Veikko Hakkarainen, Iris Rautio ja Esa Pethman

Veikko 'Veka Monk' Hakkaraisen 70-vuotisjuhlakonsertissa kunnioitettiin mm. kolmen jazzkonkarin yhteistyötä: päivänsankarin, Esa Pethmanin ja Iris Raution.

Hakkaraisen oppi-isänä on ollut itse Thelonius. Pethman ja Rautio ovat sen sijaan tunteiden tulkkeja, joilla on poikkeuksellinen lahjakkuus välittää mielen syvimpiä aatoksia musiikin keinoin. He saavat kuulijan mielen herkistymään, tukahdutettujen tunteiden nousemaan pintaan, ihon menemään kananlihalle ja diggarin pillahtamaan itkuun. He koskettavat ihmisen sisintä vaikka vain hetken, mutta se hetki on merkitsevä. Sitä ei unohda.

Muistan muutaman vuoden takaisen illan, jolloin Esa Pethman sykähdytti kuulijoita keskellä meluisaa helsinkiläiskapakkaa pakahduttavan surumielisellä, haikean kauniilla ja melodisella soitollaan. Kapakka hiljeni. Soitto iski suoraan ihmisten sydämeen. Mieleeni tulee jazzin historian koskettavimpiin tulkintoihin lukeutuva Lester Youngin soolo Billie Holidayn Fine and Mellow-kappaleen TV- nauhoituksessa v. 1957. Sitä ei voi kyynelehtimättä kuunnella. Soitto on juuri niin hienovaraisen lempeätä kuin Billien sävellyksen sanomakin on. Ei siis ollut ihme, että eräs innokas ihailija maksoi v. 1965 ilmestyneestä ensimmäisestä suomalaisesta uudempaa jazzia edustavasta Pethmanin LP:stä The Modern Sound of Finland minulle sievoisen summan kahisevaa. Jouduin nimittäin rahapulassani myymään levyn.

Iris Rautio on elänyt koko elämänsä tunteillaan aivan kuten esikuvansa Billie Holiday ja se kuuluu hänen lauluissaan. Niissä on eletyn elämän maku. Hän on rakastettu, koska hän panee joka esityksessään itsensä likoon ja kaikkensa peliin - pohjaan asti. Iriksen raastavat tulkinnat vetoavat kaikkialla, kuulijoiden iästä, kielestä tai ihonväristä riippumatta.

Mieleeni tulee Joe Hendersonin bändin keikka eräässä Broadwayn klubissa 1960-luvun puolessa välissä. Joe oli kutsunut minut ja Iriksen, joka opiskeli silloin laulua New Yorkissa, vieraikseen jazziltaansa. Yhtäkkiä hän kuulutti Iriksen lavalle. Tyttö pomppasi pystyyn ja meikkipussi huulipunineen lensi hänen sylistään lattialle ja puna vieri ties minne. Iris oli kuitenkin salamana lavalla. Ja mitä sitten kuultiin? Sellaisia vahvoja tulkintoja, että väki mylvi ihastuksesta. Esityksen jälkeen varsinkin mustat asiakkaat tulivat kiittelemään vuolain sanoin tätä valkoista, negroidiäänistä neitoa. Laulut olivat uponneet kansaan kuin järkäleet järveen.

Hakkaraisen juhlissa Iris lauloi kappaleet My Man ja Lover Man, tunnetut Billien bravuurit. Säestäjinä toimivat Veka, Esa, Erik Siikasaari ja Tommi Parkkonen. Esaa säesti myös Rami Eskelinen rummuissa.

Konserttiin oli koottu soittokavereita vuosien varrelta ja mainiot kemut päättyivät iloiseen seurusteluun kuohuvan merkeissä. Sydämelliset onnitteluni vielä kerran ikinuorelle, vetreäsormiselle ja pitkän uran luoneelle riitapukarilleni Vekalle, joka härnäsi meitä pikkutyttöjä ritsalla ampuen.