Atso Almila

Seurasin taannoin Atso Almilan kiintoisan yleisöluennon kapellimestarin työstä.

Lopuksi hän yhteislaulatti kuulijoilla "Jänis istui maassa torkkuen..." ja sen jälkeen laulun vielä uudelleen johtaen sen kuitenkin nyt omana tulkintanaan. Syntyi musiikkia, joka taisi jopa hengittää!

Tulkinnassa liikkumavapaus vaihtelee eri musiikin lajeissa. Jazzissa ja aleatorisessa musiikissa se on merkittävä. Suuret solistit Louis Armstrongin, Charlie Parkerin, John Coltranen ja Ornette Colemanin tapaan ovat luoneet tiettyä tulkintaperinnettä edustavia koulukuntia. Rytmin, fraseerauksen ja dynamiikan spontaani muuntelu käsitetään yleensä tulkinnaksi, interpretaatioksi, kun taas improvisoinnilla viitataan tavallisimmin melodian ja muodon muunteluun.

Armstrong (1901-1971), joka on maininnut kotikaupunkinsa New Orleansin kornetistin Bunk Johnsonin (1889-1949) tärkeäksi esikuvakseen pyrkiessään vapautumaan Joseph "King" Oliverin (1885-1931) tyylin jäljittelystä, on kuvannut luomisprosessiaan: "Soitan ensin laulun, seuraavaksi muuntelen sitä ja sitten varioin edelleen äsken keksimääni..."

Laurence Bergreen kirjassaan Louis Armstrong - an extravagant life (HarperCollins 1997) kuvaa tarkemmin: "Louis oppi vaihtelemaan melodioiden ja omien variaatioidensa välillä, kunnes melodia hiipui kokonaan siihen vihjailevien sävelien taustalle ja korva tallensi sen minkä puhaltaja jätti pois. Hän kuvioi ja keksi sävelmiä sävelmien sisään, rytmejä rytmien alle ja päälle ja muunsi jokaisen soitettavana olevan kappaleen oman minuutensa ulokkeeksi." Armstrong kypsytti tyylinsä New Orleans- maustein soittaessaan Oliverin orkesterissa Chicagossa 1923-24 ja erityisesti vuosina 1925-27, jolloin hän yhtyeineen "Hot Five" ja "Hot Seven" loi jazzin kivijalan lukuisilla levyillään.

Entä saundi? Jazzissa termiä ruvettiin käyttämään 1940-luvulla, aluksi vain orkesterista tai yhtyeestä puhuttaessa. "The 'sound' of a performing group - its distinguishing melodic, harmonic and rhythmic qualities, its conceptual approach to music." (Robert S. Gold: Jazz talk - a jazz lexicon. Bobbs-Merrill 1975).

Musiikkitieteilijä, kapellimestari ja Miles Davisin levytyksissä käyrätorvea soittanut Gunther Schuller erittelee kirjassaan Early jazz (OUP 1968) perusteellisesti Louisin saundia. Luvussa "The First Great Soloist" Schuller kuvaa esimerkiksi hänen vibratoaan ja sen merkitystä. "It is an internal element in the tone that gives it motion...it makes the tone go forward, not up and down... One can say that because of his particular vibrato even a single note in an Armstrong solo swings."

Louis Armstrong and His Hot Seven-levy "Potato head blues" vuodelta 1927 on mainio esimerkki nerokkaan uudistajan ja trumpetistin kokonaissaundista.

Tenorisaksofonisti Benny Golson Jazz Journal International-lehdelle toukokuussa 2009 antamassaan syntymäpäivähaastattelussa muistelee trumpetisti Clifford Brownin kommenttia tämän kuultua kerran Golsonin kaverilleen pianolla soittaman ja sointuja täyteen ahdetun "Night and day"-ikivihreän. "You know, maybe it would sound better if you take some of the chords out and kind of swing on what's left."