Aika yleisesti, harmonikka, "haitari", "hanuri", "sirmakka" tai miksi tätä paljesoitinta halutaan missäkin tilanteessa kutsua, mielletään tai yhdistetään kuuluvaksi kansanmusiikkiin, merimieslauluihin tai tanssimusiikkiin. Onhan toki mm. Astor Piazzolla aikanaan jo käyttänyt tätä instrumenttia hyväkseen yhdistämällä tangon, jazzin ja klassisen musiikin elementtejä toisiinsa.

Näin hän loi aivan jotain uutta ennenkuulumatonta, musiikillisen spektrin, mikä tänä päivänä tunnetaan tango nuevona.  Menemällä täysin uusille alueille voidaan tuottaa erittäin maittavaa ja mielenkiintoista musiikkia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun kuulin Kimmo Pohjosen soittoa ensimmäistä kertaa lähes kymmenen vuotta sitten, ajattelin, että nyt harmonikkamusiikki on viety täysin uuteen maailmaan. Se oli niin häkellyttävä kokemus, ettei parempaa väliä. Pohjonen on kuitenkin mennyt aivan eri linjoille, täysin uusille urille, jota ilmeisesti perinteisen harmonikkamusiikin ystävät ja kannattajat eivät hevin sulata. Sähköisen ilmauksen ja avantgardistiseen taiteeseen ja abstraktisuuteen pohjautuvat esitykset ovat olleet heille varmasti todella rankka kokemus. Rankkaa se on ollutkin, tietoisesti ja ehkä hienoista uhmaa ja vimmaa käyttäen tuotettua. Tässä Pohjonen on lyönyt suoraan viisituumaisen naulan kantaan räjähtävällä voimalatauksella.  Hän on alkujaan halunnut tuoda esille omia ajatuksiaan musiikin voimalla ja löytää omia ratkaisujaan sen esittämistavasta.  Pienillä kokoonpanoilla tapahtuneet esitykset ovat olleet nitroglyseriinillä pohjustettuja, räjähtävällä tavalla modernistisia, nykypäivän tekniikkaa hyväksi käyttäen aivan uusia musiikillisia näkökulmia luovia. Hän on heittänyt siten oman jännittävän haasteen koko musiikin kentälle.

Pohjonen on laajentanut kenttää ottaen haasteet vastaan rakentamalla suurempia spektaakkelimaisia kokonaisuuksia yhdistäen teatterimaailman kerrontaa, tanssia ja liikettä omaan musiikilliseen maailmaansa. Suuret projektit ovat olleet tätä päivää.  Ensin tuli Haitaripaini, missä Pohjonen vastasi yksin soitosta. Turun Paavo Nurmi stadionille tuotiin nyt, kulttuuripääkaupunki vuoden kunniaksi tilattu, Kari Heiskasen ohjaama ja koreografi Ari Nummisen luoma visuaalinen maailma, Taistelu, kaiken kansan ihmeteltäväksi. Tämän rationaalisen ja irrationaalisen maailman keskiössä omaa ristiriitaista rituaalikamppailua käyvän esityksen musiikin on kahden viime vuoden aikana suunnitellut ja säveltänyt "haitari kameleontti" Kimmo Pohjonen. Tässä esityksessä hän ei soita yksin, vaan mukana ovat K-Cube trion muut jäsenet perkussionisti Sami Kuoppamäki ja kitaristi Timo Kämäräinen sekä Proton String Quartet.

Paavo Nurmen Stadionilla pääosissa eivät tällä kertaa olleet sprintterit, pituus- ja korkeushyppääjät, este- ja aitajuoksijat tai ne kuuluisat mailerit, kolme Olavia. Siellä ei nähty myöskään sitkeitä entisaikojen kymppitonnin juoksijoita. Taistelu käytiin nyt aivan eri rintamalla ja eri voimin. Stadion oli muuttunut öisen huoltoaseman ympärille syntyneeksi pakolaisleiriksi. Tapahtumat kiihtyivät lähes sotatannerta muistuttavaksi invaasioksi, missä tarvittiin armeijan pyroteknistä asiantuntemusta ja toiminnallista osuutta tuli- ja savuefektien käytössä sekä palokuntaa tuottamassa veden mukanaan tuomaa kaaosta.

Taistelu on kannanotto maailman eriarvoistumista vastaan. Se on kannanotto poliittiseen skismaan läntisten hyvinvointivaltioiden ja köyhien kehitysvaltioiden välillä. Se on taistelua köyhyyden ja rikkauden välillä.   Miten ihminen menestyy tai ylipäätään tulee toimeen tässä eriarvoisuuden ristitulessa. Taistelussa käydään mielipiteiden vaihtoa yksilön ja joukkojen kesken.

Tähän ympäristöön paljetaiteilija Pohjonen oli kehitellyt musiikin, mikä pauhasi välillä ukkosmyrskyn lailla yleisön tajuntaan. Pohjosella on merkillinen vaiston ohjaama taito luoda eriskummallista ja outoa musiikkia. Se on tiukkaa, laavamaisesti hehkuvan kuumana ylivyöryvää äänimaailmaa, missä rajoja tutkitaan monitahoisesti osittain jopa raskaan oloisesti, suurella huumalla. Yhdessä oman K-Cube trion ja Protonin jousien kanssa Pohjosen luoma musiikki oli monitahoista ja mainiosti esitykseen sopivaa. Vaikka siitä ei jazzin elementtejä tällä kertaa juurikaan pystynyt erottamaan, niin se oli hyvä esimerkki taas kerran Pohjosen taidoista luoda musiikkia visuaalisen ilmauksen keinoin ennakkoluulottomasti ja kiihkeän jännittävästi. Tällaisia suurprojekteja on toteutettu ooppera-, pop-, operetti- ja muiden musiikillisten elementtien kautta, niin olisiko seuraavaksi vuorossa jotain, missä jazzmusiikki olisi pääosassa. Sitä olisi mukava "fiilistellä" seuraavaksi.

Tuntui siltä, että tällainen harvinaislaatuinen iso projekti kiinnostaa suurta yleisöä, sillä stadionin pääkatsomo oli käytännössä täynnä. Paikalla oli useampi tuhat ihmistä, jotka tuntuivat nauttivan esityksestä ja ilmakin suosi, sillä sateen uhka väistyi sopivasti ennen esityksen alkua.

 

Tätä näyttävää, valtavin tuli- ja valotehostein ryyditettyä, joukkokohtausdraamaa ehtii vielä käydä katsomassa kahtena iltana tällä viikolla. Tällaiset teokset ovat sen verran harvinaisia, pelkästään siksi, että ne vaativat ulkoilmatilan ja suuren joukon ihmisiä sitä toteuttamaan, joten paikalle kaikki kynnelle kykenevät pe 02.09.2011, klo 21:00 - klo 23:00 ja la 03.09.2011, klo 21:00 - klo 23:00 Paavo Nurmen Stadionille Turussa.

 

Tarkempaa tietoa löytyy http://www.turku2011.fi/taistelu sivustolta.

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti