Lähes loppuunmyyty Martinus-salillinen jazzmusiikin ystäviä oli myyty kun herrat Karvonen ja Kettunen taikoivat rumpuseteistään mitä ihmeellisempiä soundeja, rytmejä ja rudimenttejä. . Yleisölle selvisi miten kaksi loistavaa rumpalia voivat rummuillaan kommunikoida keskenään ja kaikesta päätellen he myös ymmärsivät mistä asiassa on kysymys.

"Ideamme on rakentaa konsertit jonkun teeman tai jazzin suuren nimen ympärille. Tänään soitetaan Gene Krupan soittamaa tai ainakin hänen aikakautensa musiikkia", kertoi The Great Helsinki Swing Big Bandin isä Sami Pöyhönen. "Tämä on kolmas kerta kun vedetään tämä Krupa - osasto. Olisi mukava viedä tätä pakettia myös muihin lähikaupunkeihin. Normaalit kerran kuussa Malmi-talolla soitettavat konserttimme ovat aina loppuunmyydyt"

 

Ennen konsertin ensimmäistä numeroa joillakin heikkohermoisimmilla ensimmäiseltä penkkiriviltä paikkansa varanneelta petti pokka, kun he huomasivat kaksi rumpusettiä big bandin edessä. Pelko oli kyllä turhaa, sillä illan solistit todellakin soittivat rumpujaan pelkän kolistelun sijasta.

Biisi biisiltä

Cute; tuttu vispiläklassikko, joka onnistuakseen vaatii koko orkesterilta tiukkaa yhteistyötä. Cuten vaikeus ei ole teknisessä monimutkaisuudessa. Tarkka, svengaava yhteensoitto, jossa kenenkään hermo ei saa pettää, takaa rumpali(ei)lle mahdollisuuden sutinoida oikein kunnolla. Tällä kertaa intro oli tavallista pitempi ja se ikään kuin valmisti pohjaa illan syvällisemmille vuoropuheluille.

Four Brothers: Jartsan rumputyöskentely piti veljekset kurissa ja niinpä fonisektiolla (Risto Salmi, Mikko Mäkinen, Pentti Lasanen, Jarmo Rouvinen ja Pasi Lackman) oli helppo työ hoitaa homma kotiin.

Let Me Off Uptown: Annimaria Rinne nousi tuoliltaan trumpettisektion vieressä, orkesterin takana. Näinhän toimittiin silloin kun laulajat olivat osa orkesteria. Biisi alkoi hauskalla vuoropuhelulla, jossa Annimaria esitti Anita O`Dayn ja Sami Pöyhönen Roy Elridgen osuuden. (Kepa as Gene)

Opus One: Kepa jatkoi rummuissa ja Annimari laulussa. Svengaava biisi leijui aitoon tyyliin.

Don´t Be That Way: Benny Goodmanin ja Gene Krupan yhteistyön ajoilta oleva välipala, jossa Pentti Lasanen soitti kun Benny nuorena (K)

St. Louis Blues March: Glenn Millerin marssiversio W. C. Handyn bluesista. Jartsan rudimentit olivat kohdallaan. Marssimaisesta tulkinnasta huolimatta tämä sovitus svengaa. Brassin yhteissoitto oli saumatonta.

Drum Boogie: ensimmäisen setin päätösnumerossa oli taas käyttöä molemmille rumpuseteille ja - sedille. Jartsa kertoi hieman triviaa: " Krupa oli ensimmäinen rumpali, joka vei kokonaisen, nykyaikaiselta näyttävän rumpusetin studioon vuonna 1927 ja sen jälkeen kioski ei ole paljonmuuttunut. Kisassa ei ollut voittajaa!

Väliajan jälkeen aloittivat Jartsa ja Kepa rumpuduetolla. Osin improvisointiin, osin levyiltä talteen kirjoitettuihin Krupan sooloihin perustuva ilottelu kantoi hyvin siitä päätellen, että loppupuolella yleisö jo pidätteli henkeään.

Big Swing Face: taattua Buddy Rich - kamaa, jossa rumpali lyö iskut ja fillit bändille. Antti Rissanen soitti vakuuttavan soolon tällä kertaa basso-trumpetilla. (J)

Skyliner: Charlie Barnetin orkesterin tunnus-melodia Pentti Lasasen sovituksena sopisi hyvin vaikka radion Luontoillan tunnariksi, niin hienosti klarinetti liversi fonisektion päällä Brassi (Sami Pöyhönen, Janne Toivonen, Erno Tiittanen ja Martti Vesala trumpetit & Olli Pitkänen, Jussi Vuorinen, Teemu Salmi ja Jouko Antere pasuunat) soitti teeman muunnelmineen aidolla tökkivällä otteella.(J)

Boogie Blues: Pitkä blues, jossa Annimarialla oli paljon tarinaa ja naisen tilitystä miehelle, jos oikein ymmärsin. (K)

Happiness Is A Thing Called Joe: illan ainoa balladi, tai ainakin semisellainen. Annimaria osoittautui kaikissa neljässä numerossaan kuuntelemisen arvoiseksi laulajattareksi. Hänen lauluaan on kehuttu ja nyt se tuli omakohtaisesti koettua ja hyväksi havaittua. (K)

Down For Double: Basie-kitaristin Fred Green´in sävellys oli jo lopun alkua. Komppiosaston (Tuomas Kauppi, Petri Krzywacki ja Häkä Virtanen) solistisuorituksia tässä kappaleessa edusti Peten tyylikäs kitarasoolo.(K)

Sing, Sing, Sing: pellit auki ja Lasanen hyvänä miehenä

Hieno konsertti, josta irtosi paljon informaatiota Krupasta, musiikista ja rumpujen soitosta. Erikoismaininnan ansaitsee Kepan rumpusetti joka oli saman merkkinen, millä Gene Krupalla oli tapana soittaa.

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti