Kaksi Helsingin kulttuuriasiankeskuksen konserttia kolmessa päivässä. Torstaina tuli mieleen "Tässäkö menee raja?"  Jos konsertti sisältää improvisointia 16 tahdin bassosoolon verran kuuluuko sen arviointi tähän media-ympäristöön. Antero Raimo ja Ovet esittivät (17.4.) hulppean 1,5 tunnin humppaspektaakkelin Kanneltalossa, Helsingissä.

Korsossa toistakymmentä vuotta sitten aloittanut orkesteri tuottaa levyjä tasaiseen tahtiin ja nyt ollaan menossa Saksaan Eläkeläisten ja M.A. Nummisen jalanjälkiä seuraten. Orkesterin musiikin sisältö kumpuaa kolminaisuudesta "Mitä saa syödä?" "Voiko palloa rakastaa?" "Mihin on kiire?" Esitysten rentous ja hyväntuulisuus sisältää elämän suuria peruskysymyksiä, joihin ei lopullista vastausta saada, mutta ajattelulle annetaan virikkeitä.

Kuuntele "Rasvat pois"

Lisää makupaloja voi kuunnella samsararecords.fi - sivustolta.

Konsertin helmi oli "Ei tästä maailmasta", jonka sanat (Raimo Laine) ohessa kaikelle kansalle tiedoksi.

Ei tästä maailmasta, vaan paljon kauniimmasta, ovat musikantit tuttuja toisilleen.
Sormet soittajalla ja luonto laulajalla on kuin puhuisivat meille kieltä taivaiden.
Kitara soi, kuin halkoisi se meille tietä tuulien.
Haitarien sävel suruinen on muisto menneiden.
Viulua ei vaientaa voi kukaan joka rakastaa.
Pölyinen tie, kuin tuhkaa joka kaukaisuuteen vie.

Ja kaksi päivää myöhemmin hillittömyyttä Vuosaaressa?

Muistoissa Vanha Ylioppilastalo vuonna 1972, kaksi nuorta miestä, minä ja Mauri Antero Numminen. Meitä yhdisti silloin tietämättäni uusrahvaanomainen neekerijattsi. Sittemmin olen tullut enemmämkin tietoiseksi tuosta musiikin genrestä.

Love Recordson "Swingin Kutsu" kutsui konserttiin, jonka lämppärinä esiintyi MA säestäjinään Jani Uhlenius, Aaro Kurkela, Kalevi Viitamäki ja basisti jonka nimeä en edelleenkään muista. Aikaa elettiin ja kaikessa soi dägä.

Olut ja lonkero maksoivat muutaman markan ja kolmosen ratikka kulki ympyrää. "Kissa Vieköön" ja "Kangastusta."."Kauko Käyhkö meni lihakauppaan ja kysyi, onko maksaa. Kauppias sanoi; maksa on loppu mutta käykö keuhko?"

Niin kuin HS:stä tänään saimme lukea on muodikasta muistella kritiikeissä menneitä. Eiliseen konserttiin nuorten miesten hillittömyyttä toi Pekka Sarmanto, joka ei kuulunut alkuperäiseen uusrahvaanomaiseen kokoonpanoon.

Sanoitukset ovat jazzia siinä missä soittokin. Muutakin voi laulaa kuin vanhoja tekstejä. Raimo Laineen ja Ovien lauluissa soi elämä runollisesti ja riemukkaan  rahvaanomaisesti.

Yleisö piti!

Jaa tämä Twitter Myspace Digg Yahoo Netvouz Spurl Googlize this Blinklist Facebook Tee PDF Tulosta S-posti