Saariselkä
20. - 21.01.2012





















| Erik Lindström Dream Team Taavetin Mäntykodissa |
| Konserttiraportit |
| Matti Korhonen |
| 21.04.2009 12:08 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Vanha mestari on edelleen vauhdissa. TaavettiSwingin kevätkonsertissa Erik Lindström Dream Team esiintyi täydelle salille ja täytti taas monien toiveet.
Avauksena kuulimme Helge Pahlmanin Kukkaisswingin, sitten 1930- luvun iskelmää Mökki Laidassa Maantien. Niiden jälkeen Etkö Uskalla Mua Rakastaa Pentti Lasasen unelmoivana soolona. Eki Liikanen lauloi Armin. Maestron vibrafonisoolona soi ikivanha Avalon ja yhtä ajaton oli Seppo Hovin soolo Chopinin E- molli preludi, jonka loppu meni vaauhdikkaaksi bossa novaksi.
Toisen jakson aluksi herrat ottivat kantaa henkilöjunien pysähtymiseen Taavettissa soittamalla Take The "A" Train. Irmeli Mäkelä tulkitsi kappaleet Toinen Oikealta sekä Muistatko Monrepos`n. Pekka Toivasen syvällinen soolo On Aina Liian Vähän Aikaa mykisti yleisön täysin. Seppo Hovi väläytti kohta oivalliset juonnot, jotka veivät varttuneen väen ajatukset höyryradion ja vahvan suomalaisuuden aikaan. Yhtyeen soittama Mack The Knife avasi tietä huuliharppumestari Heikki Jäntille, joka soitti Erikin mukaan yhden maailman tunnetuimmista iskelmistä: Stardust. Bassoa soitti luottobasisti Wade Mikkola.Yleisön pyynnöstä Irmeli Mäkelä tulkitsi hieosti kappaleen Summertime. Loppuhuipennuksena nautittiin yhtyeen tunnusmelodia, Count Basien väkivahva Spanky ja aurinkoinen päivä sai arvokkaan lopun.
Keskustele / Kommentoi |
![]() | Tänään | 855 |
![]() | Eilen | 4138 |
![]() | 05.11.2008 lähtien | 1904308 |