Saariselkä
20. - 21.01.2012





















| Jazzia nivusiin Iitin Musiikkijuhlilla |
| Konserttiraportit |
| Matti Korhonen |
| 13.06.2009 15:13 |
|
(Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä!) |
|
Pitokartano Kurjenmiekassa soitettiin perjantaina 12. kesäkuuta toisen kerran jazzkonsertti Iitin Musiikkijuhlien merkeissä. Soittamassa olivat Jukka Perkon johtama Nelitahti- yhtye.
Kvartetissa soittivat altto- ja sopraanosaksofonia Jukka Perko, kitaraa Teemu Viinikainen, bassoa Ville Huolman sekä rumpuja Teppo Mäkynen. Jukka Perko toimi myös konsertin juontajana kertoen soitettavien kappaleiden historiasta ja soittajien taustoja.
Täydelle salille yhtye soitti uudelleen sovitettuja bebop- klassikoita, suomalaiskansallisia ikivihreitä ja muutamia uudempia sävellyksiä kuitenkin Perkolle luontaisella tavalla aidosti 1940- luvun jazzin hengessä Yhtyeen jäsenet edustavat kaikki soittimiensa kotimaista huipputasoa ja se kuultiin hienoina sooloina ja yhteensoitossa. Jukka Perko otti tuntumaa yleisöön ennen konserttia olemalla lipunmyyjänä. Konsertti alkoi Gillespien Be Bopilla. Toisena kappaleena kuultiin monesta eri bluesista kasattu kappale joka nimettiin Sopu Delta Bluesiksi, jossa hienot soolot soittivat Ville Huolman ja Teemu Viinikainen. Onni Laihasen Rantakoivun alla soi mollissa alussa ja loppua kohti duurissa. Sitten oli vuorossa "Turengin Yö", sekä hieno sovitus jazzsäveltäjä Pepe Willbergin Aamusta (muutaman nuotin siihen oli kuulemma kirjoittanut Markku Johansson). All The Things You Are oli saanut nimen U K K ( usein kysyttyjä kysymyksiä) sen jälkeen kuultiin Toivo Kärjen Siks Oon Mä Suruinen.
Ennen viimeistä ja ylimääräistä kappaletta Jukka kiitteli Iitin Musikkijuhlia hienoista järjestelyistä ja ennenkaikkea taiteellista johtajaa Laura Mikkolaa, että hän osaa pianon lisäksi myös soitaa puhelimella oikeaan numeroon, elikkä minulle ja sen soiton myötä olemme täällä soittamassa. Caravanin soidessa viimeisenä kappaleena ajattelin, että taisi olla tämän vuoden hienoin konsertti, vaikka jazzvuosi on vasta puolessa välissä.
Keskustele / Kommentoi |
| Viimeksi päivitetty 13.06.2009 16:47 |
![]() | Tänään | 924 |
![]() | Eilen | 4138 |
![]() | 05.11.2008 lähtien | 1904377 |