Turussa valtakunnalliset jazzpäivät kulminoituivat Logomolla lauantaina. Jukka Perko Streamline Jazztet viihdytti yleisöä pääosin vokaalimusiikin instrumentaaliversioin ja Olli Ahvenlahti yhtyeineen jäljitti setissään 1970-luvun jazzrock-tunnelmia.

Aluksi vaikutti siltä, että Perko on vanhaan tapaansa päästänyt itsensä helpolla sovittaen suomalaista, sangen yksinkertaista perusmusiikkia, jonka päälle ammatti-ihmisen on helppo improvisoida - siis jatkaen samaa tendenssiä, mitä hän jo toteutti "virsijazzprojektillaan". Kesäillan valssi ja Rantakoivun alla sopisivat vielä iltamiin ja kesäjuhlille, mutta valtakunnallisten jazzpäivien juhlakonsertin osina ne alkoivat lähestyä uhkaavasti banaliteettia tai triviaalijazzia.

"Harvinaisuuksina" näitä Suomi-aarteita tuskin voi pitää, joten erikoisuuden tavoittelu meni ehkä jo vähän liian pitkälle. Jos puolet setin kappaleista edustaa suomalaisia iskelmiä, kyse on enemmästä kuin kuriositeeteista. Olkoon muusikoilla toki oikeus tehdä uusia aluevaltauksia, mutta tulisi olla myös tilanneherkkä. Sitä paitsi jazzsoinnutus pitäisi olla mukana sovituksissa jäntevämmin kuin originaalilaulujen molli/duuripohja.

Vaikutelma kuitenkin koheni parin lämmittelykappaleen jälkeen; mm. Chet Bakerin levytyksissä varioima Aren't you glad you are you, Dave Brubeckin tiheärytminen "Turkki-fantasia" Blue Rondo a la Turk olivat suorastaan loistokkaita versioita. Myös Teppo Mäkysen hauskalla tavalla kekseliäs Irwin did oli yksin illan inspiroivia kuunteluelämyksiä.

Perko itse lähinnä teemoitteli sävelmiä antaen soolotilaa nuorelle ja osaavalle ryhmälleen. Jazztet soitti keskittyneesti ja terävästi. Teemu Viinikainen kuvioi akustisella kitarallaan upeasti, vaikka soitin tuntui ensi alkuun oudolta valinnalta. Unto Monosen Satumaa-tango soitettiin nyt jazzvalssin tyylilajissa. Esitys sisälsi myös Viinikaisen komean oktaavisoolon Wes Montgomeryn tyyliin. Montgomery soitti kitaraa pääasiassa peukalolla, mikä loi sointiin miellyttävän softin soundin.

Myös Viinikaisen kitarasointi oli puhdas ja pehmeä, joskin hän jäi yhden soinnun kierroissa perusasemaan huomiota herättävän pitkäksi aikaa. Vasemman käden asemointia voisi vaihtaa tiuhempaan ja luoda näin musiikkiin jännitettä ja vaihtelua.

Kontrabasisti Ville Herralan soitto oli jykevää ja mallikasta - toivottava löytyikin vain miksauspöydästä, eli soundi ja kuuluvuus eivät olleet aivan parasta mahdollista. Suomi-gallerian osalta äänenkuljetus nojasi ehkä hieman liikaakin neutraalien perusäänien varaan, mutta tämä trendi lienee enempi sovittajasta lähtöisin. Teppo Mäkynen soitti jälleen lähes hartautta lähestyvällä antaumuksella ja samalla pettämättömän riemukkaaseen tyyliinsä vastaten monumentaalisella soolollaan yhdestä illan innovatiivisimmasta yksilösuorituksista.

Jukka Perko on rohkaistunut myös lavaesiintyjänä, mikä on myönteistä, mutta hän lisännyt myös suunsoittoa ja vitsailua, mikä ei ole enää kaikkien mielestä niin positiivista.

 

Nostalgiaa ja tyyliä

Lauantain juhlakonsertin pääesiintyjä oli pianisti Olli Ahvenlahti nuorekkaan, mutta silti kokeneen sekstettinsä kanssa. Itsekin jo veteraaneihin lukeutuva Ahvenlahti levytti parhaassa luomisvireessään 1976 merkittävän instrumentaalialbumin omia sävellyksiään ja sovituksiaan, The Poet.

Suomeen tuli aluksi kaksi Rhodesia, toinen Heikki Sarmannolle ja kuvassa näkyvä soitin Ahvenlahdelle

The Poet Revisited oli tribuutti tuolle huomionarvoiselle levytykselle, esitykset noudattivat vieläpä alkuperäisen vinyylilevyn biisijärjestystä. Yhtyeen kokoonpano tuolloin oli Esko Rosnell, rummut, Markku Johansson, trumpetti, Pekka Pöyry, sopraanosaksofoni, Pekka Pohjola, bassokitara, Eero Koivistoinen, tenorisaksofoni sekä tietysti Olli Ahvenlahti itse, piano.

Originaalitaltioinnista poiketen kokoonapanosta pois oli jätetty nyt perkussiot, joita levyllä soittivat Tommy Körberg ja Georg Wadenius sekä vetopasuuna (studiossa Bertil Strandberg). Oikeastaan vain näitä soittimia ja Ruotsissa tehden alkuperäistaltioinnin hienoa studiosoundia - erityisesti sen upeaa kaikuefektiä - jäi kaipaamaan Turun nostalgiaillassa.

The Poet'lla biisien nimien ja tyylilajien välillä on pientä ristiriitaa. Esim. Sambatown ei ole sambaa, vaikka hyvä kappale onkin. Grandma's Rocking Chair on saanut vuosien mittaan vankan aseman Acid Jazz-genren piirissä, joskaan isoäidin keinutuoli ei edusta "mummo kutoo sukkaa hämärässä"-henkeä - täysin päinvastoin.

Maestro Ahvenlahti itse tyylitteli konsertissa elegantisti Fender Rhodesillaan (jonka hankintatarinankin saimme kuulla), mutta antoi varsin paljon sooloaikaa osaavalle joukolleen. Erityisesti Jukka Eskola nousi vankasti ja innostavasti esiin trumpettisolistina ja ehkä vielä enemmän flyygelitorvensa ansiosta. Heti avausnumerossa hän heitti erinomaisen dueton rumpali Jussi Lehtosen kanssa.

Timo Lassy, tenorisaksofoni, ja Peter Engberg, sähkökitara, ovat jo kokeneempia jazzmiehiä. Miksausongelmien takia soiton kuuluvuus ei ollut priimaa, mistä kärsi erityisesti Engbergin soiton vaikuttavuus. Kitarasoundiin ilmaantui kulmaa vasta loppuosassa, A Day At The Zoo -kappaleen soolossa.

Bassokitaristi Timo Hirvonen ei lakkaa hämmästyttämästä; soundit uusiutuvat, sähäkkää menoa ja mielenkiintoisia kuviointeja löytyy. Nyt hän myös irrotteli hieman tanssiaskelia, mikä oli oikein piristävä kokemus. Jussi Lehtonen teki myös hyvän illan, joskin hänen soittonsa on selkeästi rokkaavampaa kuin Rosnellin ilmava jazzlyönti.

Suomessa tehtiin 1970-luvulla huomionarvoista ja olennaisen progressiivista, modernia jazzia. Miles Davisin Bitches Brew-levyn (1969) jälkimainingeissa meilläkin syntyi fuusiojazztuotoksia. Tosin nämä olivat yleensä ilman avantgarde-vaikutteita, ja sävellyksissä oli jossain määrin kaavamaisuutta ja toistonomaisuutta, kuten The Poetin Watermelon Man-vaikutteet.

Logomossa - vanhassa veturitallissa - ei voi saadakaan studio-olosuhteita vastaavaa sointia ja kaikuvuutta. Kuuluvuudessa oli selkeitä ongelmia, kuten jo Perkon setin aikana kävi ilmi. Joka tapauksessa Logomon juhlakonsertti toimi kaihoisana muistutuksena tästä ajasta ja samalla se oli kunnianosoitus edelläkävijämuusikoille, joista osa on jo siirtynyt autuaammille esityskorokkeille. Ahvenlahden sekstetin Suomen kiertue olisi hieno asia.

 

Yrjöt esiin

Jazzliiton Yrjö-palkinnon ansioistaan luovan musiikin alalla sai tänä vuonna saksofonisti Manuel Dunkel. Täysin ansioistaan, koruttomin menoin, palkittu fonisti on tuttu UMO:n riveistä ja monista yhtyeistä ja hän on luonut aktiivisesti myös omaa soolouraansa. Dunkel piti sytyttävän, mutta lyhyeksi jääneen jammailutuokion Logomolla Perkon yhtyeen kanssa. Jazzpäivillä annettiin myös Varjo-Yrjö-tunnustus, tällä kertaa sen sai WeJazzin Matti Nives. Molemmille palkituille omasta ja Jazzrytmien puolesta parhaat onnittelut!

Ulkopaikkakuntalaiselle sellaiset paikannimet kuin "Monk" tai "Logomo" eivät sano paljoakaan. Olisi siis huomaavaista laittaa osoitetiedot konserttiohjelmaan; ei ollut Turun jazzpäivät, vaan valtakunnalliset jazzpäivät.

Kun liikkuu Turun keskustassa, mikään ei erityisesti kerro, että Euroopan kulttuuripääkaupungissa ollaan. Ollapa USA:ssa: olisi banderollia, julistetta, posteria, affiisia, liput liehuisivat! Tylleröä ja tolleroa, varmasti paljon krääsää, mutta myös paljon näkyvyyttä ja julkisuutta. Nyt oltiin liikenteessä sammutetuin lyhdyin ja kuin anteeksi pyydellen.

Aiemmin keväällä käydessäni Turun ainoa näkyvä liputus oli osuuskaupan ikkunalla kulttuurijuliste ja seurakuntakeskuksen seinällä oleva plakaatti "taivaallista kulttuuria". Ehkä siinäkin jo tarpeeksi; Paavo Haavikon mukaanhan olemme "karvakorvia penkin päässä".

Valtakunnalliset jazzpäivät ja Jazzliitto eivät tietysti kanna vastuuta EU-kulttuuripolitiikasta, mutta olisihan tuota jazzin näkyvyyttä kaupungissa voinut nostaa. Alkaen nyt vaikka siitä, että konserttitapahtumista olisi ollut edes maininta Turun Sanomien "minne mennä tänään"-palstalla. Eikä olisi ainakaan rahasta kiinni - palsta on maksuton.

Juhlakonsertti Turun Logomolla alkoi lähes puoli tuntia aikataulustaan jäljessä. Tällainen löysäily on kovin harmillista ja epähuomaavaista yleisöä kohtaan - varsinkin kun sitä ei mitenkään informoida eikä sitä pahoitella järjestävän seuran puolesta. "Tavallinen" keikkakin tulisi pyrkiä hoitamaan korrektisti, mutta valtakunnalliset jazzpäivät aivan erityisesti.

 

 

Valtakunnalliset jazzpäivät Turussa, Lauantai 29.10. klo 19.00, JUHLAKONSERTTI, Logomo

JUKKA PERKO STREAMLINE JAZZTET
Jukka Perko, alttosaksofoni; Teemu Viinikainen, akustinen kitara; Ville Herrala, kontrabasso; Teppo Mäkynen, rummut.

Ohjelmassa mm. Kesäillan valssi, Rantakoivun alla, Aren't you glad you are you, Satumaa, Blue Rondo a la Turk, Irwin did

 

Yrjö-palkinnon julkistus: Manuel Dunkel
Varjo-Yrjö-palkinnon julkistus lahjan saajan poissa ollessa: Matti NIves

OLLI AHVENLAHTI "The Poet Revisited"
Olli Ahvenlahti, Fender Rhodes, Jukka Eskola, trumpetti & flyygelitorvi; Timo Lassy, tenorisaksofoni; Peter Engberg, sähkökitara; Timo Hirvonen, bassokitara; Jussi Lehtonen, rummut.

Ohjelmassa mm. The Poet, Sunday's Stuff, Aura, Sambatown (Rock Ridge), A Day At The Zoo, Grandma's Rocking Chair

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti