myös levyjä omissa nimissään ja ryhtyi laulamaan. Allison on jo reilut 50 vuotta esiintynyt oman trionsa kanssa. Myös tuotteliana lauluntekijänä kunnostaunut mies on erityisesti Englannissa saavuttanut kulttiaseman monien rokkareiden  ryhdyttyä esittämään hänen laulujaan. Padot aukaisi The Who, jonka 1970 ilmestyneellä Live at Leeds-albumilla oli Allisonin Young Man Blues. Myöhemmin hänen laulujaan ovat coveroineet mm. Van Morrison ja The Clash.
Lauluissaan Allison on usein tarkastellut lievästi ironisella otteella maailman menoa. Useissa teksteissä on ollut myös hauskoja kielikuvallisia oivalluksia.
Reilun tunnin pituisessa setissään Allison latasi reilut kaksikymmentä lauluaan, joista suurin osa oli peräisin hänen 1970-1990-luvuilla tekemiltään levyiltä. Mukana oli monia tuttujakin: Your Mind Is on Vacation, Certified Senior Citizen, What’s Your Number jne. Jostain syystä kuitenkin yleisön odottama Young Man Blues jäi tulematta.
Liekö kiertueväsymys tai ikä painanut, mutta Allison veti laulunsa rutiinilla lävitse eikä myöskään kovin paljoa panostanut soittoonsakaan, vaan toteutti valtaosan lauluistaan samassa tempossa samanlaisella taustakuvioinnilla. Monotonisesti siittaneet basisti ja rumpali eivät paljoa parantaneet tilannetta.
Näin Allisonin maaliskuussa New Yorkin Jazz Standard-kerhossa. Siellä hänen musiikkinsa oli selvästi pirteämpää. Siellä hänellä oli taustallaan myös paremmat säestäjät. Huvilateltassa alkoi jo keikan puolivälissä homma valitettavasti puuduttaa. Tiukempi ja lyhyempi setti olisi varmaan ajanut asiansa paremmin.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti