Adam Nussbaum esiintyi Mikko Helevän "In the Spirit of Unity"-kokoonpanossa Musiikkitalossa.

Sibelius-Akatemian opintoihin liittyvät konsertit pidetään nykyisin Musiikkitalon Black Boxissa, monitoimikonserttitilassa, jolle ei ole keksitty suomenkielistä nimeä.  Akustisesti sali on loistava, mutta tilaisuuden luonteen mukaan erikseen irtopenkeistä rakennettavan katsomon tuolien mukavuutta ei voi kehua.

Nyt oli vuorossa Mikko Helevän kolmas jatkotutkintokonsertti.  Hänen tohtorin tutkintonsa aiheena on Hammond-urkurin rooli ja ilmaisukeinot erilaisissa jazzmusiikin yhtyemuodoissa. Edelliset tutkintoon kuuluvat julkiset esiintymiset oli toteutettu täysin kotimaisin voimin, nyt  kokoonpanoa täydensi pitkän linjan amerikkalainen mestarirumpali Adam Nussbaum.

Ei niinkään soittotyyliin mutta jazzurkurin soittotapaan vaikuttaa hyvin paljon se, soittaako urkuri itse myös bassokulut. Basistin kera soittaessa kaikki raajat vapautuvat soolosoittoon. Tämänkertainen yhtyemuoto oli kuitenkin ilman basistia.  Helevä soitti luonnollisesti itse urkuja ja urkubassoa, puhaltajina olivat Jukka Eskola (trumpetti ja flyygelitorvi) ja Jussi Kannaste (tenorisaksofoni).

Ohjelmisto rakentui Larry Youngin, Woody Shawn, Joe Hendersonin ja McCoy Tynerin sävellyksistä.  Jazzurkujen kehityksen kannalta mullistavana pidetään Larry Youngin levytystä "Unity" (ei pidä sotkea tenoristi Ernie Wattsin samannimiseen levyyn), jolla kuultiin ehkä ensimmäisen kerran kerran Coltrane-vaikutteista modaalista urkumenoa. Alkupuheenvuorossaan Helevä totesi juuri Larry Youngin toimineen hänen esikuvanaan ohjelmistoa suunniteltaessa.

Adam Nussbaum kertoi olleensa hyvin tyytyväinen kun hänet pyydettiin mukaan tähän 'historiaprojektiin'.  Juuri 1960-luku oli hänen oman muusikkokehityksensä  kannalta aikaa, jolloin hän nuorena rumpalina imi vaikutteita aikakauden musiikista.   Muutettuaan Connecticutista New Yorkiin 1970-luvun puolessa välissä Nussbaumista tuli käytetty rumpali monissa johtavissa jazzkokoonpanoissa.  Mm. Dave Liebman, Gil Evans, Stan Gets, Michael Brecker ja Bob Berg ovat päässeet nauttimaan Nussbaumin työskentelystä.   Se, että nimenomaan nautinnosta on ollut kyse, ilmeni jo Back Box-konsertin ensimmäisen biisin aikana.

Kaikki suomalaiset solistit ylsivät todennäköisesti lähelle vuoden huippusuorituksiaan eikä kukaan voinut olla huomaamatta Jukka Eskolan dynaamisia ja groovaavia sooloja.  Silti oma mielenkiintoni siirtyi illan edetessä aina vain enemmän Nussbaumin rumputyöskentelyyn.  Hän todisti, että rumpali voi soittaa lähes samanaikaisesti lujaa ja hiljaa, aksentoida samalla sekä pehmeästi että voimakkaasti  ja säilyttää samalla balanssin sekä omien instrumenttiensa kesken että koko bändin kanssa.   Silti soittaminen näytti helpolta ja yleisön kannalta myös mimiikalla oli oma merkityksensä.  Pelkästään rumpalin ilmeitä seuraamalla tiesi missä mennään!  Piiskaaminen ylsi rumpujen kautta koko bändiin, jokainen yritti parhaansa eikä yhteissoittoa voinutkaan moittia.

Yksittäisistä biiseistä jäi erityisesti mieleen Larry Youngin "Tyrone", jonka soolot olivat muista kappaleista poiketen bluespainotteisia ja Joe Hendersonin nopea "A Shade of Jade", jossa Nussbaumin monipuolisuus pääsi oikeuksiinsa.... nopea tempo ei haitannut lainkaan kovaa menoa vaan pikemminkin päin vastoin.

Viime vuosina Adam Nussbaum on luonut uran pedagogina.  Hän on opettanut New Yorkissa sekä New Schoolissa että New York Universityssä.  Lisäksi hän on tunnettu huumorintajuisena workshoppien pitäjänä eri puolilla maapalloa.  Esim. Musiikkitalon konserttia edeltäneellä viikolla hän oli vieraillut Oulussa.

Konsertin jälkeen Eila halusi vaihtaa muutaman sanan Nussbaumin kanssa, olihan hän kuullut aiemmin Nussbaumin soittoa mm. Bob Bergin muistotilaisuudessa New Yorkissa.   Mestarin energia oli tallella vielä keikan jälkeenkin, esitettyään hauskoja ilmeitä valokuvaa varten hän halusi välttämättä ottaa itse ryhmäkuvan meistä kolmesta (ohessa).

Konsertin jälkeen oli pakko katsoa löytyisikö kotihyllystä  Larry Youngin äänitteitä.  Löysinkin konsertissa esitetyistä biiseistä kappaleet  "Paris Eyes" ja "Tyrone".  Äänimaisema oli yllättävän samankaltainen.  Mikko Helevän konsertin teema "In the Spirit of Unity" ei jäänyt vaille katetta. Onnittelut hyvästä konsertista!

 

 

 

 

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti