Kuusitoistahenkinen, Suomen ainoa päätoiminen big band orkesteri, UMO, esitti kolmen konsertin sarjan mielenkiintoista elokuvamusiikkia. Ensimmäinen konsertti pidettiin Logomon uusitussa konserttitilassa Turussa torstai-iltana, toinen Helsingin musiikkitalossa seuraavana päivänä ja kolmas esitys oli Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa lauantaina.

Sukellus kiehtovaan elokuvamusiikkiin teemalla "Big band elokuvissa - Elokuvajazzia 1950-luvulta nykypäivään" oli omalla tavallaan uudenlainen konserttikokonaisuus, missä mukana oli juontajana elokuva-asiantuntija Peter von Bagh. Jokaisesta esitetystä elokuvasta näytettiin myös kuvallista kerrontaa suurelle näyttötaululle. Lauluosuuksista vastasi iki-ihanainen Johanna Iivanainen, joka mielestäni on parhaimmillaan juuri jazzlaulun alueella.

Konsertin suunnittelusta on vastannut UMOn kapellimestari Kirmo Lintinen, joka on ollut nuoresta pojasta asti intohimoinen elokuvafriikki. Ohjelmiston sisältöä Lintinen on kypsytellyt jo alun toistakymmentä vuotta. "Ennen pitkää se vain oli saatava tehtyä", Kirmo on asian ilmaissut, sen verran tärkeä projekti tämä on hänelle ollut. Peter von Bagh sanoi avauspuheessaan, että oikeastaan Kirmon pitäisi olla tässä selostamassa esitettävien elokuvasävelmien taustoja, mutta hänellä nyt sattuu olemaan muita tehtäviä tällä kertaa.

Kaikki esitetyt kappaleet eivät välttämättä olleet suoranaista jazzia sellaisenaan, vaan päällimmäisenä ajatuksena on ollut musiikki missä elokuva ja big band musiikki kohtaavat toisensa. Mukana oli kuitenkin myös pienempien yhtyeiden musiikkia, kuten The Modern Jazz Quartet, mikä aikoinaan vastasi Roger Vadimin vuonna 1957 ohjaaman elokuvan Viettelysten Venetsia musiikista. Tällä kertaa John Lewisin säveltämän kappaleen The Golden Striker esitti yhtyeen "tuuraajat" Kirmo Lintinen, piano, Panu Savolainen, vibrafoni, Ville Huolman, basso ja Markus Ketola, rummut.

Kokonaisuudessaan ohjelmisto koostui pääosin sellaisista vanhoista huippuklassikoista, jotka välttämättä eivät ole niin hyvin tunnettuja suuren valtaväestön keskuudessa. Kaksitoista elokuvaa ja niiden musiikillinen sisältö keskittyivät 1950- ja 1960-luvun elokuviin. Erityisesti 1950-luvun loppupuolella jazzmusiikki sen varsinaisessa mielessä oli ehkä voimakkaimmin esillä elokuvien soundtrackeinä.

Ohjelma alkoi kahdella kappaleella Elia Kazanin elokuvasta Viettelysten Vaunu vuodelta 1951, jonka musiikin sävelsi Alex North ja päättyi melko tuoreeseen 2004 valmistuneeseen Brad Birdin ohjaamaan tietokoneanimaatiofilmiin Ihmeperhe.  Viettelysten Vaunu oli oikeastaan ensimmäinen elokuva, johon oli sovitettu jazzmusiikki taustaksi. Sitä ennen jazzia käytettiin taustana vain joissakin pienissä kohtauksissa.  Näiden kahden elokuvan väliin mahtui sitten monta tunnettua ja kiinnostavan kiehtovaa musiikillista matkaa.

Henry Manchini on hyvin tunnettu elokuva musiikin säveltäjä laajalla tuotannollaan. Vaikka häntä ei suoranaisesti pidetä täysverisenä jazzsäveltäjänä, niin hänen musiikki soveltuu mainiosti ison orkesterin esittämiseen. Ehkä siksi Lintinen oli valinnut Manchinin mukaan kahdella täysin erilaisella elokuvalla. Orson Wellesin ohjaama Pahan Kosketus on yksi aikakautemme merkittävimmistä elokuvista. Sen valmistumisajankohtana 1958 ollaan lähimpänä elokuvajazzin suurinta kautta. Siinä noin viiden vuoden aikana tehtiin ehkä puolet elokuvajazzin suurimmista saavutuksista. Jazz musiikki eli tiiviisti elokuvassa ja sen taustamusiikissa. Pahan Kosketuksen musiikista saimme kuulla neljän kappaleen kokonaisuuden. Toinen taas oli varmasti kaikille elokuvissa käyville tuttu Vaaleanpunainen Pantteri, minkä pääosassa Peter Sellers komisario Clouseaun roolissa sekoili itsensä kaikkien tietoisuuteen. The Pink Panther Theme pauhusi näyttävästi UMO:n esittämänä, missä solistina toimi tenorisaksofonisti Teemu Salminen.

Otto Premingerin Erään Murhan Anatomia sitä vastoin sisälsi todellista ja aitoa jazzia. Musiikin tähän elokuvaan sävelsi nimittäin itse Duke Ellington. Tästä kuulimme viiden kappaleen sikermän täysipainoista big band musiikkia. John Cassavetes piti etäisyyttä Hollywoodiin ja tuotti ensimmäisen elokuvansa Varjoja omin rahoin. Elokuva on tyylillisesti jazzin omainen, tapahtumat vyöryvät New Yorkin kaduilla, missä sai hyvän kosketuspinnan jazziin. Hän oli jazzmusiikin ystävä ja valitsi Charles Mingusin musiikin vuonna 1959 valmistuneeseen filmiinsä. Strollin' kulki rennon räväkästi UMO:n esittämänä.

Puolalainen Krzysztof Komeda oli yksi hienoimmista elokuvamusiikin säveltäjistä. Hän sävelsi musiikin mm. kaikkiin Roman Polanskin ohjaamiin elokuviin, mitkä ehdittiin tehdä ennen hänen tapaturmaista kuolemaansa 38-vuotiaana. Yksi tunnetuimmista Polanskin filmeistä oli eittämättä Rosemaryn Painajainen, jonka pääsävelmän lauloi Johanna Iivanainen.

Väliin mahtui vielä kolme toimintafilmien teemoitusta. Monty Normanin James Bond sävellys ensimmäisestä 007-elokuvasta Salainen Agentti 007 ja Tohtori No, Steve McQueenin tähdittämät elokuvat Bullit ja Pakotie, joiden sähköiset musiikit olivat Lalo Schifrinin ja Quincy Jonesin käsialaa.

Lintinen oli koonnut näyttävän kokonaisuuden isolle orkesterille sovitettua elokuvamusiikkia. Jos ajatellaan asiaa pelkästään jazzmusiikin kautta, niin ehkä mukaan olisi voinut ajatella liitettävän jotain muuta täysipainoisesti jazzillista ilmaisua esim. Miles Davisin kaltaisten merkittävien jazzmuusikoiden elokuviin liittyvästä tuotannosta. Hän teki myös merkittävää improvisoitua musiikkia 1950-luvun ranskalaisiin uuden aallon rikosfilmeihin, kuten esim. Louis Mallen Hissillä Mestauslavalle. Ranskalaista jazzia voidaan kuulla mm. Jean-Luc Godardin elokuvassa Viimeiseen Hengenvetoon.

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti